Bad feminist / Roxane Gay

Kuva: Wikimedia Commons

Minun on vaikea ymmärtää naisia, jotka sanovat etteivät ole feministejä. 70-luvun lopulla, kun yläasteikäisenä aloin pohtia tämän suuntaisia kysymyksiä, tuntui olevan jotenkin selvää, että joko olit feministi tai sitten mikään tasa-arvokysymyksiin liittyvä ei kiinnostanut sinua lainkaan. Mutta nykyisin voi kohdata aivan järkevän tuntuisia naisia, jotka pohdittuaan asiaa eivät halua tunnustautua feministeiksi. Kuinka näin voi olla, kuka heitä on onnistunut huijaamaan, mikä meni vikaan tai missä vaiheessa minä putosin kärryiltä?

Näihin kysymyksiini aloin odottaa vastauksia kun kuulin Roxane Gayn esseistä, ensimmäiseksi varmaan Sivumennen-kirjapodcastista. Jo kirjan nimi, Bad Feminist riemastutti, ja asiaanhan päästiin heti johdannossa:
"Vastustin feminismiä, koska minulla ei ollut siitä rationaalista käsitystä. Kun minua kutsuttiin feministiksi, se mitä kuulin oli: "Olet kiukutteleva, epäseksuaalinen miestenvihaaja ja marttyyri." Tätä irvikuvaa maalailevat ihmiset ovat niitä, jotka eniten pelkäävät feminismiä ja joilla on eniten hävittävää jos feminismi menestyy."
Gay kirjoittaa vakavista aiheista hyvin ja kepeästi, hän uskaltaa puhua asioista suoraan mutta ei silti saarnaa. Välillä hän vitsailee, välillä järkyttää lukijaa ahdistavilla muistoilla omasta nuoruudestaan.

Gayn pääaiheita ovat sukupuoli ja rotu, ja hän luotaa näkemyksiään analysoimalla populaarikulttuurin, lähinnä kirjallisuuden ja television esitystä näistä. Kathryn Stocketin romaani Piiat elokuvasovituksineen saa osakseen melkoisen ryöpytyksen, minkä se toki kaikessa epäuskottavuudessaan ansaitseekin. En ole lukenut kirjaa ja muistan pitäneeni Tate Taylorin ohjaamaa elokuvaa aika yhdentekevänä ja jotenkin epämääräisen naiivina. Luettuani Gayn esseen tajusin kuinka loukkaavalta tarina voi mustasta katsojasta tuntua.

Toinen tarkalla kammalla läpi käyty teos on Tarantinon Django Unchained, elokuva johon itse ihastuin suuresti. Aiheesta huolimatta onnistuin kyllä katsomaan elokuvaa jonain ihan muuna kuin orjatarinana, mikä sekin on tietysti omalla tavallaan melko arveluttavaa: kaiken väkivallan ja kliseiden toiston kepästi sivuuttaen nautiskelin vain värikkäästä visuaalisuudesta, hienoista äänitehosteista ja häpeämättömän hauskasti vinksahtaneesta kerronnasta. Pientä syyllisyyttä tuntien olisin kyllä valmis puolustamaankin tätä tapaani katsoa elokuvaa. Ymmärrän miksi kulttuurinen omiminen on tuomittavaa, mutta en silti tahtoisi vaatia kaikilta tarinoilta täydellistä poliittista korrektiutta. Eikä sitä toki vaadi myöskään Gay. Tarinoita pitää voida kertoa vähän omituisistakin näkökulmista, joskus näin paljastuu jotain mitä paraskaan asiantuntija ei saattaisi huomata tuoda esille.
"Voisi olla jokin parempikin tapa aloittaa tämä keskustelu. Mahdollinen loukkaantumiseni Django Unchained -elokuvasta ei ole akateemista tai synny poliittisesta korrektiudesta. Taide voi ja sen myös pitää tulkita ihmiselämän kokemuksia eri tavoin, silloinkin kun nuo tulkinnat saavat meidät tuntemaan olomme epämukavaksi. Loukkaantumiseni on henkilökohtaista - mikä on täysin inhimillistä ja kohoaa siitä epämukavasta tosiseikasta, että olisin voinut itse olla orja."
Muita vastaavanlaisen analyysin kohteita ovat mm. televisiosarja Girls, Sweet Valley High ja Fifty Shades of Grey -kirjasarjat, Caitlin Moranin romaanit ja muutamat tositv-sarjat. Useimmat Gayn populaarikulttuuriin liittyvät esimerkit ovat tuttuja suomalaisillekin, joukossa oli vain muutama sellainen kirja tai tv-ohjelma josta en ollut koskaan kuullut.

