Kirjojen keskellä
Avain, 2011
Olin valtavan iloinen kun kuulin tämän kirjan ilmestymisestä; kerrankin joku puhuu siitä, mikä minulle on jo jonkin aikaa ollut kirjastonhoitajan ammatissa keskeisintä, kaunokirjallisuudesta! Työskentelen nimittäin osastolla, jossa on pääasiassa kaunoa, kirjallisuudentutkimusta, elokuvia ja taidekirjoja.
Kirjastoalalla tuulee aina monesta suunnasta, mukaan mahtuu monenlaisia trendejä. Vähän aikaa sitten olivat vallalla puheet siitä, että romaanilainaamomielikuvasta on päästävä eroon ja luotava tietoyhteiskuntaan sopivampi informaatioimage.
Turun uuden kaupunginkirjaston alkaessa valmistua vuonna 2007 avattiin ensimmäisinä upeat lasten- ja nuortenkirjasto sekä tieto-osasto. Lapset kiljahtelivat riemusta kirjataloissaan ihmeellisten, kattoon ripustettujen aurinkojen, lumipallojen ja ilmalaivojen alla, mutta yläkerrassa tieto-osastolla aikuiset kyselivät ihmeissään, että missä ne oikeat kirjat ovat? Hyllyt olivat väärällään hienoja kirjoja, mutta joukossa ei ollut romaaneja, runoja, tuskin edes yhtään tarinaa! Kysymys kuulemma herätti kollegoissa aluksi hilpeyttä, mutta toistui sitten kyllästymiseen asti, tai ainakin siihen asti kun noin vuoden päästä myös taideosasto muutti takaisin viereiseen vanhaan kirjastotaloon uudistettuihin tiloihin.
Nuo oikeiden kirjojen etsijät palasivat mieleen, kun luin Pirjo Tuomen kirjasta useistakin tutkimuksista, joiden mukaan kirjastonkäyttäjät eivät ole vielä oikein sisäistäneet visiota kirjastoista mediakeskuksina ja moderneina viihteellisinä olohuoneina. Yllättävän monet haluavat vieläkin yksinkertaisesti vain tulla paikalle lukemaan lehtiä rauhallisessa ympäristössä tai lainaamaan kotiin hyvää luettavaa.
Tällä hetkellä suurin osa tuosta "hyvästä luettavasta" julkaistaa vielä kirjoina. Minulla ei ole mitään muita julkaisumuotoja vastaan, mutta niin kauan kun ei ole keinoja niitä muita asiakkaille tarjota, työskentelen mielelläni kirjojen parissa.
Uutta kirjastoa avattaessa Turussa luotiin asiantuntijaorganisaatiota. Jokaisella kirjastonhoitajalla oli aineistosta oma palansa, jonka hän pyrki hallitsemaan mahdollisimman syvällisesti, hoitaen hankinnan, luetteloinnin, aineistoesittelyt, varastoinnin, poistot, suurin piirtein kaiken mahdollisen. Työ oli monipuolista ja sisällönhallinta alkoi tuntua mahdolliselta.
Mutta sitten joku laski, että tähän kuluu liikaa aikaa. On tuhlausta, että jokaisessa kirjastossa tutustutaan kirjoihin kalliilla työajalla. Hankinta ja luettelointi keskitettiin, mahdollisimman suuri osa siitä pyritään ulkoistamaan. Ne harvat, jotka vielä voivat työtehtävien avulla tutustua aineistoon, tekevät sitä sellaisessa mittakaavassa ja sellaisella vauhdilla, että on ihme jos oppimista tapahtuu.
Aikaa säästyy, mutta missä luulette tulevaisuudessa tapaavanne sen ammattilaisen, joka tietää, mitä materiaalia kirjastoon on ostettu ja kuinka se on tietokantaan kuvailtu eli kuinka se löytyy? Sen, joka näiden tietojensa perusteella osaa suositella teille juuri sitä oikeaa kirjaa? Ei se ainakaan siellä kirjaston neuvonnassa istu, siellä on joku ihan muu henkilö. Todennäköisesti siellä on se kirjastonhoitaja joka ihmettelee, että mistä hatusta vetäisi seuraavan mediasirkuksen viihdyttämään kirjaston visionäärejä. Se sisällöntuntemuksen ammattilainen istuu jossain aivan muualla, esim. BTJ:n konttorissa tai mahdollisesti kansalliskirjastossa.
