lauantai 26. marraskuuta 2011

Oton elämä

Oton elämä : aikalaisromaani / Claes Andersson
Ottos liv ; suomennos Liisa Ryömä
WSOY, 2011

Otto on mahdottoman hurmaava vanhempi mieshenkilö! Hän on äskettäin jäänyt syrjään politiikasta ja kirjoittelee työhuoneellaan elämästään, muistelee lääkärinvuosiaan, rakastumisiaan ja elämää perheen keskellä. Välillä hän soittelee vanhoja jazzkappaleita tai juttelee syvällisiä naapurissa työskentelevän lastenterapeutin kanssa.

Olin pari viikkoa sitten kirjastolla kuuntelemassa Ottoa aika lailla muistuttavaa Claes Anderssonia, joka kaamosviikonlopun teemaan sopivasti keskusteli kustantaja Marianne Bargumin kanssa unista ja  niiden tulkinnasta, runoista ja rakkaudesta. Välillä maestro luki runojaan, välillä hän siirtyi pianon ääreen; aika kulki siivillä ja tilaisuuden loputtua tunsin päässeni osalliseksi jostain lämpimästä ja rehellisestä. Poistuin voimaantuneena, olo ei ehkä ollut yhtä riehakas kuin nuorena luettuani Katri Valan runoja (mitä siitä että kuolema tulee, onhan kukittu kerta!) mutta olin jotenkin kummasti  hyvin tyytyväinen omaan pieneen elämääni.

Jotain samanlaista sain tästä kirjastakin. Andersson käsittelee vaikeita asioita; sairautta, vanhenemista ja kuolemaakin. Hän on välillä turhautunut, välillä vihainen, eikä anna mitään valmiita vastauksia siihen, miten kohdata  surullinen ruumiin rappeutuminen tai valmistautua ystävien menettämiseen. Mihin perustuu siis se hyvä tunnelma, jota ammennan tästä tekstistä? Piti oikein miettiä, missä salaisuus piilee! En keksi muuta selitystä kuin sen, että  jotenkin rauhoitun, kun pelottavista asioista rohjetaan puhua näin suoraan.

Olenko itse sitten enemmänkin taipuvainen kaunisteluun? Äsken kun lueskelin kirjalle antamiani tunnisteita, lista näytti ihan liian masentavalta. Oli tempaistava sinne mukaan vielä muistot ja onni, niin alkoi tuntua paremmalta! Mutta onhan se onnea, että saa muistella taaksepäin pitkää, täysipainoisesti elettyä elämää!
"Otto huomasi myös selkeän muutoksen omissa 'onnen kriteereissään'. Nuorena hän oli nauttinut ruumiistaan, toistuvista juoksulenkeistään, kuntosalilla käynneistä, pitkistä pyörämatkoista, saunomisesta ja pitkistä uinneista löylyjen välillä, fyysisestä rakkaudesta ja kosketuksista ja kaikkivoivasta tunteesta että 'on kotonaan ruumiissaan' ja pystyy nauttimaan kaikista sen tarjoomuksista. Mutta iän karttuessa ja sairauksien lisääntyessä (diabetes, suonenvedot jaloissa, kohonnut verenpaine, sepelvaltimoiden kalkkiutuminen ja kahden ohitusleikkauksen  jälkivaikutukset) ruumiilliset nautinnot olivat huvenneet minimiin. Sen sijaan Otto tunsi suurta tyydytystä, suorastaan 'onnea' kun istui säännöllisesti  kirjoituspöytänsä ääressä ja ahersi erilaisten fiktiivisten ja puolifiktiivisten kirjoitusten parissa. Vuosien ja vaivojen lisääntyessä hän oli vähemmän lihaa ja  enemmän henkeä. Tuohan kuullostaa hienolta, Otto ajatteli. Mutta tietysti se on valhetta ja niiden kaikkien riesojen ja vaivojen kaunistelua, joita vanheneminen tuo tullessaan. Vanheneminen, mietti Otto ja tunsi miten raivo nousi hänessä, on itseasiassa helvetinmoista paskaa! Se pitäisi kieltää lailla, siitä pitäisi saada kuolemantuomio!"
Oton elämästä on kirjoitus myös blogissa Kulttuuri kukoistaa.

14 kommenttia:

  1. Nappasin tämän eilen kirjaston hyllystä, odotan innolla että ehdin lukemaan! Pidin kovasti Anderssonin Jokainen sydämeni lyönti -muistelmista, ja arviosi perusteella tässä romaanissa on paljon samaa henkeä. Ihana, että pääsit oikein kuuntelemaan Anderssonia!

    VastaaPoista
  2. Olen saanut kuulla kuullut Anderssonia. Ihana mies.

    VastaaPoista
  3. Lisäys edelliseen: runot, näytelmät ja muutkin kirjalliset tuotokset ovat olleet mieleeni. Ihana mies.

    VastaaPoista
  4. Claes on ottanut paikkansa minunkin sydämessäni, äärimmäisen sivistynyt, charmantti ja älykäs mies. Minulla on vielä lukematta tuo Marian mainitsema Jokainen sydämeni lyönti. Säästelen sitä vähän. Tätäkin jo taannoisella Suomen vierailulla pyörittelin käsissäni ja arviosi perusteella, luulen, että se seuraavalla kerralla hyppää ostoskoriin.

