keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tunnit / Michael Cunningham

Cunningham, Michael: Tunnit
Gummerus, 2009
Äänikirja, 156Mt, 7h 41min
Lukija Eero Saarinen

Michael Cunningham on yksi mielikirjailijoistani joten odotukset tätä romaania kohtaan olivat korkeat. Olin kuullut paljon kehuja ja aihekin kiinnosti, tosin edeltä tiesin vain, että kirja jollain tavoin varioi yhtä Virginia Woolfin kuuluisimmista teoksista.

Romaanin rakenne on aivan ällistyttävän hieno. Äänikirjana sen monikerroksellisuudesta on ehkä hieman vaikea päästä jyvälle, mutta kolmen naisen kertomusten vähitellen kutoutuessa yhä mielenkiintoisemmaksi verkostoksi rakennetta ei enää halunnutkaan hallita. Paljon hauskempaa oli vain vaeltaa tarinan mukana, napata idea sieltä ja toinen täältä ja nauttia niiden yllättävistä yhteyksistä ja salaperäisistä uusista merkityksistä. Minulle jäi hieman häiritsevä tunne siitä, että jossain matkan varrella oli myös notkelma, jonka yli loogisuuden silta ei yllä. Mutta senkin yli päästiin kyllä kuin huomaamatta jotakin muuta siltaa pitkin.

Keskiössä on siis kolme naista, kolmessa eri paikassa ja eri aikoina. Virginia Woolf vaeltee Lontoon esikaupungin kaduilla 1920-luvulla. Hän pyrkii pakoon huolehtivaa Leonardia, epäröi ja vertailee vaihtoehtoja ensimmäisen romaaninsa taiteellisiksi ratkaisuiksi. Laura Brown leipoo poikansa kanssa täydellistä syntymäpäiväkakkua miehelleen 1940-luvun lopun Los Angelesissa, vaikka oikeastaan hän haluaisi vain lukea Virginian pari vuosikymmentä aiemmin kirjoittamaa romaania. Clarissa Vaughan New Yorkin taidepiireissä 1990-luvun taitteessa taas elää elämää, jonka myös romaanin Clarissa olisi saattanut valita, mikäli Virginia olisi voinut valita toisin.

Naisia yhdistää irrallisuuden tunne ja pelko kaiken yllä häilyvästä epäonnistumisesta. Pohdinnat elämästä ja oman itsen merkityksestä siinä johtavat joskus myös pyörryttäviin onnentunteisiin, mutta vai hetkeksi, häipyen yhtä nopeasti kuin muisto suudelmasta.

Tunnelma on surumielinen. Virginia ei luota luomisvoimaansa ja riistää oman elämänsä kävelemällä jokeen kiviä taskuissaan. Laura suree pienen poikansa herkkyyttä ja kammoksuu itsessään sitä, ettei elämä vaimona ja äitinä tahdo riittää. Clarissa kohtaa oman turhamaisuutensa järjestäessään juhlia sairaalle Richardille, joka ei enää jaksa juhlia vaan tahtoo mieluummin kuolla. Kauniita ruusukimppuja hankitaan useampiakin, mutta turhaanko, sillä juhlat eivät koskaan ala, eivät ainakaan sellaisina miksi ne oli suunniteltu.

Pidän yleensä paljon Cunninghamin taidokkaasta kuvailevasta kielestä, mutta nyt kaunopuheisuus tuntui ajoittain jopa hieman liialliselta. Mietin sitä, mahtaako tekstin kuunteleminen luettuna korostaa sen joitain piirteitä niin, että tunteellisuus ja vaikuttavuuteen pyrkivät keinot ylittävät arkisempaan ilmaisuun tottuneen kuulijan sietokyvyn. Missään tapauksessa tämä ei kuitenkaan johtunut lukijasta, pidin paljon Eero Saarisen äänestä ja maltillisesta, juuri sopivan latautuneesta tulkinnasta.

Sain äänikirjan puhelimeeni Elisa Kirjalta. Hieman aluksi sekoilin tunnusten ja salasanojen kanssa, mutta itse lataaminen oli helppoa ja nopeaa. Android-sovellus on selkeä, toiminnot löytyvät muutamalta näytöltä ja on helppo arvata, miten toimia päästäkseen eteenpäin. Kirjasta on annettu melko paljon takakansitietoja ja mukana on myös valikkona toimiva luettelo luvuista. Jatkaessani kuuntelua keskeytyksen jälkeen äänikirja jatkoi aina juuri siitä mihin olin aiemmin jäänyt. Myös kelaus toimi hyvin, pari kertaa ajatuksen harhailtua liikaa halusin palata taaksepäin. Se onnistuu sekä vähittäin että pitempinä harppauksina, luku kerrallaan. Kirjanmerkkejä ja torkkukytkintäkin olisi ollut mahdollista käyttää, mutta niihin en tällä kertaa tutustunut pientä kokeilua enempää.

Pieniin nappikuulokkeihini olin yllättävän tyytymätön. Niiden pitäisi olla ihan laadukkaat, mutta esim. autossa niillä ei tehnyt yhtään mitään. Moottorin hurina ja kanssamatkustajien kuuntelema musiikki kuuluivat läpi ja peittivät lukijan äänen.

Kiitos Blogatille kampanjasta ja Elisa Kirjalle äänikirjasta.