No niin, tulipa avauduttua! Pirjo Tuomen kirja on hyvä ja asiantunteva ja keskittyy sitäpaitsi kirjastonhoitajan peruskoulutuksen vaatimuksiin, mutta aihe sai nyt vanhemman kollegan tuntemaan itsensä sen verran riittämättömäksi, että siitä tämä tärinä hieman asian vierestä. Ja tosiasiahan on kyllä sekin, että peruskoulutuksella ei kovin pitkälle pötkitä nykyään, täydennyskoulutustarpeita ainakin tällä alalla nousee yhä kiihtyvässä tahdissa koko ajan esille.
Minulle kirja nosti siis enemmän mieleen ongelmia siinä, kuinka kartuttaa tuota perustietoutta tai edes jotenkin pysyä perässä kaikessa siinä, mitä kirjallisuudessa ja laajemminkin maailmassa tapahtuu. Enemmän kirjan varsinaisesta sisällöstä voi lukea Avaimen sivuilta kirjan kustannustoimittajan Katja Jalkasen kertomana. Myös Katjan blogissa Lumiomenassa on kirjan innoittamaa pohdintaa kirjastomaailman uusista ilmiöistä.
Luin juuri tänään Katjan Avaimen kuukauden jutun tästä kirjasta, olipa kiva lukea pitkän linjan kirjastoammattilaisen omakohtaisista kokemuksista! Ymmärrän hyvin, että nykyinen keskusvetoinen aineistonhankinta ja luettelointi turhauttaa. Kuinka usein teiltä kirjastonhoitajilta muuten kysytään lukuvinkkejä (itse en ole kysynyt ikinä)?
VastaaPoistaMaria, aika harvoin kysytään lukuvinkkejä. Jos neuvontavuoron aikana kohtaan keskimäärin parikymmentä asiakasta, niin niistä korkeintaan yksi pyytää suosittelemaan jotain. Jonain päivänä ei kukaan.
VastaaPoistaKiitos rehellisestä avautumisesta! Kurkistus toisen alan ammattilaisten arjen kulissien taakse on aina kiinnostavaa ja valaisevaa. Säästöt, säästöt, mistäpä muusta sitä puhuttaisiinkaan, millään työpaikalla :(
VastaaPoistaItse saan vielä nauttia pikkuisen ja intiimin sivukirjaston palveluista, jossa ammattitaitoinen kirjastonhoitaja osaa ja ehtii suosittelemaan kirjoja ja vaihtamaan niistä muutaman mielipiteenkin.
Pirjo Tuomi -nimi ohjaa pahasti ajatukseni harhateille, se kun on paitsi kummitätini nimi myös äitini tyttönimi. Mutta kirjaan voisin kyllä tutustua.
Olipa kiinnostava näkökulma. Ja niin tuttu! Oma lähikirjastonihan on se hienon hieno Entresse - varsinainen multimediakeskus.
VastaaPoistaEn tykkää enkä viihdy yhtään pidempään kuin on pakko. Olen niitä "vanhan ajan kirjaston" ystäviä :)
Heh, olit nopeampi. :) Minullakin on tämä kirja ja olen aikeissa haastatella sen kirjoittajaa. Sen jälkeen olin ajatellut tarjota kirjaa sinulle lukuun, mutta ehdit ensin.
VastaaPoistaKirja on kyllä ehdottoman mielenkiintoinen, ja sinun omakohtaista kirjoitustasi oli todella kiinnostavaa lukea. Kiitos!
Minä jäin miettimään sitä, että voiko olla peräti niin, että kaunokirjavinkkien kysyntä ylipäätään vähenee sitä mukaa, kun kirjastot muuttuvat ulkoisesti. Vähän kuin Morre tuossa pohtii vaikkapa Entresseä eräänlaisena multimediakeskuksena. Oma lähikirjastoni on Lumon kirjasto vajaan 4km päässä. Lumo on pieni, uudehko ja viihtyisiä, mutta se on kuitenkin nimenomaan kirjojen kirjasto. Nautin niin hyllyjen välissä hengailusta.
