Melominen / Antti Leikas

Melominen / Antti Leikas
Siltala, 2011, 190 s.

Antti Leikkaan vuolaassa tekstivirrassa meloo Arto Jaakkola, pienen myyntifirman yhteyspäällikkö ja viisilapsisen perheen isä, jonka elämää eniten määrittänee univelka. Toimistolla hän osallistuu turhanpäiväisiin palavereihin muiden pikkupäälliköiden kanssa, juttelee hassuja ja ajattelee vielä hassumpia, kotona taas suorittaa uskomattomia urotekoja lasten- ja taloudenhoidon saralla.

Suomalainen työelämä ja suurperheen arki ovat molemmat aiheita joissa rittää ammennettavaa varmasti vielä pitkään. Leikaksen Melominen tekee näihin vain pienen sohaisun, tosin hyvinkin hauskan sellaisen.

Lukiessa olin hieman kyllästyä luettelomaisuuteen ja jatkuvaan näennäisesti merkityksettöminen pikkuseikkojen havainnoimiseen. Lukukokemuksestani muodostui jollain lailla hätäinen, tuntui kuin olisin kuunnellut asiastaan jatkuvasti eksyvää puhujaa ja odottanut vain hetkeä, jolloin päästään asiaan.  Samalla taisin koko ajan olettaa, että henkilöiden ja tilanteen esittely loppuu ja varsinainen tarina alkaa, mutta tätä ei sitten koskaan tapahtunutkaan.

Kokonaisuutena idea on silti vaikuttava, kirjan rakenne ja kerrontatapa vyöryttävät liian kiireisen elämän absurdiuden lukijan päälle voimalla.

Melomisesta enemmän voi lukea mm. Sallan lukupäiväkirjasta, Kirjainten virrasta ja Amman lukuhetkestä.

Kommentit

  1. Tämä oli minulle pieni pettymys. Tai minäkin odotin koko ajan, että tarina alkaisi ja minulle se alkoi lopussa. Ehkä minulle oli muodostunut vähän erilainen ennakkokäsitys kirjasta kuin se todellisuudessa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama tosi hauska juttu sieltä nousi, mutta muuten en oikein meinannut pysyä kärryillä, tarkkaavaisuus oli herpaantua koko ajan. Olin odottanut paljon sekä työelämäkuvaukselta että ruuhkavuosiaiheelta, mutten kai sitten päässyt tarpeeksi samaistumaan tähän Jaakkolaan.

      Poista
  2. Melominen kiinnostaa koko ajan enemmän! Univelka on pienissä määrin itsellenikin ajankohtaista, kun lukuaikaa tulee usein (lähes joka ilta) revittyä nukkumisajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä asennoitua tähän semmoisena hauskana tuokiokuvana, niin ei tule pettymystä tarinan alkamisesta, kuten minulle ;)

      Tosi moni on pitänyt tästä tosi paljon, niinkuin varmaan olet huomannutkin, jos seurasit blogeja silloin kun tämä ilmestyi.

      Poista
  3. Aivan sama tunne jäi minulle, pikkuisen pettynyt, kun kirja olikin jotain muuta kuin odotin ja itse tarina tuntui olevan kateissa. Olisiko markkinointi mennyt metsään tältä osin ja luonut vääriä odotuksia? Itse kuvittelin sen olevan enemmän työelämää kuvaava, nuthän puhuttiin paljon kotielämästä kuitenkin. Mutta yritin ajatella niin, että kirja tosiaan kuvasi miehen unenpuutteesta sekavia ajatuksia, on pätkä hänen tästä hänen yhdestä elämänvaiheestaan. Ja sitä pidin myönteisenä, että mies äidin sijaan kertoo "perhestressistä" ja pienten lasten ajasta, kuvaa sikäli aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minäkin muistelen, että tätä markkinoitiin työelämäkuvauksena, Hesarin arvostelija heitti muistaakseni jotain suuresta suomalaisesta konttoriromaanistalin, tai ainakin jotain sinne päin.

      Meillä oli tämä lukupiirikirjana, ja siellä keskusteltiin siitäkin, josko kirjailija olisi tahallaan ikäänkuin kääntänyt sukupuolirooleja ympäri, varsinkin kotona mutta ehkä vähän konttorillakin. No, ei päästy siitä ihan selvyyteen, mutta ainakin kotikuvauksessa on paljon sellaista jota on totuttu pitämään enemmän äidin osana, ainakin aiemmin.

      Poista
  4. Minusta Melominen oli aivan huippu ja nostan sen ehdottomasti viime vuoden esikoiskirjojen kärkikolmikkoon. Leikas kuvasi niin osuvasti, miten absurdia pienten yökukkujien perheen elämä voi oikeasti olla. Tähän ikuisesti univelkaiseen kirja kolahti ja kovaa! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä kyllä, mutta ihan vähän silti puudutti se eteisvälikön ja vessan sisustuksen luettelointi...

      Mutta totta puhut, kokonaisuutena kuva taitaa olla aika tarkka!

      Poista
  5. Samaa toistan kuin moni muu: ihan hauska idea ja rakenne, ja kirjakin, mutta ei minulle ihan napakymppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, sujuvaa juttua ja hauskoja oivalluksia, yllättästi yhdistettyjä asioita, mutta silti se ihan viimeinen jokin jäi vielä puuttumaan.

      Poista
  6. Vähän samoissa fiiliksessä melon minäkin tämän kanssa, vaikka olihan tämä silti aika hauska. Jollain tavalla Nenäpäivä muistutti minua tästä, ehkä se hätäinen hosuminen kerronnassa joka suuntaan. Kivasti kirjoitit kyllä tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan taas jo unohtanut Nenäpäivän niin hyvin, ettei se juolahtanut mieleen tätä lukiessa.

      Mutta kyllä tosiaan vähän samanlainen kiire näillä on! Henkilöt on ihan erilaisia ja niiden ongelmat juontanee ihan eri asioista, mutta sillälailla ovat kuitenkin samanlaisia, etteivät ehdi oikein syventyä mihinkään.

      Ja siitähän syntyy hupaisia tilanteita, ihan kuin olisi vähän omakohtaistakin kokemusta asiasta ;)

      Poista
    2. Siis minähän keskityn aina vain yhteen asiaan kerrallaan. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!