    VastaaPoista
  5. Maria, Jokainen sydämeni lyönti oli myös mielenkiintoinen, mutta tämä on vielä koskettavampi. Ellen nyt sekoita, niin muistelen sydämen lyönneissä olleen enimmäkseen pohdintaa lääkärinä olosta ja psykiatrisen hoidon kehityksestä Suomessa. Tämä uusi Oton tarina kertoo paljostakin, koska Otto on ollut monessa mukana, mutta toisaalta se kertoo ihan vaan ihmisenä olosta, hyvällä asenteella.

    Heidi, en ole paljon tutustunut Anderssonin runoihin, mutta kiinnostaisi kyllä.
    Ja niinpä, ihana on! En myönnä, että minua hurmattaisiin vallalla, mutta älyllä se käy kyllä helposti;)

    Jaana, suosittelen molempia!

    VastaaPoista
  6. Claes Andersson, Ajan meno (WSOY 2008), sivu 25.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa kauniilta. Laitan muistiin. Kiitos Erja tästä lämmöstä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos linkityksestä Erja. Otto (Claes) -faneja ollaan täälläkin, kirjasta sai tosiaan lämpimän tunnelman pitkäksi aikaa, vaikka kuolemakin oli mukana tarinassa. Outoa. Viisaan ihmisen viisastatekstiä. Älyllä hurmaus toimii :-)

    VastaaPoista
  9. Heidi, vinkki raapustettu ylös kalenterin reunaan, kiitos!

    Linnea, vaikket varmaan vielä olekaan huolissasi lisääntyvistä kolotuksista sun muusta sellaiseista, uskon että tykkäisit tästä. Minä oman 50-vuotispäiväni järkyttämänä varmaan keskityin liikaakin tuohon vanhenemis-teemaan, mutta on tässä paljon muutakin!

    Arja, ole hyvä vain, muita tästä bloganneita en vielä löytänytkään, kumma kyllä. Ehkä siinä on jotain samaa, kun aina tietyissä tilanteissa sanotaan, että perässä tullaan...

    VastaaPoista
  10. Erja,miten minusta tuntuu, että ostan tämän kirjan. Ja luulenpa, että pidän. Minulla on vähän sellaistakin kirjasto kuin Christer Kihlman, Esa Sariola ja paljon Jörn Donneria...En tiedä, mitä se minusta kertoo, mutta luulen, että Oton elämä jää vain minulle eli ei tule blogiini.

    Kun Astrid Lindgreniltä kysyttiin hänen täyttäessään 90 vuotta, 'miltä nyt tuntuu?' Hän vastasi: 'Vanheneminen on pelkästään paskamaista.'

    Erja, ei kai meidän tarvitse olla yhtä vanhoja kuin kirjailijat, jotka kertovat ikääntymisestä. Luinhan Aila Meriluodon Tältä kohtaakin ja tausin, miten tuhma voin olla vielä hyvin, hyvin vanhana, mutta vaivoja oli silti paljon. Ailan kanssa ei vain voi masentua.

    VastaaPoista
  11. Leena, ei meidän tarvitse olla vanhoja ollenkaan, ollaan vaan vaikka hyvän aikaa hyvin eläneitä!

    Oton elämän tarinat on toisaalta aika henkilökohtaisia, mutta osa viehätyksestä on kyllä juuri siinäkin, että pelottavia asioita sanotaan avoimesti ja rohkeasti ääneen!

    VastaaPoista
  12. Niin, ja Aila on kyllä kans toinen hyväkäs, tosi ihana!

    VastaaPoista
  13. Ihana hyväkäs, Aila, sanoo kaiken, kuten se on. Koskee se sitten vanhenemista ja rakkautta. Hän on...uskomaton.

    VastaaPoista
  14. On harvinaista nähdä toisen ihmisen sieluun tällä tavalla. Varsinkin miehen sieluun. Rakastettava ja charmantti Otto on tottakai puolifiktiivinen hahmo, kirjailijan luomus, eikä tapahtumien absoluuttisella totuudella tietenkään ole niin väliä. Mutta sillä on, että lukija pääsee tuntemaan Oton tunteita, ajattelemaan Oton ajatuksia, näkemään ja kokemaan maailman Oton silmin.

    Miten Claes Andersson oikein sen tekee? Miten hän onnistuu olemaan vilpitön ja rehellinen olematta yhtään banaali ja vaivaannuttava? Miksi hänen kertomuksensa vaikka nyt peliriippuvuudesta saa lukijassa aikaan ymmärryksen ja myötätunnon kokemuksen, kun sama asia jonkun muun kertomana voisi aiheuttaa kiusallista myötähäpeää?

    Melkein eniten nautin niistä kohdista, joissa Otto katsoo maailmaa ja kiihtyy - milloin raivoon politiikassa, milloin hurmioon futismatsissa. Yhtä ihania olivat kuitenkin sellaiset kohdat, joissa ei oikeastaan tapahdu mitään: pienet pysähtymiset, keskustelut koivun kanssa, aamun hiljaiset rutiinit tai oman kehon vanhenemisen miettiminen.

    Ilmeisesti Andersson todella osaa ja uskaltaa kohdata itsensä, myös oman pimeytensä. Hän osaa myös etäännyttää tekstin itsestään juuri sopivasti, ripotella mukaan muutaman murusen itseironiaa ja pari lusikallista huumoria ja tarkastella koko keitosta lempeästi.

    Olen Oton elämän lumoissa varmasti vielä pitkään. Ja kerran olen häntä kuullutkin, vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!