Joitain hieman vieraampiakin aiheita Gay toki käsittelee. USA:n aborttilainsäädäntö esim. Virginian ja Teksasin osavaltioissa kuulostaa pohjoismaalaisittain aivan absurdilta, mutta lienee vain terveellistä saada muistutus siitä, että lisääntymisoikeuksiin liittyvät asiat eivät todellakaan ole kunnossa kaikkialla edes niillä alueilla, joita pidämme kehittyneinä.

Kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla luin Gayn ajatuksia raiskauskulttuurista ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta kirjoittamisesta. Aihe on mietityttänyt minua jo kauan, mutta siitä on tuntunut vaikealta puhua. Kotimaisessakin kirjallisuudessa on minusta esimerkkejä kirjoittamisesta, jossa jokin kummallinen sankarinviitta harteilla kerrotaan pöyristyttäviä ja väkivaltaisia tarinoita, joiden todellinen vaikutin tuntuu kuitenkin olevan lähinnä vain kirjailijan halu elää läpi omaa misogyniaansa.
"Raiskaukseen liittyvä huumori on tarkoitettu muistuttamaan naisille, etteivät he edelleenkään ole täysin tasa-arvoisia. Aivan kuten heidän vartalonsa ja lisääntymisoikeutensa ovat lainsäädännön ja julkisen keskustelun alaisia, niin ovat myös heidän muut asiansa. Kun naiset vastaavat negatiivisesti misogyyniseen tai raiskaukseen liittyvään huumoriin, he ovat 'yliherkkiä' ja heidät leimataan 'feministeiksi'. Sanasta on viime aikoina tullut yleistermi 'naiselle joka ei siedä paskapuhetta'.
Oli todella virkistävää lukea näitä avoimen kantaaottavia tekstejä aiheista, jotka ovat aina tuntuneet tärkeiltä, mutta joita jostain syystä en ole viime aikoina kovin paljon miettinyt.

Kannattaa tutustua myös siihen, mitä Omppu blogissa Reader, why did I marry him ja Laura blogissa Mitä luimme kerran kertovat kirjasta.




Roxane Gay: Bad feminist
suom. Koko Hubara ja Anu Partanen
Like 2017, 331 s.

Kommentit

  1. Mitähän tuohon sanoisi. Feminismillä on naisasialiikkeen kaiku. Sillä on varmasti ollut aikanaan paikkansa, mutta 2010-luvun Suomessa minusta olisi jo aika mennä eteenpäin. Tasa-arvoa on niin paljon muutakin kuin sukupuolinen tasa-arvo tai, joksi se usein on kääntynyt, sukupuolinen tasapäistäminen. Minua kiinnostaa pikemminkin ihmisyys ylipäänsä ja ihmisten välinen tasa-arvo riippumatta heidän lähtökohdistaan (sosiaalinen luokka, kansalaisuus, ihon tai hiusten väri, sukupuoli, jne.). En äänestä vaaleissa henkilöä siksi että hän on nainen, vaan siksi, että haluan tämän henkilön ajavan minun mielestäni tärkeitä asioita. En koe erityistä siskoutta jonkun kanssa vain siksi, että tämä on nainen. En tietenkään myöskään toisin päin. Enkä koe, että minun pitäisi olla feministi koska, noh, naisten pitäisi olla.

    Minua myös vaivaa se, että nykyfeminismi nojaa kovasti amerikkalaiseen ajatteluun, jota pidän henkilökohtaisesti hyvin vieraana.

    Tässä siis muutamia ajatuksia, joita postauksesi alku nosti mieleeni – tarkoitukseni ei millään muotoa ole hyökätä feministejä vastaan vaan antaa sitä kaipaamasi toista näkökulmaa. Toivottavasti se ei haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ei todellakaan haittaa, olen hyvin iloinen että kommentoit!

      Ehkä alan vähitellen edes jotenkin käsittää tuotakin tapaa ajatella asiaa, vaikka luulen silti kyllä, että itse tulen silti aina mieltämään itseni feministiksi. Feminismi ei minulle millään tavalla vähennä tasa-arvoisuuden tavoittelua muidenkin asioiden suhteen, se on vain yksi, itselleni hyvin läheinen osa isompaa kysymystä.

      Poista
  2. Olen feministi ja taidan hankkia tuon kirjan heti huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Et tule katumaan, se on hurjan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Joitain kohtia lukiessa olisin voinut itkeä silkasta raivosta (ja toisaalta myötätunnosta), mutta kokonaisuutena se oli hauska lukea.