VastaaPoistaEntresse on tavattoman hieno kirjasto ja samaa olen kuullut Vuoden kirjastokehittäjä-palkinnonkin saaneesta Turun pääkirjastosta (sinne aion tehdä joskus ihan turistimatkan!), mutta ehkä jossain pienessä ulkoisesti ankeassa sivu/lähikirjastossa kirjasuosituksia pyydetään enemmän?
Samoin, vaikka palautus- ja lainausautomaatit ovat monin tavoin hyvä keksintö, osa spontaaneista kohtaamisista kirjastovirkailijoiden kanssa on vähentynyt. Moni asiakas ei ehkä edes uskalla mennä neuvontaan kysymään kirjavinkkejä (vaikka totta kai saisi ja pitäisikin mennä!), mikä ennen oli esim. kirjoja palauttaessa hyvinkin helppoa ja luontevaa.
Kiva, että luit tämän. Kirja herättää toivottavasti keskustelua. :)
Olipa mielenkiintoinen juttu, ja koska toivon joku päivä vielä työskenteleväni kirjastossa, niin kirjaankin olisi toki kiva tutustua!
VastaaPoistaItse en ole koskaan vinkkejä kysellyt ammattilaisilta, mutta ollessani kirjastovirkailijan ammattitutkinnon vaatimissa harjoitteluissa minulta kysyttiin melko usein vinkkejä lukemiseen. Se oli mukavaa puuhaa se, jutella kirjoista ja sellaista. Nykyisessä työssäni kirjakaupassa pääsen vinkkailemaan kirjoista harva se tunti:)
Minä jo Katjan puolella höpöttelinkin mutta höpöttelen nyt tänne myös. Kiitos minunkin puolestani Erja tästä "avautumisesta"!
VastaaPoistaMinä itse en pidä kirjastoa mediakeskuksena, vaikka olenkin iloinen että esimerkiksi meillä Ompussa on järjestetty tosi kiva oleskelutila teineille (mitä vielä käytetään ahkerasti!) ja tapahtumiakin taitaa olla melkein viikottain. Minun tarpeeni kirjastossa on silti nimenomaan se kirjojen hakeminen. Mies seikkailee sarjisosastolla, minä puikin hyllyväleissä.
Meillä on lainaus ja varausten noutaminen itsepalveluna, apua kysyn yleensä kun en taas löydä jotain hyllyä tai tiettyä kirjaa. Siihen saa kivasti jelppiä mutta lukuvinkkejä en olekaan pitkiin aikoihin kysynyt. Teininä kysyin, tutuilta kirjastonhoitajilta, joiden kanssa tuli "tehtyä yhteistyötä" varmaan kymmenen vuotta. :)
Minä todella toivon että perinteisen kirjan arvo säilyy, ja kirjastovirkailijan arvo siinä samalla. En minä halua käydä kirjastossa, joka on täysin automatisoitu.
Voih, voisin avautua Linnean mainitsemasta teinien oleskelutiloista kilometrikaupalla. Nytkin minun pitäisi mennä tuohon meidän hienoon, remontoituun lähikirjastoon hakemaan gradua varten kirjoja ja jäädä sinne opiskelemaan. Tähän aikaan se vielä voi onnistua, mutta kohta alkaa teinien kansannousu ja sitten siellä kirjastossa ei ole sen siunaamaa rauhaa. Viihdekeskus vetää kaikki kiroilevat ja öykkäröivät teinitaaperot pleikan eteen ja kirjastonhoitajat joutuvat jatkuvasti muistuttamaan äänenkäytöstä, tupakoinnista, kengistä tuoleilla jne. He joutuvat olemaan enemmän nuorisotyöntekijöitä kuin kirjastonhoitajia.
VastaaPoistaNoh, itse aiheeseen. Oli todella mielenkiintoista lukea Erja juttusi. Miekään en kysy juurikaan lukuvinkkejä kirjastossa, mutta aina ilahdun, jos olen "puheväleissä" kirjastolaisten kanssa.
Kiitos paljon kommenteista, oli vielä tavallistakin mukavampaa lukea niitä tämmöisen "avautumisen" jälkeen.
