Tekstit

Näytetään tunnisteella Andersson Claes merkityt tekstit.

Aamu meren rannalla - sisäänhengitys, uloshengitys / Claes Andersson

Kuva
"Ei sitä kaivoa voi tyhjentää, se kaivo on yhteydessä syviin vesiin joissa leikimme lapsina, ja siellä valtamerien pohjattomissa syvyyksissä lentounemme syntyivät" Noilla sanoilla kokoelma alkaa, ja minusta tuo on niin kauniisti sanottu, että voisin tatuoida nuo rivit olkapäähäni. Ehkäpä sen vielä teenkin. Claes Andersson kirjoittaa suoraan ja kiertelemättä vanhenemisesta ja kuolemasta. Runoissa unohdetut ystävät nukkuvat mullassa juurien keskellä ja kertoja itsekin vaeltaa jo kohti reunaa , mutta ei hätää, jaksan ja haluan lukea nämä runot koska reunaa kohti ei raahusteta surkutellen vaan tanssien ja nauraen. Runo (ambulanssi veden alla)  on helppo tulkita kertomukseksi siitä, kuinka Andersson sydänkohtauksen jälkeen elvytettiin takaisin kuoleman rajalta. Seuraava sivu on omistettu Eeva-Liisa Manner ille, jonka runojen Andersson on kertonut auttaneen itseään vaikeissa elämäntilanteissa, silloin kun on tuntunut siltä ettei ehkä enää selviä. Liki 80 ikävuotta ja...

Kesälukumaraton on täällä!

Kuva
Kesälukumaratonin ensimmäinen osa on alkanut! Itse valitsin aloitushetkeksi keskiyön, mutta uuvahdin nolosti jo ensimmäisen 50 sivun jälkeen. Ja sitten nukuin kuten lomalaisen kuuluu, täydet 10 tuntia, pitkälle aamupäivään siis. Mutta nyt on lukeminen vauhdissa. Muiden maratoonarien edistymistä voi seurata kätevästi Kirsin kirjanurkan kautta. Siellä on lista mukaan ilmoittautuneista blogeista ja muutakin tietoa tempauksesta. Minä aloitin komeasti myyteistä. Ragnarök : jumalten tuho / Byatt, A. S Ragnarok, suom. Titia Schuurman Tammi, 2013, 163 s. S. 136- 148: Ajatuksia myyteistä. "Hän kertoi suunnittelevansa rantaviivan kartoittamista. Ei suurina, säännöllisinä puolikaarina, joita jumalat ja ihmiset voisivat piirtää tehdäkseen tästä lahdesta sataman lohikäärmelaivoille. Vaan pienenä, kivi kiveltä, puro purolta, niemeke niemekkeeltä, yhtä pienenä kuin hänen sormensa, pienenä kuin sormenkynsi. Siitä tulisi kartta hietakirpuille ja tuulenkaloille, silla kaikki on yh...

Oton elämä

Kuva
Oton elämä : aikalaisromaani / Claes Andersson Ottos liv ; suomennos Liisa Ryömä WSOY, 2011 Otto on mahdottoman hurmaava vanhempi mieshenkilö! Hän on äskettäin jäänyt syrjään politiikasta ja kirjoittelee työhuoneellaan elämästään, muistelee lääkärinvuosiaan, rakastumisiaan ja elämää perheen keskellä. Välillä hän soittelee vanhoja jazzkappaleita tai juttelee syvällisiä naapurissa työskentelevän lastenterapeutin kanssa. Olin pari viikkoa sitten kirjastolla kuuntelemassa Ottoa aika lailla muistuttavaa Claes Anderssonia, joka kaamosviikonlopun teemaan sopivasti keskusteli kustantaja Marianne Bargumin kanssa unista ja  niiden tulkinnasta, runoista ja rakkaudesta. Välillä maestro luki runojaan, välillä hän siirtyi pianon ääreen; aika kulki siivillä ja tilaisuuden loputtua tunsin päässeni osalliseksi jostain lämpimästä ja rehellisestä. Poistuin voimaantuneena, olo ei ehkä ollut yhtä riehakas kuin nuorena luettuani Katri Valan runoja ( mitä siitä että kuolema tulee, onhan kukittu k...