Kirjamuistikirja

Kettu, Katja: Yöperhonen WSOY, 2015, 325 s. Yöperhonen on Kätilön sisarteos, vai olisiko peräti äiti, sillä muistan Katja Ketun Rockradion Lauantain kuokkavieraana kertoneen, että nyt ilmestyneen romaanin materiaalia on ollut olemassa jo ennen Kätilöä. Kätilön aiheet vain nappasivat kirjailijan huomion tuolloin, paisuivat ja vaativat tulla kirjoitetuksi omaksi romaanikseen heti. Hyvä niin, sillä muuten olisi tähän jo nyt yltäkylläiseen romaaniin tullut aiheita liikaa, ja Kätilön hieno tarina ehkä hukunut kaikkeen siihen paljouteen. Yöperhosen tapahtumat sijoittuvat Suomen Lappiin Petsamoon, Venäjälle Komin ikiroudan hiilikentille ja etelämmäs, Volgan mutkaan suomalaisten uskottuun alkukotiin. Aikajana ulottuu 1930-luvulta nykypäivään. Romaanin rakenne perustuu siihen, kuinka eri aikatasojen kertomukset vähä vähältä punoutuvat toisiinsa. Kaikki alkaa siitä kun 15-vuotias Irga on riidellyt isänsä kanssa ja päättää karata kotoa. Minä olen Valkoisen Jumalan tytär ja minua et

Kuva on Sierra Leonesta, kuvaaja Mikko Takkunen Tänään 8.9. käynnistyy Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanja. Kampanjalla herätellään suomalaisia pohtimaan lukutaitonsa arvoa. Tehtävä on toisaalta mahdottoman vaikea, toisaalta aivan helppo. Varmaan kukaan meistä ei pysty määrittelemään hintaa, mutta silti tiedämme kaikki, että lukutaito on meille itse kullekin äärettömän arvokas. Omaa lukutaitoa ei nyt toki tarvitse myydä, mutta lahjoittamalla Suomen Pakolaisavun keräykseen voit lahjoittaa lukutaitoa sinne, missä siitä on eniten pulaa. Lue lisää Suomen Pakolaisavun sivulta. Siellä voit myös osallistua keräykseen. Tule mukaan, lahjoita lukutaito!

Rönkä, Matti: Eino Gummerus, 2015, 234 s. Minä en tainnut oikein osata lukea tätä romaania. Odotin koko ajan, että kohta tarina alkaa, ajattelin että tämä tässä on tämmöistä alkulämmittelyä vaan. Ja sitten se loppuikin jo. Olin odottanut kirjalta paljon. Takakansi ja ennakkomainonta oli nostanut aiheiksi eri sukupolviin kuuluvien miesten kitkaiset suhteet. Jonkinlaisen sotaan liittyvän arvoituksen paljastumistakin lupailtiin. Kiinnosti kovasti. Ja löytyihän tuo kaikki, mutta paljon miedommin ja lepsummalla otteella kerrottuna mitä olin kuvitellut. Nyt kun katson muiden arvioita kirjasta, minusta tuntuu, että olen varmaan ollut ihan nukuksissa tai muuten vain lukenut  harppoen, odottaen sitä itse kuvittelemaani alkua. Miksen ole älynnyt pysähtyä noihin hienoihin lauseihin joita muut ovat nostaneet lainauksiksi? Ehkä halusin vain nopeasti päästä yli kielen, joka tuntui ärsyttävyyteen asti etsivän leppoisaa otetta, vaikka käsiteltävät aiheet eivät olisi sellaista edellyttäneet.