VastaaPoistaEn millään haluaisi laittaa vastakkain vanhaa kunnon rauhallista kirjastoa ja uutta olohuoneajattelua, molemmissa on niin paljon hyvää, olisi osattava hyödyntää molempia. Nykysin vaan usein ollaan niin täyttä höyryä menossa uusiin suuntiin, ettei nähdä vanhoissa jutuissa enää mitään arvoa ja se joskus hermostuttaa.
Pelkään pahoin, että ulkoistamalla kaikkein keskeisimpiä keinojaan tiedon hallintaan kirjastot samalla ulkoistavat olemassa olonsa edellytykset. Jotain varmasti toki tulee tilalle, mutta mitäs jos sittenkin olisi vanhassa vara parempi?
Meillä pienessä maaseudun kunnassa joka ei kuulu mihinkään kirjastokimppaan, tilanne on tältä osin hieman ruusuisempi. Luetteloinnit tulevat toki valmiina BTJ:ltä, ja tunnustan etten pysy uusien asiasanojen mukana, mutta kirjat (aikuisten kaunokirjallisuus) saan sentään itse valita. Yritän myös päästä henkilökohtaisesti hipelöimään kaikkia taloon saapuvia kirjoja (en vain omia hankintojani), sillä vain näin syntyy tuntuma siitä, millaista tavaraa taloon hankintaan.
VastaaPoistaKirja-aiheisia keskusteluja syntyy asiakkaiden kanssa usein, koska meillä ei ole sen paremmin lainaus- kuin palautusautomaattejakaan. Suosituksia kysytään päivittäin, monesti useammankin kerran päivässä. Erityisesti kesäasukkaat tuntuvat nauttivan siitä, että kirjaston henkilökunnalla on aikaa suositella ja keskustella.
Pienessä talossa kaikki johtajaa myöten osallistuvat asiakaspalveluun ja hyllyttämiseen, joten kaikilla säilyy tuntuma siitä, mikä tavara liikkuu. Pidän siitä, että työ on näin vaihtelevaa.
Meillä on melko paljon tapahtumia ja nuoria tietokoneilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjasto on usein rauhaton, kun ei ole edes erillistä lehtisalia. Miten löytää se kultainen keskitie, jossa nuoretkin uskaltavat käyttää kirjastoa mutta siellä on myös mukavan rauhallista asioida?
Sama anonyymi edelleen, joka unohti sanoa että näin maaseudulla perinteinen kirja on edelleen voimissaan. Meillä ei toimisi kirjasto, jossa olisi vain vähän kirjoja hyllyissä (vaikka toki nykyisessä kokoelmassa olisi paljonkin karsimisen varaa).
VastaaPoistaTulin vielä uudelleen lueskelemaan kommenttejanne ja vastailemaan, nyt vähän paremmalla ajalla.
VastaaPoistaKirsi ja Anonyymi, on kiva kuulla, että pienissä lähikirjastoissanne palvelu on hyvää ja kiireetöntä. Toki on osa asiakaspalvelijan ammattitaitoa sekin, etteivät kiire ja muutkaan ongelmat kaadu ainakaan asiakkaan niskaan,
vaikka niitä työssä olisikin.
Nuoret ja kirjasto!
Aika moni viittaa tähän ja yhdistelmä on surkuhupaisa. Jokaisessa kirjaston juhlapuheessa muistetaan mainita, että lapsia ja nuoria tulee houkutella asiakkaiksi kaikin keinoin. Yksittäisinä tapauksina heidät vastaanotetaankin ihan lämpimästi, mutta auta armias jos he saapuvat paikalle ikäisilleen luonteenomaisesti kaveriporukassa! Siinä yleensä riittää ääntä ja rehvastelua siinä määrin, että käämit palaa sekä kirjaston henkilökunnalta että muilta asiakkailta. En tiedä onko tätä dilemmaa kyetty missään kirjastossa oikein kunnolla ratkaisemaan, jonkinlainen kevyt eristys ja äärimmilleen kehitetty kärsivällisyys taitavat olla käytössä useimmissa paikoissa ;)
Taideosastolla nuoret yleensä käyttäytyvät hienosti ja nuortenosasto pleikkareineen sun muine lautapeleineen meillä toimiikin vähän sivussa omassa välikössään. En ole koskaan työskennellyt siellä eli ensikäden tietoa asiasta ei ole, mutta kuljen usein alueen ohi ja
yleensä meno siellä näyttää ihan kivalta.
