Kirjamuistikirja

Kuva: Arran Bee / Flickr Ennen vanhaan, menneinä vuosina, maa ja meri tunsivat suurta tyhjyyttä ja kaipuuta. Vuoret olivat kuin poutama, portaat taivaaseen, ja rehevä vihreä sademetsä väreili monivärisenä kakahuna. Taivas oli kimalteleva paua, tuulen ja pilvien kuvioima kowahaiwai ja joskus se heijasti sateenkaaren prisman tai eteläisen aamuruskon. Meri oli alati muuttuva pounamu, välkehtien se yhdistyi saumattomasti taivaaseen. Tämä oli maailman pohjalla oleva lähde ja kun siihen katsoi, saattoi tuntea näkevänsä ikuisuuteen." Witi Ihimaeran  Valasratsastaja  on aivan omanlaisensa romaani. Sen tarina pohjaa ikivanhaan, suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle siirtyneeseen kertomukseen siitä, kuinka maorien esi-isä Paikea ratsasti valaan selässä heimon alkukodista Hawaikista Aotearoaan eli   Uuteen-Seelantiin. Kaunis ja myyttinen tarina on sovitettu sujuvasti nykyaikaan. Ihimaera käyttää taitavasti hyväkseen myyttiä ja siihen liittyvää arvostusta hälventä...

Kettu, Katja: Yöperhonen WSOY, 2015, 325 s. Yöperhonen on Kätilön sisarteos, vai olisiko peräti äiti, sillä muistan Katja Ketun Rockradion Lauantain kuokkavieraana kertoneen, että nyt ilmestyneen romaanin materiaalia on ollut olemassa jo ennen Kätilöä. Kätilön aiheet vain nappasivat kirjailijan huomion tuolloin, paisuivat ja vaativat tulla kirjoitetuksi omaksi romaanikseen heti. Hyvä niin, sillä muuten olisi tähän jo nyt yltäkylläiseen romaaniin tullut aiheita liikaa, ja Kätilön hieno tarina ehkä hukunut kaikkeen siihen paljouteen. Yöperhosen tapahtumat sijoittuvat Suomen Lappiin Petsamoon, Venäjälle Komin ikiroudan hiilikentille ja etelämmäs, Volgan mutkaan suomalaisten uskottuun alkukotiin. Aikajana ulottuu 1930-luvulta nykypäivään. Romaanin rakenne perustuu siihen, kuinka eri aikatasojen kertomukset vähä vähältä punoutuvat toisiinsa. Kaikki alkaa siitä kun 15-vuotias Irga on riidellyt isänsä kanssa ja päättää karata kotoa. Minä olen Valkoisen Jumalan tytär ja minua et...

Havaste, Paula: Tuulen vihat Gummerus, 2014, 383 s. Kansi: Eevaliina Rusanen En yleensä lue historiallisia romaaneja. Silti innostuin tästä kimppakivasta; monta muutakin kirjabloggaria julkaisee samaan aikaan kirjoituksensa tästä samasta kirjasta. Ajattelin kai, että tässäpä oiva tilaisuus poiketa siltä omimmalta mukavuusalueelta, salaa kai vähän toivoin jopa ihastuvani genreen. Ihan niin ei käynyt. Tuulen vihat on silti kieltämättä taidokkaasti rakennettu romaani. Uskon, että ajankuvaus perustuu huolelliseen taustatyöhön ja ompa mukana vielä nokkela yhteys todellisiin historiallisiin tapahtumiinkin, mutta silti, jotain jäi puuttumaan. Odotin 1100-luvun kuvaukselta outoja ja mystisiä näkymiä ja kun päähenkilön vielä esittelytekstissä luvattiin harjoittelevan henkien tapoja ja loitsuja, ennakoin saavani lukea jotain todella jännittävää. Mutta Kertte, se päähenkilö, olikin yllättävän tutun oloinen nuori nainen, ja perhekunnan kanssa samassa tuvassa asuvat kummituksetkin kovin l...