Valasratsastaja / Witi Ihimaera
 |
| Kuva: Arran Bee / Flickr |
Ennen vanhaan, menneinä vuosina, maa ja meri tunsivat suurta tyhjyyttä ja kaipuuta. Vuoret olivat kuin poutama, portaat taivaaseen, ja rehevä vihreä sademetsä väreili monivärisenä kakahuna. Taivas oli kimalteleva paua, tuulen ja pilvien kuvioima kowahaiwai ja joskus se heijasti sateenkaaren prisman tai eteläisen aamuruskon. Meri oli alati muuttuva pounamu, välkehtien se yhdistyi saumattomasti taivaaseen. Tämä oli maailman pohjalla oleva lähde ja kun siihen katsoi, saattoi tuntea näkevänsä ikuisuuteen."
Witi Ihimaeran Valasratsastaja on aivan omanlaisensa romaani. Sen tarina pohjaa ikivanhaan, suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle siirtyneeseen kertomukseen siitä, kuinka maorien esi-isä Paikea ratsasti valaan selässä heimon alkukodista Hawaikista Aotearoaan eli Uuteen-Seelantiin. Kaunis ja myyttinen tarina on sovitettu sujuvasti nykyaikaan.
Ihimaera käyttää taitavasti hyväkseen myyttiä ja siihen liittyvää arvostusta hälventääkseen maorien kulttuuria kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja tuodakseen esiin vähemmistökansanosan ongelmia. Alkuperäisen romaanin julkaisemisesta taitaa tänä vuonna tulla kuluneeksi melko tarkkaan kolmekymmentä vuotta. En tiedä onko tilanne jo muuttunut, mutta tuolloin 1980-luvulla kysymykset naisen asemasta maorikulttuurin sisällä ja ihonväriin perustuvasta syrjinnästä eri kansanosien välillä tuntuvat olleen tärkeitä. Myös ympäristönsuojelullisia näkökohtia tulee esille. Mahtavat, syvyyksissä uivat vanhat valaat symboloivat luonnon salaperäistä järjestystä, jota ajattelemattoman ihmisen ei tule järkyttää.
Valasratsastajan tarinan kertoo nuori mies, Rawiri. Pääosassa on kuitenkin hänen veljentyttärensä, Kahutia Te Rangi. Kahun syntyminen tytöksi on suvun päämiehelle Koko Apiranalle suuri pettymys. Tyttö tekee kaikkensa ansaitakseen isoisän rakkauden, mutta tämä ei arvosta ponnistuksia lainkaan, vaan haluaa opettaa työnsä jatkajiksi vain poikia. Isoäiti, voimakastahtoinen ja ovela Nanny Flowers kuitenkin tukee tyttöä kaikessa, parhaansa mukaan.
Kahu osoittautuu aivan erityislaatuiseksi lapseksi. Hänen herkkyytensä ilmenee vahvana luonnonyhteytenä, mm. kykynä ymmärtää valaiden laulua. Lisäksi Kahu imee itseensä tietoa maorien vanhoista viisauksista. Kun isoisä ei tahdo päästää häntä kuuntelemaan opetuksiaan, Kahu piiloutuu ja kuuntelee salaa.
Kun Kahu on kahdeksanvuotias, tapahtuu suvun asuttaman kylän Whangaran edustalla katastrofi. Satoja valaita ui rannalle, eivätkä kyläläiset saa niitä kääntymään hiekalta takaisin mereen. Koko Apirana on jo luovuttamssa, vaikka hän tietää, että jos valaat haluavat kuolla, kuolevat myös ihmiset. Mutta myytti osoittaa voimansa ja tarina saa onnellisen lopun, sekä kylä että valaat pelastuvat. Ja kuten varmasti arvaattekin, Kahulla on tässä tärkeä osansa.
Mielenkiintoisesta ja jännittävästä omalaatuisuudestaan huolimatta Valasratsastaja ei ole mikään täydellinen lukukokemus. Tarinan myyttinen muoto pitää sisällään myös jonkinlaista lapsenomaista kömpelyyttä, eivätkä kaikki muutkaan kerronnalliset ratkaisut ole kovin lukijaystävällisiä.
Tekstissä on mukana paljon maorinkielisiä sanoja, ja vaikka ne tuovatkin mukaan eksoottista väriä, merkitysten etsiminen kirjan lopussa olevasta sanastosta häiritsee lukemista melko tavalla. Romaanin luonnonkuvaus on vaikuttavaa, mutta paikoitellen hieman liiankin koristeellista. Meren kimalteleva kauneus olisi tullut ilmaistuksi tyylikkäämmin vähemmillä, tarkemmin harkituilla adjektiiveilla.
Kirjasta on tehty myös monta kertaa palkittu elokuva. En ole sitä nähnyt, mutta trailerin perusteella saattaisi olla aika näyttävää katsottavaa.