Jenni, kerrankin mä olin nopea! Kiitos ajatuksesta, kirja tuli jo luettua mutta kiva päästä pian lukemaan millaisia ajatuksia se sinussa herättää!
Katja, lämpimästi tervetuloa turistikierrokselle!
Jonkinmoinen trendi tuntuisi olevan, että kaikenlaiset tietopalvelukysymykset vähenevät koko ajan, mikseivät siis kirjavinkkikysymyksetkin. Tavallaan se on luonnollistakin, onhan kirjaston yksi tavoite aina ollutkin opettaa asiakkaita tiedonhaussa itsenäisiksi ja kirjastojen tietokannatkin
alkanevat olla jo niin helppokäyttöisiä, ettei apua paljon tarvita.
Silti, kyllä se neuvonta siellä on ihan sitä varten, että asiakkaita askarruttavat kysymykset tulisivat vastatuiksi. Kysymyksiä monesti oikein kaipaa, tulkaa siis ja antakaa meidän tuntea itsemme tarpeellisiksi!
(Meidän osaston vähän surullinen sisäpiirivitsi on, että olemme korkeakoulutettuja vessan oven avaajia. Se, kuinka vessaan pääsee kun
tuntuu olevan se useimmin toistuva kysymys)
Sonja, työkokemus kirjakaupassa tulee takuulla hyödyksesi kirjastoalallakin. Sosiaalisuus ja halu jutella asiakkaiden kanssa
ovat ominaisuuksia joiden varassa viihdyt varmasti tälläkin alalla. Lue ihmeessä kirja, siinä on mm. hyviä esittelyjä keinoista,
joilla kirjastoissa yritetään pärjätä kaunokirjallisuuden sisällönhallinnan kanssa.
Linnea ja Hanna, on varmaan aika tavallistakin, että vähänkin tutulta kirjastonhoitajalta on helpompi mennä kysymään vaikka sitä kirjavinkkiäkin. Minustakin tuntuu, että vaikka oma työpaikkani onkin ns. iso kirjasto, niin kyllä niitä tuttavuuksia syntyy. Vaikkei tunneta nimeltä, niin tunnetaan kuitenkin. Toki koetan aina ilmeellä viestittää tuntemattomammillekkin
etten ole ollenkaan pelottava ja että kysy vaan :)
Erja,
VastaaPoistarohkeaa ja rehellistä tekstiä. Ja tilannetta vierestä seuranneena tiedän, että joka sana on totta. Ihmettelen tätä tukahduttamisen kulttuuria työpaikoilla: ihmisten ei anneta kukoistaa, vaikka juuri siitä kaikki hyötyisivät eniten! Kaikenlainen omaehtoinen kasvu on ilmeisesti niin pelottavaa, että mieluummin nitistetään se kontrollilla ja perustellaan toimenpiteet säästöillä.
Tämä kirjablogi on kuitenkin elävä todiste siitä, että luovuutta ja rakkautta kirjallisuuteen voi elää todeksi omin päin, työpaikan nihkeydestä huolimatta. Se on todella hienoa! Ainakin minulle lukupäiväkirjastasi on tullut lempipaikka, jonne pujahdan lukemaan uusia juttuja ja vertailemaan lukukokemuksia. Pelkkä blogin silmäileminen on elvyttävää, kuin lasi kirkasta vettä kaiken hälyn ja sirkuksen keskellä. Kiitos!
Erja, kun luin juttusi, tunsin itseni niin onnekkaaksi, kun Suomen kuuluisimmassa Aalto-kirjastossa, joka on kaunis kuin mikä, on niin ihastuttavat kirjastotädit ja etenkin yksi, joka asuu samalla saarella kuin minä. Hän tietää pyytämättä, mitä minulle pitää varata, hän kerää minulle kasan kirjoja puhelinsoitolla ja sitten Lumimies noutaa tullessan töistä, hän jatkaa runokirjojeni laina-aikoja henkäyksestä, hän tilaa minulle muualta ne kirjat, joita kuuluisasta kirjastosta ei löydy, hänellä ei ole ikinä huonoa päivää ja me tykätään ihan kauheasti oikeista kirjoista.