      Poista
  3. Tätä kirjaa olen halunnut luettavakseni jo pitemmän aikaa. Jaksan ihmetellä naisia, jotka eivät ole feministejä ja kaikkia heitä, jotka käyttävät feministi-sanaa halventavassa merkityksessä. Tasa-arvo on kesken - siksi olen feministi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, vakavasta aiheesta huolimatta tätä on mukava lukea, Gay kirjoittaa kivasti, naiselta naiselle.
      Minulle myös tuo feminismi on aina ollut niin itsestään selvää, on kauhean vaikea ymmärtää ettei se ole niin kaikille naisille. Minulle se tarkoittaa että pidän puoleni ja muidenkin heikommassa asemassa olevien puolta. En koe olevani miehiä vastaan, mutta ei minun tarvitse heitä myöskään mitenkään mielistellä.

      Poista
  4. Kiitos. Aion hankkia kirjan luettavakseni ja todennäköisesti tarjoan sitä muutamalle muullekin lähipiirissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kiva kuulla että tästä on lisää juttuja tulossa, mielenkiinnolla tulen lukemaan millaisia ajatuksia Gayn esseet teissä herättävät.
      Minulla on Koko Hubaran Ruskeat tytöt tuolla vielä odottamassa, luen tässä vain yhden dekkarin välissä. Käsittääkseni hän käsittelee aika lailla samanlaisia kysymyksiä, mutta mielenkiintoa lisää entisestään se, että kokemuspiiri on läheisempi, täältä meidän kotimaasta. Kirja on herättänyt niin paljon hyvää ja välillä aika kiivastakin keskustelua, että palan innosta päästä lukemaan itse kirjaa eikä vain juttuja siitä.

      Poista
  5. Kirjoitit: "Kotimaisessakin kirjallisuudessa on minusta esimerkkejä kirjoittamisesta, jossa jokin kummallinen sankarinviitta harteilla kerrotaan pöyristyttäviä ja väkivaltaisia tarinoita, joiden todellinen vaikutin tuntuu kuitenkin olevan lähinnä vain kirjailijan halu elää läpi omaa misogyniaansa."

    Haluaisin Erja nyt antaa sulle jonkun palkinnon, että sanoit tuon asian ääneen. Motiivina voi hyvin olla juuri tuo "kirjailijan halua elää läpi omaa misogyniaansa," ja sen lisäksi tai yksistään myös halu kirjoittaa "raflaavista" aiheista myyntilukujen toivossa. Tämä on asia, johon olen kiinnittänyt suht paljon huomiota ja on kirjoja, jotka olen jättänyt lukematta sen vuoksi, että aihevalinta tuntuu niin tarkoitushakuiselta. Tästä sitten päästään siihen, että mistä voi kirjoittaa? No kaikesta voi ja usein se raja sen tarkoitushakuisuuden kanssa on häilyvä. Tähän ryhmään luen osin myös ns. fiktiiviset elämäkerrat ja tämän vuoksi esim. Riitta Jalosen Kirkkaus ei minua juurikaan ihastuttanut, vaikka se onkin blogeissa puhkirakastettu.

    Hienoja pointteja kirjoituksessasi. Tartuin nyt vaan tähän yhteen kohtaan, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Ompun kanssa samaa mieltä, hänen koko kommentistaan. Ompulla on oiva kielikuva puhkirakastettu. Ylipäätään kaikki kirjojen kuvaukset ovat raaistuneet tyylikeinona ja niin että kuka pistää paremmaksi.

      Itse olen keskitien kulkija, ja jos on sanottavaa tai jonkun auttamista sanon tai sanon tai puolustan ihan yksin en tarvitse siihen mitään ryhmää tai aatesuuntaa tai ismiä. Itse en koe muutenkaan tarvetta liittyä mihinkään järjestöön tai asemoida itseäni johonkin ryhmään.

      Poista
    2. Kiitos palkinnosta Omppu :) Se ilolla vastaanotetaan, ehkä saan siitä lisää rohkeutta puhua ihan julkisesti muistakin asioista joista luulotautisen tai pikkumaisen akan leimaa peläten useimmiten puhun vain tarkoin valikoidussa seurassa.

      Jokke, vähän samanlainen yksinäinen susi olen minäkin ollut, en ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen enkä kovin moneen järjestöönkään. Aatteita sen sijaan on joitain sellaisia jotka tuntuvat jotenkin niin täysin itsestään selviltä kannattaa, tasa-arvon vaatimus ihmisten kesken on yksi niistä joita ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa.

      Poista
    3. Vapaus, henkilökohtainen koskemattomuus, tasa-arvo ja sananvapaus ja osallistumisoikeudet ovat minusta tärkeimmät puolustettavat arvot :)

      Poista
    4. Noista ei voi kukaan (loogisesti) ajatteleva ihminen kyseenalaistaa yhtäkään!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!