lauantai 29. toukokuuta 2010

Ajattoman kaupungin varjot


Ajattoman kaupungin varjot / Enrique Moriel
La ciudad sin tiempo ; suomentanut Satu Ekman
Bazar, 2010, 415 s.

Tulen määrättömien vuosien takaa, hautautuneista kaupungeista, minulle puhuvilta hautausmailta, unohdetuista lauluista. Tulen lavean ajan takaa. Siksi en ole koskaan sama, ja siksi en voi antaa tarinoilleni nimeä.

Jos sietää melkoisen määrän pateettisuutta ja espanjalaista machoilua, tai jopa jollain tapaa pitää niistä kuten minä, tässä on oiva kirja luettavaksi. Sadunomainen ja mystinen kertomus aina tarvittaessa nimeä vaihtavasta barcelonalaisesta vampyyrista, joka ymmärtää olevansa paholaisesta, mutta joka kuitenkin on niin oikeudenmukainen ja ylevämielinen, että karabinieerit ja papitkin ovat roistoja hänen rinnallaan.

Tarinassa ei ole juonta juuri ollenkaan, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän. Kertomus kulkee vuorotellen kahdessa aikatasossa, menneisyydessä halki vuosisatojen ja nykyhetkessä. Nykyisyydessä elävät asianajana Marcos Solana ja hänen älykäs ja kaunis apulaisensa Marta Vives. Kun Barcelonan synkiltä kujilta löytyy ruumis, jonka kaulassa on merkillisiä jälkiä, alkavat Marcos ja Marta tutkia asiaa. Vähitellen paljastuu, että Martan salaperäisesti kuolleet ja kadonneet esiäidit saattavat jollain tavalla liittyä mysteeriin. Marta aistii vanhoista sukukaunoista lähtevän uhkan kohdistuvan myös itseensä. Lisäksi rikokseen sotkeutuu hämäräperäinen kalpeakasvoinen mies. Mies, jonka silmissä on iättömyyden katse ja joka muistaa satojen vuosien takaisia tapahtumia inkvisition julmuuksista ja ihmisten elämästä kaupungin kujilla ja bordelleissa.

Enrique Moriel on Francisco González Ledesman salanimi. Ledesma on Espanjassa suosittu ja tuottelias kirjailija, ja se näkyy tekstissä joka on sujuvaa ja pitää mielenkiinnon yllä koukuttamalla ovelasti lukijan siirtymään aina luvusta toiseen arvoitusten perässä. Vähän se näkyy myös huolettomuutena tarinan suhteen, vaikkakin salanimellä, tunnettu kirjailija tuntuu saaneen teoksensa julki melko vähäisellä hiomisella.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Isi, mihin mennään?

Isi, mihin mennään? / Jean-Louis Fournier
Où on va, papa? / suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen
Helsinki : Siltala, 2009, 126 s.

Jean-Louis Fournier on ranskalainen näytelmäkirjailija ja esseisti, joka on niittänyt suosiota varsinkin humoristisilla tv-animaatioillaan.

Teoksessaan Isi, mihin mennään hän kertoo Mathieusta ja Thomasista, lapsistaan, jotka molemmat ovat vaikeasti kehitysvammaisia. Fournier kertoo pojistaan raa'asti mutta rakkaudella, asettaen kyseenalaiseksi sen äänen lausumattoman säännön, että vammaisille ei saa nauraa.

Toisinaan huumori on mustaa, muttei koskaan halventavaa. Pienet tarinat vaikuttavat äärimmäisen rehellisiltä, tuollaista elämä varmaan juuri on kun on kaksi lasta, jolla on "heinää päässä".

Tarvitaan mieletön määrä kärsivällisyyttä ja rakkautta, jotta jaksaa kerran toisensa jälkeen vastata jokaisella automatkalla koko ajan toistuvaan kysymykseen; Isi, mihin mennään? Tarvitaan myös paljon nöyryyttä ja rohkeutta myöntää, että vaikka rakastaa, myös toivoo, että lapset olisivat olleet kuin toiset. Ne toiset, jotka voi viedä museoon tai elokuviin ja joiden kanssa voi pelata rugbya.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Shakespearen salaisuus


Shakespearen salaisuus / Jennifer Lee Carrell
Interred with their bones ; suomentanut Laura Jänisniemi
Helsinki, Bazar, 2010
524 s.

Taas yksi kirja sarjassamme bibliofiilit sankareina. Tässä päähenkilönä on nuori kirjallisuudentutkija ja teatteriohjaaja Kate Stanley. Kate on ohjaamassa Lontoon Globessa Hamlet-näytelmää, kun hänen vanha tutkijatoverinsa ottaa yhteyttä ja kertoo tehneensä järisyttävän löydön. Ennen kuin paljastuu, mikä tämä löytö on, teatterissa syttyy tulipalo ja sen yhteydessä löydön tehnyt Liz murhataan.

Kate ryhtyy selvittämään mysteeriä ja sotkeutuu murhien verkkoon. Murhat on tehty Katen ja Lizin tutkimuskohteen, Shakespearen, näytelmiä jäljitellen ja ajoittain Katekin on epäiltyjen listalla. Palapelin selvittäminen vaatii paluuta Shakespearen kadonneiden paperien äärelle.

Kirjan kirjoittaja on väitellyt alanaan Englannin ja Amerikan kirjallisuus ja viettänyt varmasti eräänkin tovin kirjastoissa ja arkistoissa. Niitä kuvataankin tarkasti ja rakkaudella.

Takatekstissä kerrotaan juonenkäänteiden vetävän vertoja Da Vinci -koodille, ja näin valitettavasti on asianlaita. Kirjan idea on äärimmäisen mielenkiintoinen; Lizin löytö liittyy vanhaan kysymykseen Shakespearen henkilöllisyydestä ja mittavan tuotannon alkuperästä. Tarina kuitenkin eksyy pikkudetaljitiedon luetteloksi. Toki nekin ovat mielenkiintoisia, mutta jos odottaa loppuhuipennukseksi jotakin huimaa fiktiivistä spekulaatiota aiheesta, saa pettyä.