Tove Jansson, muumilaakson luoja / Tordis Ørjasæter
Møte med Tove Jansson, suomentanut Saima-Liisa Laatunen
WSOY, 1987, 151 s.
Tordis Ørjasæterin kirjoittama Tove-elämäkerta on pieni ja herttainen. Se on ilmestynyt ensimmäisen kerran norjaksi vuonna 1985 ja suunnattu lähinnä lapsille ja nuorille. Jälkisanoissa kerrotaan kirjan perustuvan itse muumikirjoihin ja keskusteluihin Toven kanssa syksyllä 1984.
Tove Janssonin ääni kuuluu tekstin läpi jo siksikin, että mukana on paljon suoria lainauksia. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Ørjasæter on eläytynyt ihailemansa kirjailijan maailmaan niin syvästi, että joko tahattomasti tai tahallaan imitoi tämän kirjoitustyyliä. Aika onnistuneesti jopa, mutta silti en välttynyt pieneltä kiusaantumiselta tätä lukiessani. Muumien lempeys ja suloisuus ovat kyllä täysipainoisesti mukana. Mutta missä ovat piikit ja kaikki se rosoisuus, jotka vasta tekevät Janssonin teoksista juuri niin loistavia kuin ne vain voivat olla?
Vajaaseen 150 sivuun on saatu mahtumaan paljon asiaa. Kerronta etenee melko lailla kronologisesti, hypähdellen tapahtumasta toiseen. Pääsemme osallisiksi monista arkipäivän sattumuksista, mutta Toven syvemmät ajatukset ja suhtautuminen taiteeseen ja yhteiskuntaan muutenkin jäävät kepeälle käsittelylle. Mielenkiintoistahan toki arkipäiväkin on ja siihen keskittymällä Ørjasæter on saanut luotua Tovesta todella lämpimän ja inhimillisen kuvan.
Minua on aina vähän nolottanut se, kuinka säikky olen pimeässä. Oli siis lohduttavaa lukea, että Tovekin on pelännyt pimeää.
"Ihmisellä ei ole varaa pelätä lokakuussa", Tove sanoo. "Silloin saari näet hiljenee. Muuttolinnut ovat lähteneet. Syysmyrskyt alkavat, niin että joutuu pysyttelemään sisällä päiväkaupalla. Silloin tuntuu kuin koko mökki vapisisi, ulkoa kantautuu merkillisiä ääniä, huutoja, kellonsoittoa, talon ympäri laukkaavia askeleita. Ihmisen valtaa tunne, että paratiisi on uppoamaisillaan mereen, ja tulee merkillinen halu seurata sen mukana."
Tove on voittanut pimeänkammonsa, ja se tapahtui saarella tuollaisena pimeänä syysiltana, kun hän oli yksinään. Hän ripusti mattoja ikkunoiden peitoksi, koska ikkunoiden ulkopuolella oli kaikkein pimeintä. Hän käänsi peilit seinään päin, koska niissä muutoin häilähtelee niin monenlaisia vaaroja. Silloin alkoi oven ulkopuolelle ripustettu laivakello kumista. Se soi soimistaan, tasaisin lyönnein. Tove puikahti peiton alle, ja hänen mielessään risteilivät kaikenlaiset kummitusjutut. Lopulta hän ei enää kestänyt. Mikä tahansa muu tuntui paremmalta kuin siinä käppyrässä makaaminen. Hän lähti ulos valmiina kohtaamaan millaisia vaaroja hyvänsä.
Kävi ilmi, että myrsky oli pannut laivakellon lyömään. Tove katseli rantaan ajautuvia tyrskyjä ja huomasi että pimeys oli taivasalla paljon valoisampaa, hän erotti kallion ääriviivat häämöttämässä merta vasten ja muuttui äkkiä aivan levolliseksi. Ainoa mikä häntä vieläkin pikkuisen pelotti oli sisälle meneminen. Mutta pimeänpelko oli tipotiessään.
Hauskaa, että löysit tämän vanhan elämäkerran! :-) Minä käsitin, että Tove ei halunnut, että hänestä kirjoitettaisiin elämäkertaa hänen elämänsä aikana. Tutkijoista puhuessaan hän jopa sanoi, että eivätkö ne voisi odottaa vähän aikaa, että ei tässä enää niin kauan olla elossa. Mutta koska elämäkerralle oli kuitenkin suuri tilaus tämä projekti oli varmaan jonkinlainen kompromissi, johon Tove suostui nimenomaan siksi, että kirja oli suunnattu lapsille. Lapsille kirjoitettaessa elämästään voi antaa ehkä vähän todellisuutta siloitellumman kuvan eikä tarvitse paljastaa sellaista mitä ei itse halua.
VastaaPoistaØrjasæter on muuten kirjoittanut Tovesta toisenkin kirjan, jossa hän vertailee Toven, Selma Lagerlöfin ja Sigrid Undsetin kuvauksia lapsuudesta. Itse en ole tuota kirjaa vielä lukenut, mutta se on lukulistalla.
Ahaa, tuo käy järkeen, tai siis sopii jo paremmin siihen kuvaan mikä minulla on Tovesta. Varsinkin voin uskoa, ettei hän halunnut asioitaan tongittavan, mutta tuo siloittelu tuntuu vähän kummalta. Mutta kun muistaa että oli 80-luku ja että kirja on tarkoitettu lapsille, niin ei kai sitä niin tarvitsisi kummastella.
PoistaMonenlaista pientä hauskaa tämä kirja silti paljastaa. En ole esimerkiksi koskaan tiennyt, että Tove on julkaissut äitinsä kanssa teoksen nimeltä Vi : En romantisk bok för älskande. Se tekisi mieli tonkia esille, vaikka näyttää siltä että sen perässä täytyy lähteä yliopiston kirjastoon tai pistää vireille kaukolaina, Turun kaupunginkirjastossa sitä ei ainakaan tietokannan mukaan ole.
Tuota mainitsemaasi lapsuuskuvausten vertailua ei varmaan ole suomennettu? Mutta ei se mitään, oikeastaan mukavampaakin päästä lukemaan sinun juttusi siitä :)
Minulla on tämä pieni elämäkerta lukulistalla, kannoin sen jo kirjastosta kotiinkin (samoin kuin Kruskopfin Kuvataiteilija Tove Jansson -elämäkerran) ja olen vähän selaillut, mutta kieltämättä juuri tuo lapsille suunnattu tyyli vähän vieraannuttaa – tai ei nyt varsinaisesti vieraannuta, mutta ei saa myöskään lukemaan ihan henkeään pidätellen :)
VastaaPoistaNyt kiinnostuin tuosta Reetan mainitsemasta Jansson–Undset–Lagerlöf -kirjasta todella paljon!
Blogissani on sinulle jotakin! :)
Kiitos Maria!
PoistaKyllä tälläkin kirjansa arvonsa on, minä taisin vain odottaa vähän liikoja, kun oli kuullut jo joskus aikaisemminkin, että on olemassa vain yksi elämäkerta, jonka Tove on hyväksynyt. Luulin kai, että siinä täytyisi olla sitten jotain erinomaista :)