Kirjamuistikirja

Kuva: Anneileino / Pixabay Philip Teirin Tällä tavalla maailma loppuu sijoittuu suureellisesta nimestään huolimatta aika pieneen mittakaavaan, se kertoo perheen kesästä huvilalla Maitolahdella, jossain Pietarsaaren lähellä meren rannalla. Tarina alkaa intiimillä kuvauksella autosta, jossa äiti ja poika odottavat ukkoskuuron loppumista. Hetki on lyhyt mutta toimii loistavana johdatuksena kertomuksen pysähtyneeseen, hieman pahaenteiseen tunnelmaan. "Vihreä Toyota on pysäköity rannan tuntumaan, metsäkumpareelle. Sataa, vesi uurtaa auton ympärille liejuun purosia, jotka virtaavat metsän suuntaan, mustikanvarpujen joukkoon. Poika ajattelee äidin liioittelevan, he piiloutuvat näin vain siksi että äiti pitää seikkailuista. He olisivat yhtä hyvin voineet jäädä sisälle odottamaan ukonilman laantumista. "Renkaat eivät johda sähköä", äiti sanoo, "missään ei ole niin hyvässä turvassa kuin autossa. Pyöräthän on tehty kumista. Istumme täällä, kunnes aurinko taas tulee e...

Taas menin lankaan, kun uskoin mainospuheita loistavasti kirjoitetusta omaelämäkerrasta. Suuresta kirjallisuudesta ei nytkään ole kyse, mutta hällä väliä. Kun on muutamankin kerran hihkunut riemusta  Sherry Darlingin  tahdissa tai liikuttunut kyyneliin  Independence Daytä kuunnellessa, niin eipä sitä ihan kauheasti häiriinny vaikka teksti onkin paikoitellen hieman vapaamuotoista, tai jos totta puhutaan, ihan kuin suoraan sanelukoneesta purettua. Ja mahtuu väliin kirjallisia tähtihetkiäkin, kuten sivulla 29, kun Springsteen kertoo muistojaan kouluajoista 1950-luvulla ja avaa hiukan myös ajatuksiaan katolisuudesta. "Tällainen on maailma, josta löysin oman lauluni alun. Katolisuudessa oli sitä runoutta, vaaraa ja pimeyttä, jotka kuvastivat sisintäni ja mielikuvitustani. Löysin karun, kauniin maan, mielikuvitusrikkaiden tarinoiden maan, sanoin kuvaamattomien rangaistusten ja äärettömien lahjojen maan. Se oli upea ja surkea maa, johon minä joko sovin tai minut...

Minna Rytisalo Kuva Marek Sabogal / Gummerus Lempin tarina saa lukijan heti koukkuun. Maatilan pihaan astelee tuntematon, mutta tutun näköinen nainen. Ja heti on selvää, että nyt kaikki muuttuu. Keitä ovat nämä ihmiset? Kuka katsoo sivusta, kuka on kirjoittanut kirjeet – lukija haluaa tietää lisää, ja mieluiten välittömästi! Ja tietoa alkaa tulla. Viljami saa rintamalle kirjeitä, jotka ovat niukkuudessaan hämmästyttävän ilmaisuvoimaisia, ne sekä salaavat että paljastavat. Ne herättävät kysymyksiä, joiden vastaukset saattaa ymmärtää vasta kun on kuullut kolme kertomusta kokonaan. Lempi itse on hiljaa, hän kuuntelee mykkänä kun muut kertovat mitä on tapahtunut. Puhuttelu on kerrontamuotona hyvin voimakas, se tuo tarinaan huiman kohtalonomaisen tunnun. Ensimmäisen puheenvuoron saa Viljami. Sodan murtama mies muistelee kaunista kauppiaantytärtä jonka hämmästyksekseen sai emännäkseen Pursuojalle, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa. Kerronnan taustana väreilee kesäinen luonto marjamet...

Kuva elokuvasta The Swimmer (1968) ohj. Frank Perry Deborah Levyn Uiden kotiin on hämmentävän upea kirja. Jo kirjan nimi kiusasi heti kun sen kuulin, se toi mieleen kuvia miehestä uimassa altaasta toiseen. Muistin hämärästi tunnelmaltaan hyvin omalaatuisen  elokuvan  ja aloin odottaa kirjalta jotain samaa. Enkä ollenkaan turhaan, Uiden kotiin  osoittautui harvinaislaatuisen latautuneeksi ja voimakkaaksi tarinaksi. Tarina alkaa keskiyöllä vuoristotiellä. Alpes-Maritimes, Ranska, heinäkuu 1994: "Kun Kitty Finch irrotti otteensa ohjauspyörästä ja sanoi rakastavansa häntä, hän ei enää tiennyt olivatko sanat uhkailua vai keskustelua. Kittyn silkkimekko luisui harteilta tämän kumartuessa ohjauspyörän ylle. Tien yli juoksi jänis ja auto heilahti. Mies kuuli sanonvansa: Mitä jos vain heittäisit repun selkään ja lähtisit katsomaan Pakistanin unikkopeltoja niin kuin halusit? Niin, nainen sanoi. Hän haistoi bensiinin. Naisen kädet syöksähtelivät ohjauspyörällä kuin lokit, ...

. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Beckombergan sairaalaan 1980-luvulla. Tukholman Brommassa sijaitseva Beckomberga oli tuolloin Euroopan suurin mielisairaala, siellä saattoi olla samanaikaisesti jopa 2000 potilasta. 13-vuotias Jackie käy sairaalassa katsomassa isäänsä Jimiä, joka on otettu osastolle liiallisen alkoholinkäytön ja itsetuhoisuuden takia.  Jackie viettää sairaalassa paljon aikaa. Hän saapuu sinne lähes päivittäin vaikkei isä aina edes saavu tapaamisiin. Tyttö istuu sairaalan puistossa yksin tai muiden potilaiden kanssa, tutustuu heihin ja sairaalan henkilökuntaan, jopa rakastuu itseään melkoisesti vanhempaan Pauliin. Salaisuudeksi jää, miksi Paul on potilaana, mutta jotain väkivaltaista asiaan liittyy. Kotonakin Jackie on usein yksin, kun äiti Lone joko uppoutuu kirjoihinsa tai matkustaa ympäri maailmaa. Kuulostaa rankalta, eikö vain? Kumma kyllä kirjaa lukiessa aiheen surullisuutta ei tule paljon ajatelleeksi. Järkyttäviä asioita ei millään tavoin salailla...

Hurme, Juha: Hullu Teos, 2012, 248 s. Hullu on kertomus miehestä, joka luulee olevansa kuollut. Miehen äiti on sairastunut vakavasti ja mies muistaa, kuinka äiti on kauan sitten ennustanut pojan kuolevan ensin. "Tämä on lavastusta ja teatteria, nämä kaikki tyypit on viritetty tänne mua varten, mun pään menoksi, puristamaan musta olennainen esiin. Ne eivät hellitä, ennenkuin olen tunnustanut kaiken. Minkä kaiken? Sen varmaankin, että olen puolitoistavuotiaasta asti ollut läpeensä falski yksilö ja pelkuri. Sikäli kuin muistan, opin puhumaan, jotta osaisin tehokkaammin valehdella vanhemmilleni. En ole koskaan kehdannut kertoa kenellekään, mitä oikeasti ajattelen. Olen mielistellyt, sievistellyt, käännellyt parhain päin. En ole uskonut ihmisiin, en luottanut kavereihin. Kaikkein pahiten olen valehdellut niille, jotka ovat rakastaneet mua. Hullut!   Viiskytä vuotta olen ollut rakentavinani elämää olemattoman varaan, muka-tehnyt, muka-tuntenut, muka-sekoillut, muka-järkeillyt, ...

Anyuru, Johannes: Myrsky nousee paratiisista En storm kom från paradiset, suom. Outi Menna Kansi: Sanna Malder Schildts & Söderströms, 2014, 249 s. "Nälkä pitää ruumista hereillä silloinkin kun ajatukset ovat niin väsyneitä että ne makaavat paikallaan kuin kivet. Miksi hän ei jäänyt Roomaan? Hän vääntelehtii ja kieriskelee yön kuumuudessa, ruumis on kuin kasa tyhjiä letkuja ja säkkejä ja kiristettyjä jänteitä ja yhä ohenevia lihaksia. Miten hän saattoi olla niin tyhmä että palasi Afrikkaan? Ajatukset kelluvat hievahtamatta, ne eivät liikahdakaan. Samat kysymykset toistuvat yhä uudestaan, samat kysymykset joita kaikki muutkin esittävät kun hän kertoo matkastaan. Miksi. Miksi.  Sadekausi alkaa taas, pisarat ropisevat puunlehdille, salamat räiskyvät taivaalla, ukkonen vaientaa viidakon äänet. Huhut kiertävät leirissä, ne peittävät alleen sateen kuiskutuksen. Sanotaan, että pakolaiset aiotaan taas siirtää, viedä johonkin toiseen paikkaan, vielä syvemmälle erämaan uumeni...

Cunningham, Michael: Tunnit Gummerus, 2009 Äänikirja, 156Mt, 7h 41min Lukija Eero Saarinen Michael Cunningham on yksi mielikirjailijoistani joten odotukset tätä romaania kohtaan olivat korkeat. Olin kuullut paljon kehuja ja aihekin kiinnosti, tosin edeltä tiesin vain, että kirja jollain tavoin varioi yhtä Virginia Woolfin kuuluisimmista teoksista. Romaanin rakenne on aivan ällistyttävän hieno. Äänikirjana sen monikerroksellisuudesta on ehkä hieman vaikea päästä jyvälle, mutta kolmen naisen kertomusten vähitellen kutoutuessa yhä mielenkiintoisemmaksi verkostoksi rakennetta ei enää halunnutkaan hallita. Paljon hauskempaa oli vain vaeltaa tarinan mukana, napata idea sieltä ja toinen täältä ja nauttia niiden yllättävistä yhteyksistä ja salaperäisistä uusista merkityksistä. Minulle jäi hieman häiritsevä tunne siitä, että jossain matkan varrella oli myös notkelma, jonka yli loogisuuden silta ei yllä. Mutta senkin yli päästiin kyllä kuin huomaamatta jotakin muuta siltaa pitkin. Kes...