Kirjamuistikirja

Thich Nhat Hanh: Opas kävelymeditaatioon The long road turns to joy, suom Thieu Nghiem Basam Books, 2012, 127 s. "Kävelymeditaatio on kävellessä tapahtuvaa meditaatiota. Kävelemme hitaasti, rentoutuneesti, pieni  hymy huulillamme. Kun harjoitamme tällä tavalla, tunnemme olomme hyvin miellyttäväksi ja askeleemme ovat maailman levollisimman ihmisen askeleita. Kaikki surumme ja huolemme katoavat, rauha ja ilo täyttävät sydämemme. Kuka tahansa pystyy siihen - tarvitaan vain vähän aikaa, vähän tietoista läsnäoloa ja halu onnellisuuteen." Näin kirja alkaa. Ja oikeastaan kaikki onkin samalla jo sanottu, mitään tuon kummallisempaa metodia ei seuraa. Opin omaksuminen voi olla siis hyvin yksinkertaista ja helppoa. Opas koostuu noin viidestäkymmenestä lyhyestä kappaleesta. Rakenne on hyvä, ohjeita voi lukea muutaman kerrallaan. Olin kuitenkin hieman pettynyt neuvojen suorasukaisuuteen ja kielelliseen asuun. Yksinkertaisuus on elämänfilosofiassa varmasti hyve, mutta banaali ei

Elisa Kirja ja Blogat tarjoavat tänä jouluna bloggareille hauskan joululahjaringin. Kiitos siitä! Kävin valitsemassa ystäväblogilleni Kirjaston kummitukselle joululukemiseksi yhden tämän hetken suurimmista hiteistä, Jussi Valtosen romaanin He eivät tiedä mitä tekevät. Katselin Kummituksen blogia pari viikkoa sitten ja vaikutti siltä, että Valtosen romaanissa saattaisi olla piirteitä joista Kummitus pitää, mutta myös jotain erilaista, uutta. Ja kirjastostahan tätä uusinta Finlandiavoittajaa ei jouluksi saa kummittelemallakaan, varausjonot ovat todella pitkät, eli hyvä saada aivan omaksi. Hyviä lukuhetkiä, Kummitus, toivottavasti valintani osui oikeaan! Haluan samalla kiittää MarikaOksaa blogista Oksan hyllyltä . Hän valitsi minulle lahjakirjaksi Alice Hoffmanin romaanin Aavikon kyyhkyset . Olen sitä joskus katsellut kirjastolla, mutta en kuitenkaan lukenut. Elisa Kirjan esittelyssä sen kerrotaan olevan feministinen historiallinen romaani, kuulostaa lupaavalta!

Courtemanche, Gil: Kigalin sunnuntait Un dimanche à la piscine à Kigali, suom. Einari Aaltonen Like, 2003, 223 s. Muistan, kuinka hämilläni olin luettuani Kigalin sunnuntait ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Kirja on täynnä sairautta, raakuutta ja massiivista epäoikeudenmukaisuutta, se on kyyninen ja brutaali. Ja kuitenkin se on samanaikaisesti kaunis, herkkä ja vaikuttava. Tunsin melkein syyllisyyttä siitä, että pidin kirjasta, enkä osannut päättää, tekikö kirjailija oikein vain väärin valitetessaan aiheekseen Ruandan kansanmurhan. Oliko kyseessä pahimmanlaatuinen ihmisten hädänalaisen aseman hyväksikäyttö vai sankarillinen vääryyksien paljastaminen? Ja kuinka tyynesti pohtia teoksen kirjallisia ansioita, rakennetta ja sanavalintoja, kun aiheena on kansanmurha, mielivaltaista tappamista, silpomista, kiduttamista ja raiskauksia? Verisen freskon pinnalle on nostettu muutama ihmiskohtalo. Bernard Valcourt, kanadalainen toimittaja, on tullut Ruandaan kehitysyhteisty