Kaikki metrit ja puut / Kristiina Wallin
Tammi, 2012, 70 s.
Kristiina Wallinin runoissa on aina ollut jotakin, joka nappaa minusta kiinni. Nyt sain lukea tätä uusinta kokoelmaa vähän kauemmin ennenkuin alkoi löytyä ituja, joita pitkin tehdä runoista omia, ymmärtää niitä. Alun Prologi ja ensimmäinen, lyhyehkö Aikakirja olivat kyllä tutunoloisia, mutta kun siirryttiin Tanssijaan, teksti vaikutti aluksi aika vieraalta.
Onneksi törmäsin googletellessa Moreeniin, Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön mainioon nettiradioon. Siellä on Kristiina Wallinin haastattelun lisäksi kuunneltavissa monta muutakin mielenkiintoista kirjallisuusjuttua. Wallin kertoo haastattelussa teoksen taustoista asioita, joiden valossa Tanssijankin ymmärtäminen muuttuu helpommaksi. Hän puhuu mm. siitä, kuinka haluaisi löytää sanoja kaikelle sille alitajuiselle, jota ei oikeastaan voi sanoa, mutta josta voi kuitenkin kertoa esimerkiksi liikkeellä ja tanssissa. Lähtökohtana runoille on ollut myös Elis Sinistön elämäntyö, jota varsinkin Jan Kaila on dokumentoinut.
... "Takaseinään heijastuu tanssijan kuva: ylösalaisin kääntyneet kasvot ja raajat. Selkärangassa nytkähtää, solut kurottavat toisiaan kohti. Olen yhä tässä, ihmisenkaltainen. Kuulen torit ja kauppakeskukset, siltavaijereiden huminan. Varisten jähmeä lento, etäällä täältä ja täällä
kaikki ne sanat, jotka ovat kielen alla,
kielenalaiset."Kokoelman kolmas osa on nimeltään Minusta läpi (Tutkielmia tilan ja olemisen arkkitehtuurista). Se jakautuu osiin Yksityisiä tiloja ja Julkisia tiloja, joista ensimmäinen muistuttaa eniten Wallinin aikaisempia kokoelmia. Siinä häivähtelevät muistot lapsuudesta ja tunnelmat kuvittuvat kerrottaviksi nopeina tunnepitoisina kangastuksina.
"kuinka pitkä aika on yksityisestä tilasta julkiseen tilaan
ovatko ne samassa kohdassa
kuinka pitkä aika on neljäkymmentä vuotta, viisi vuotta, viisi miljardia
kuinka kauan kestää huoneeseen pysähtynyt tunti, onko tässä tai tämä lähellä
kun muistot liikahtavat lattian alla, piirtävät unen absurdia kuvaa
onko unohtaminen
helppoa, kuinka pitkä matka
kuinka kauan
kestää sellon ääni, saksofoninJulkisen tilan runon lähtökohtana on muisto todellisesta paikasta, museosta joka on taivaan läpi nouseva kuilu ja jonka sisäpuolelle on säilötty hiljaisuutta.
miksi jääkuutioissa hohtaa varjoisia metsiä, mihin aikaan voi sijoittaa
hylätyt raitiovaunut tai rusakot, jotka seisovat ikkunan takana
niiden valtavat käpälät" ...
Kokoelman lopettaa Näyttämöarkkitehtuuria, jossa palataan taas keskittyneemmin tanssijan ja liikkeen teemoihin. Aiheena on myös oleminen esillä ja katsominen, roolit vaihtelevat ja näyttämö täyttyy miten milloinkin.
Kirjan kansi on valtavan hieno. Tumma graafinen kuvio reunustaa valkoista kantta kuin pitsi. Ja vaikka oksat ovatkin paljaat, kuva yhdistyy kuitenkin mielessäni kesäiseen mielihuviini tuijotella koivun lehvistöön rungon juurelta ylöspäin. Ja kirjan nimi, sepä vasta onkin ihana! Kuin välähdys, terävärytminen ja hauskasti keskeneräinen, joka ensi hämmästyksen jälkeen innostaa ajatusta jatkamaan moneen suuntaan.
Kommentit
Lähetä kommentti