Ihimaera käyttää taitavasti hyväkseen myyttiä ja siihen liittyvää arvostusta hälventääkseen maorien kulttuuria kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja tuodakseen esiin vähemmistökansanosan ongelmia. Alkuperäisen romaanin julkaisemisesta taitaa tänä vuonna tulla kuluneeksi melko tarkkaan kolmekymmentä vuotta. En tiedä onko tilanne jo muuttunut, mutta tuolloin 1980-luvulla kysymykset naisen asemasta maorikulttuurin sisällä ja ihonväriin perustuvasta syrjinnästä eri kansanosien välillä tuntuvat olleen tärkeitä. Myös ympäristönsuojelullisia näkökohtia tulee esille. Mahtavat, syvyyksissä uivat vanhat valaat symboloivat luonnon salaperäistä järjestystä, jota ajattelemattoman ihmisen ei tule järkyttää.
Valasratsastajan tarinan kertoo nuori mies, Rawiri. Pääosassa on kuitenkin hänen veljentyttärensä, Kahutia Te Rangi. Kahun syntyminen tytöksi on suvun päämiehelle Koko Apiranalle suuri pettymys. Tyttö tekee kaikkensa ansaitakseen isoisän rakkauden, mutta tämä ei arvosta ponnistuksia lainkaan, vaan haluaa opettaa työnsä jatkajiksi vain poikia. Isoäiti, voimakastahtoinen ja ovela Nanny Flowers kuitenkin tukee tyttöä kaikessa, parhaansa mukaan.
Kahu osoittautuu aivan erityislaatuiseksi lapseksi. Hänen herkkyytensä ilmenee vahvana luonnonyhteytenä, mm. kykynä ymmärtää valaiden laulua. Lisäksi Kahu imee itseensä tietoa maorien vanhoista viisauksista. Kun isoisä ei tahdo päästää häntä kuuntelemaan opetuksiaan, Kahu piiloutuu ja kuuntelee salaa.
Kun Kahu on kahdeksanvuotias, tapahtuu suvun asuttaman kylän Whangaran edustalla katastrofi. Satoja valaita ui rannalle, eivätkä kyläläiset saa niitä kääntymään hiekalta takaisin mereen. Koko Apirana on jo luovuttamssa, vaikka hän tietää, että jos valaat haluavat kuolla, kuolevat myös ihmiset. Mutta myytti osoittaa voimansa ja tarina saa onnellisen lopun, sekä kylä että valaat pelastuvat. Ja kuten varmasti arvaattekin, Kahulla on tässä tärkeä osansa.
Mielenkiintoisesta ja jännittävästä omalaatuisuudestaan huolimatta Valasratsastaja ei ole mikään täydellinen lukukokemus. Tarinan myyttinen muoto pitää sisällään myös jonkinlaista lapsenomaista kömpelyyttä, eivätkä kaikki muutkaan kerronnalliset ratkaisut ole kovin lukijaystävällisiä.
Tekstissä on mukana paljon maorinkielisiä sanoja, ja vaikka ne tuovatkin mukaan eksoottista väriä, merkitysten etsiminen kirjan lopussa olevasta sanastosta häiritsee lukemista melko tavalla. Romaanin luonnonkuvaus on vaikuttavaa, mutta paikoitellen hieman liiankin koristeellista. Meren kimalteleva kauneus olisi tullut ilmaistuksi tyylikkäämmin vähemmillä, tarkemmin harkituilla adjektiiveilla.
Kirjasta on tehty myös monta kertaa palkittu elokuva. En ole sitä nähnyt, mutta trailerin perusteella saattaisi olla aika näyttävää katsottavaa.
Valasratsastaja -kirjasta kertovat myös Linnea blogissa Kujerruksia ja Katri Pienessä kirjastossa.
Ihimaera, Witi: Valasratsastaja
suom. Mervi Hangasmäki
Like 2003, 159 s.
Olen lukenut tämän joskus, muistaakseni osana jotakin lukumaratonia. Mieleeni on jäänyt eksoottinen, hieman vaikea kirja, jonka aihepiiri on itselleni lähes tuntematon. Olenkohan laittanut kirjan jo eteenpäin (se oli silloin oman hyllyn tavaraa) vai olisikohan se vielä tallella. Uusintaluku voisi avata tarinaa enemmän... (ja Uusi-Seelanti kiehtoo ja kiinnostaa aina vain!).
VastaaPoistaNyt sitten vaan hyllyjä kaivelemaan. Ihanaa kuulla että jollakin muullakin on tuollainen hylly, ettei siitä ihan tarkkaan voi tietää mitä sieltä löytyy. Tai joskus ei löydy, ja sitten taas löytyykin kaksin kappalein, jopa kolmin...
PoistaUusi-Seelanti on meillä lukupiirin teemana tänä syksynä, toinen vähän tätä Valasratsastajaa muistuttava kirja saattaa olla Keri Hulmen Mauriora, joka on meillä vuorossa marraskuussa.