14 kommenttia:

  1. Kiitos Erja! Kuuntelin itse äänikirjana Tunnit viime keväänä automatkoillani. Aivan samanlaisia tunnelmia minullakin tarinan kaaren tavoittamisen ja pienien yksityiskohtien ymmärtämisen ja liittämisen suhteen. Nyt huomaan, että äänikirjat autossa yhdistyvät muistissani vuodenaikoihin, Tunnit liitän huikaisevaan auringonpaisteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska ajatella tämä kirja auringonpaisteeseen! Nyt on sumuista ja pimeää, aurinko saattaisi vähän arkipäiväistää tunnelmaa, mutta toisaalta tuoda myös lohtua. Tai ajatuksen, että ehkä kaikki ei olekaan niin vakavaa.

      Poista
  2. Sinä sait kirjasta paljon enemmän irti kuin minä. Minä en jotenkin päässyt siihen kunnolla sisällä (luettuna) koko aikana.
    On myös hauska kuulla erilaisia kokemuksia äänikirjoista. Minäkin olen huomannut tuon kuulokkeiden tärkeyden kokemuksen kannalta. Minun ongelmani on se, etteivät nappikuulokkeet meinaa millään pysyä paikoillaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aloin kadehtia miehen isoja mötikkäkuulokkeita kun napit putoilivat vaikka kuinka koitin ruuvata niitä kalloon kiinni, ja aina vaan kuului läpi kaikenlaista!

      Kyllä minäkin olin alussa vähän pihalla, mutta idea valkeni, tarina vei ja lujaa. Tekisi silti mieli vielä lukeakin tämä, kiinnostaisi nähdä menikö jotain ohi (epäilen nimittäin että kyllä meni :) ja miten tuo kieli miellyttäisi luettuna.

      Poista
  3. Cunningham on lempikirjailijani, hänen tekstinsä ovat niin osuvaa luettavaa. (: Koti maailman laidalla tuli joskus luettua oikeaan saumaan ja sitä muistelen vieläkin lämmöllä. Tunneista jäi myös sellainen vau!-fiilis aikoinaan, mutta juoni ei niin jäänyt mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti maailman laidalla on hieno kirja, mutta kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki Illan tullen. Se oli eka Cunnigham jonka luin, saattaa hyvinkin johtua siitäkin että pidin siitä niin paljon, uuden suosikin löytäminen on ihanaa!

      Poista
  4. Pidän paljon sekä kirjasta Tunnit että siitä tehdystä elokuvasta.

    Olen niin vanhanaikainen ja myös ääriherkkä 'väärille' äänille, että en ikinä voisi kuvitella kuuntelevani kirjaa. Painajaiseni on ylipirteä Laura Malmivaara lukemassa Jokapäiväinen elämämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä elokuva näkemättä! Se fiba pitäisi kyllä korjata ja pian.

      Poista
  5. Mua auttoi tämän äänikirjan kanssa, että muistin vielä aika hyvin kirjaan perustuvan elokuvan. Tiesin siis perusidean ja noin suurin piirtein, mitä oli odotettavissa. Eero Saarisesta pidän kovasti, hyvä, jollei erinomainen lukija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan ehdottomasti nähdä sen leffankin, kiinnostaa nähdä miten tämä viittausten verkosto on elokuvana toteutettu. Kirjan rakenteessahan on toisaalta jo valmiiksi jotain elokuvamaista, leikkauksia sinne ja tänne.

      Poista
  6. En osaisi kyllä yhtään ajatella tätä kirjaa äänikirjana! Tässä on jotenkin juuri sellainen tuntu, että kaipaisi sitä sanojen tuijottelua. (No toisaalta äänikirjat eivät muutenkaan ole juttuni.)

    Minä aloitin tämän kirjan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla ei onnistunut, en saanut kirjasta kiinni enkä mitään. Parin päivän tauon jälkeen kokeilin uudelleen, ja sitten se olikin siinä. Nyt tämä on yksi ehdoton lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli vähän sattumankauppaa, että kuuntelin tämän. Itseasiassa tekisi mieli lukeakin vielä, kun hämmästyin sitä etten ollut koko aikaa täysin hurmaantunut Cunninghamin sanavalinnoista, kuten yleensä. Ja muutenkin, tuntuu että kuunnellessa saattoi livahtaa ohi jotain mitä ehkä lukiessa olisi huomannut.

      Minäkin olen muuten aloittanut tämän kaksi kertaa :) Eka kerta oli englanninkielinen äänikirja, mutta sen jätin kyllä suosiolla melko pian kesken. Käsittäminen oli niin hataraa, etten tahtonut "tuhlata" tätä kirjaa huonon kielitaidon alttarille.

      Poista
  7. Tunnit on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, mutta en varmaan haluaisi tai uskaltaisikaan kuunnella tätä äänikirjana. Itse kaipaan äänikirjoilta helpoutta ja mukaansa tempaisevaa tahtia, painetuilta kirjoilta taas sitten mieluummin hyviä haasteita. Olen samaa mieltä, että kirjan rakenne on hieno - melkeinpä nerokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin koko ajan aina vaan enemmän ajattelen, että juuri tämä kirja olisi pitänyt lukea, ihan omassa tahdissa, hitaasti ja palaillenkin jos siltä olisi tuntunut.

      Sinänsä äänikirjat ovat kyllä ihania, niille on aikansa ja paikkansa, mutta ehkä joku juonivetoinen juttu on enemmän juuri sitä äänikirjatyyppiä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!