Kirjamuistikirja

Kuplissa : novelleja / Claire Castillon Les bulles ; suomentanut Lotta Toivanen Gummerus, 2012, 167 s. Muutama vuosi sitten oli muotia puhua fragmenteista. En koskaan päässyt ihan tarkkaan selville mitä sanalla kirjallisuudessa tarkoitettiin, mutta näitä pikku novelleja lukiessa se palasi mieleen. Jutut ovat hyvin lyhyitä, usein vain parin sivun mittaisia. Otsikointi on tehty erisnimin ja tarinoissa kerrotaan kohdehenkilön elämästä jokin kapea siivu, hetki tai yksittäinen huomio. Tyyli on hirteisen hauska, Castillon täräyttää lukijaa aina uudesta suunnasta ja pääsee yllättämään monta kertaa. Kertoja selittää naama peruslukemilla mitä hulvattomimpia tarinoita toinen toisensa perästä. Ja yllättäen juuri tästä totisuudesta syntyy huumoria. Vaikka olisit kuinka tosikko, et voi näitä juttuja lukiessasi olla ajattelematta, ettei kaikkea sittenkään taida tarvita aina ottaa niin vakavasti! Pohjoismainen nainen voi nauraa näille tarinoille aika vapautuneesti, pilkka ei osu liian tark

Melominen / Antti Leikas Siltala, 2011, 190 s. Antti Leikkaan vuolaassa tekstivirrassa meloo Arto Jaakkola, pienen myyntifirman yhteyspäällikkö ja viisilapsisen perheen isä, jonka elämää eniten määrittänee univelka. Toimistolla hän osallistuu turhanpäiväisiin palavereihin muiden pikkupäälliköiden kanssa, juttelee hassuja ja ajattelee vielä hassumpia, kotona taas suorittaa uskomattomia urotekoja lasten- ja taloudenhoidon saralla. Suomalainen työelämä ja suurperheen arki ovat molemmat aiheita joissa rittää ammennettavaa varmasti vielä pitkään. Leikaksen Melominen tekee näihin vain pienen sohaisun, tosin hyvinkin hauskan sellaisen. Lukiessa olin hieman kyllästyä luettelomaisuuteen ja jatkuvaan näennäisesti merkityksettöminen pikkuseikkojen havainnoimiseen. Lukukokemuksestani muodostui jollain lailla hätäinen, tuntui kuin olisin kuunnellut asiastaan jatkuvasti eksyvää puhujaa ja odottanut vain hetkeä, jolloin päästään asiaan.  Samalla taisin koko ajan olettaa, että henkilöiden ja

Naimapuuhia / Jeffrey Eugenides The marriage plot ; suomentanut Arto Schroderus Otava, 2012, 607 s. Madeleine on opiskelijaneitonen jonka kirjahyllystä löytyy Edith Wartonin, Henry Jamesin, Dickensin ja George Eliotin teoksia, unohtamatta tietenkään Brontën sisaruksia ja Jane Austenia. Kandidaatintutkielman aiheeksi on jo valikoinut avioliittojuoni, kun Madeleine sattuman oikusta päättää osallistua myös Semiotiikka 211-kurssille. Melkein oikopäätä kirjoista tärkeimmäksi vaihtuu Barthesin Rakastuneen kielellä . Samalle kurssille on tullut myös Leonard. Hänen pääaineensa on biologia, mutta filosofian sivuaineet ovat saaneet hänet kiinnostumaan myös kielen teoriasta. Katseet alkavat kulkea luento- ja kirjastosalien läpi yhä kuumempina, eikä aikaakaan kun pariskunta viettää kaiken mahdollisen aikansa yhdessä. Kunnes eräällä kaikennielevän nautinnon hetkellä... " Käheällä äänellä, jota sävytti jokin muukin, vaaran aavistus, Madeleine sanoi: "Minä rakastan sinua."

Kansalliskirja / Turkka Hautala Gummerus, 2012, 112 s. Hautalan novellit jakavat mielipiteen hämmästyttävän tiukasti kahtia, osa on mielestäni aivan loistavia ja osaa en kertakaikkiaan kestä! Ja löytyypä joukosta yksi sellainenkin joka sujahtaa molempiin laareihin; se on upea ja inhoan sitä syvästi! Aluksi innostuin kovasti; lukiessa tuntui siltä, että hyppyrimäen alla on tosiaan käyty pussailemassa ja tunnettu tyttö, jonka läsnäololla on sellainen vaikutus, että kaikesta meinaa tulla runo. Hautalalla on sana hallussa ja armoitettu kyky välitää tunnelmia pienieleisesti. Lyhyistä novelleista jos vielä vähän olisi halunnut tiivistää, olisi käsissä nyt aforismikokoelma. Ja vaikkei varmaan yhtään hullumpi kokoelma olisikaan, silti parempi vielä näin. Mutta sitten Hautala alkaa kertoa Raurista ja Aarnesta, Maritasta ja Pärtsistä. Tunteeko se muka näitä ihmisiä, itseään kymmeniä vuosia vanhempia, muutenkin täysin erilaisista lähtökohdista ponnistavia? En usko. Hassujahan nuo ovat,

Kaikki metrit ja puut / Kristiina Wallin Tammi, 2012, 70 s. Kristiina Wallinin runoissa on aina ollut jotakin, joka nappaa minusta kiinni. Nyt sain lukea tätä uusinta kokoelmaa vähän kauemmin ennenkuin alkoi löytyä ituja, joita pitkin tehdä runoista omia, ymmärtää niitä. Alun Prologi ja ensimmäinen, lyhyehkö  Aikakirja olivat kyllä tutunoloisia, mutta kun siirryttiin  Tanssijaan , teksti vaikutti aluksi aika vieraalta. Onneksi törmäsin googletellessa  Moreeniin , Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön mainioon nettiradioon. Siellä on Kristiina Wallinin haastattelun lisäksi kuunneltavissa monta muutakin mielenkiintoista kirjallisuusjuttua. Wallin kertoo haastattelussa teoksen taustoista asioita, joiden valossa Tanssijankin ymmärtäminen muuttuu helpommaksi. Hän puhuu mm. siitä, kuinka haluaisi löytää sanoja kaikelle sille alitajuiselle, jota ei oikeastaan voi sanoa, mutta josta voi kuitenkin kertoa esimerkiksi liikkeellä ja tanssissa. Lähtökohtana runoille