VastaaPoistaOlen aivan saletti, että sinäkin olet monelle kirjahullulle 'todellinen helmi'!
Ikävää, että teidän ammattinne(kin) on joutunut tehokkuusvaatimusten kouriin. Kyllä kirjastontädin toivoisi tietävän kaiken kirjoista ja osaavan neuvoa neuvotonta...
VastaaPoistaOlen onneksi töissä pienessä lähikirjastossa, jossa asiakkaat ovat "lähellä" ja kirjakeskustelut jokapäiväistä työtä. Meillä on vakiasiakkaissa useita suosittelua kaipaavia eri ikäisiä ihmisiä ja palvelun parantamiseksi, jopa nappaamme heille sivuun sopivan oloisia kirjoja. Joskus tosi loppuu tietämys kesken, mutta silloin onneksi ihanat työkaverit paikkaavat sivistyksessä ilmenneet aukot, sillä luemme kaikki hyvin erilaisia kirjoja. Myös asiakkaiden kommenteista saa aina vihjeitä, mitä toiselle samanlaiselle tyrkyttää. Jossain välissä nämä vinkin pyytelijät vähenivät, mutta luonteeltaa lörppönä onnistuin markkinoimaan palvelun uudestaan uusille asiakkaille, sillä minulla on tapana vinkata uusia kirjailijoita jopa sellaisille, jotka eivät varsinaisesti vinkkejä pyytele (vaan esimerkiksi harmittelevat ettei hyllystä löydy sitä-sen-ja-sen-uutuuskirjaa. Omaa osaamistaan on mielestäni hyvä tuoda esille - harva siitä loukkaantuu, jotkut pitävät ehkä kyllä hieman höperönä :)
VastaaPoistaEeva, kiitos lämpimistä sanoistasi. Olen ollut tosi iloinen kaikista kommenteistasi. Monetkin työkaverit ovat kertoneet blogia lukevansa, mutta harva on innostunut kommentoimaan. Sinä olit eka rohkea, toivottavasti muutkin tulevat perässä!
VastaaPoistaLeena, sinua on siunattu oikealla kirjastohengettärellä! Tällaisissa isoissa kirjastoista tuon tasoiseen palveluun on aika vaikea ainakaan kovin tasapuolisesti yltää, mutta yrittää voi aina!
Kirjailijatar, kiirettä on ollut aina, mutta nyt säästöt alkavat kirjastoalalla kohdistua sellaisiin kohteisiin, että pelkään niiden vähitellen kostautuvan meille kohtalokkaasti. Ehkä menossa on sellainen muutos, jota en ole vielä syvällisesti ymmärtänyt. En vastusta sitä, että kokoelman ympärille luodaan tapahtumia, mutta tällä hetkellä tuntuu, että kokoelmista pitäisi päästä melkein kokonaan eroon, jotta tapahtumille saataisiin tarpeeksi tilaa. Ohjelmatoimistona me kirjastolaiset tuskin pärjäämme kilpailussa kovin pitkälle, meidän olemassa olomme oikeutus on jossain muussa. Minä uskon, että se on kokoelmissa, niiden järjestämisessä, tuntemuksessa ja jakelussa.
Enkä tarkoita kokoelmilla pelkkiä kirjoja, toivotan ilomielin kaikki uudet tallennemuodot tervetulleiksi kirjastoon.
Anonyymi, pienissä kirjastoissa tuntuvat asiat vielä olevan kohdallaan monissa asioissa. "Lörppöytesi" on takuulla hyvästä, niin kuin
aiemmista kommenteistakin ilmeni, kaikki eivät tohdi tulla kysymään vaikka mieli saattaisi vähän tehdätkin. Itsekin olen monesti yllättynyt iloisesti, kun olen tullut "lipsauttaneeksi" vaikka jollekin nuorellemiehelle mielipiteeni jostain kirjasta (äh, eihän toi nyt tädin mielipiteitä kaipaa) mutta vastaanotto onkin ollut vaikka kuinka kiva!