Kirjamuistikirja

Yhteiskunnan rakenteisiin, kieleen ja tapoihin piiloutuva rasismi jää helposti huomaamatta, vaikka pyrkimys muuhun olisi kuinka vilpitön. Koko Hubaran esseet avaavat silmiä aivan yllättävän tehokkaasti. Hubara kirjoittaa hyvin, hänen tekstinsä parissa on helppo viihtyä. Mielenkiintoisten juttujen lomassa hän kuitenkin myös taitavasti haastaa lukijaa ajattelemaan, eivätkä kaikki mieleen nousevat ajatukset ole kovin miellyttäviä. Jo se pistää miettimään, että tekstit on osoitettu ruskeille tytöille, eivätkä siis ollenkaan minulle, keski-ikäiselle valkoiselle naiselle.  Ja se, että tulkitsen tämän olevan vain ovela keino saada minut ymmärtämään jotain, vie ajatukset melkoiseen looppiin. Ei mitenkään mairittelevaan, mutta aika jännästi toimivaan. Hubara aloittaa nämä tunne-esseiksi nimeämänsä tekstit prologilla, joka saa ymmärtämään, kuinka tärkeää tekstien julkaiseminen on. This nightmare called multiculturalism , lainaus kaikuu kirjoittajan pääkopassa kun hän kysyy, mikä tämä p...

Kuva: Wikimedia Commons Minun on vaikea ymmärtää naisia, jotka sanovat etteivät ole feministejä. 70-luvun lopulla, kun yläasteikäisenä aloin pohtia tämän suuntaisia kysymyksiä, tuntui olevan jotenkin selvää, että joko olit feministi tai sitten mikään tasa-arvokysymyksiin liittyvä ei kiinnostanut sinua lainkaan. Mutta nykyisin voi kohdata aivan järkevän tuntuisia naisia, jotka pohdittuaan asiaa eivät halua tunnustautua feministeiksi. Kuinka näin voi olla, kuka heitä on onnistunut huijaamaan, mikä meni vikaan tai missä vaiheessa minä putosin kärryiltä? Näihin kysymyksiini aloin odottaa vastauksia kun kuulin Roxane Gay n esseistä, ensimmäiseksi varmaan  Sivumennen-kirjapodcastista . Jo kirjan nimi, Bad Feminist  riemastutti, ja asiaanhan päästiin heti johdannossa: "Vastustin feminismiä, koska minulla ei ollut siitä rationaalista käsitystä. Kun minua kutsuttiin feministiksi, se mitä kuulin oli: "Olet kiukutteleva, epäseksuaalinen miestenvihaaja ja marttyyri." Tätä ...