Varjoteatteri / Viivi Luik
Luik, Viivi: Varjoteatteri Varjuteater, suom. Anja Salokannel Tammi, 2011, 264 s. Tämän kirjan lukeminen oli suuri nautinto. Ihastus ei syntynyt niinkään siitä, mitä kerrottiin, vaan siitä, miten se kerrottiin. Kuinka joku kykeneekin katsomaan elämäänsä noin, että pienestäkin eleestä syntyy silkkaa taikaa ja mystiikkaa! Ja lisäksi valitsemaan sanansa noin, että lukija pääsee täysin osalliseksi tuon katseen kauneudesta! Viivi Luik on ennen proosaan siirtymistään julkaissut useita runokokoelmia, ensimmäiset jo 1960-luvulla. Harmi vain, että niistä yhtäkään ei taida olla kokonaisuudessaan käännetty suomeksi. Kahdessa 1980-luvun antologiassa suomennoksia sentään on; Pihlaja esittelee kahdeksan eestiläistä naisrunoijaa ja Uusien sulkien kasvaminen puolestaan kymmenen nykyvirolaista runoilijaa. Varjoteatteri alkaa muistikuvalla lapsuudesta. Pieni tyttö katsoo kuvaa, kirja on levällään tyhjän tuvan lattialla. Talonväki on otettu kiinni ja kyyditetty pois, muut lapset juosse...