Kirjamuistikirja

Yhteiskunnan rakenteisiin, kieleen ja tapoihin piiloutuva rasismi jää helposti huomaamatta, vaikka pyrkimys muuhun olisi kuinka vilpitön. Koko Hubaran esseet avaavat silmiä aivan yllättävän tehokkaasti. Hubara kirjoittaa hyvin, hänen tekstinsä parissa on helppo viihtyä. Mielenkiintoisten juttujen lomassa hän kuitenkin myös taitavasti haastaa lukijaa ajattelemaan, eivätkä kaikki mieleen nousevat ajatukset ole kovin miellyttäviä. Jo se pistää miettimään, että tekstit on osoitettu ruskeille tytöille, eivätkä siis ollenkaan minulle, keski-ikäiselle valkoiselle naiselle.  Ja se, että tulkitsen tämän olevan vain ovela keino saada minut ymmärtämään jotain, vie ajatukset melkoiseen looppiin. Ei mitenkään mairittelevaan, mutta aika jännästi toimivaan. Hubara aloittaa nämä tunne-esseiksi nimeämänsä tekstit prologilla, joka saa ymmärtämään, kuinka tärkeää tekstien julkaiseminen on. This nightmare called multiculturalism , lainaus kaikuu kirjoittajan pääkopassa kun hän kysyy, mikä tämä p...

Kuva: Wikimedia Commons Minun on vaikea ymmärtää naisia, jotka sanovat etteivät ole feministejä. 70-luvun lopulla, kun yläasteikäisenä aloin pohtia tämän suuntaisia kysymyksiä, tuntui olevan jotenkin selvää, että joko olit feministi tai sitten mikään tasa-arvokysymyksiin liittyvä ei kiinnostanut sinua lainkaan. Mutta nykyisin voi kohdata aivan järkevän tuntuisia naisia, jotka pohdittuaan asiaa eivät halua tunnustautua feministeiksi. Kuinka näin voi olla, kuka heitä on onnistunut huijaamaan, mikä meni vikaan tai missä vaiheessa minä putosin kärryiltä? Näihin kysymyksiini aloin odottaa vastauksia kun kuulin Roxane Gay n esseistä, ensimmäiseksi varmaan  Sivumennen-kirjapodcastista . Jo kirjan nimi, Bad Feminist  riemastutti, ja asiaanhan päästiin heti johdannossa: "Vastustin feminismiä, koska minulla ei ollut siitä rationaalista käsitystä. Kun minua kutsuttiin feministiksi, se mitä kuulin oli: "Olet kiukutteleva, epäseksuaalinen miestenvihaaja ja marttyyri." Tätä ...

Kuvassa ote kirjan kannesta Emma Clinen Tytöt on aikalailla täydellinen romaani. Sen juoni on mielenkiintoinen ja juuri sen verran pelottava että on pakko saada tietää kuinka kaikessa lopulta käy. Henkilöt ovat ainakin naislukijalle samaistuttavia, miljöönä ihana Kalifornia ja aikakausi sopivasti nostalginen 60-luku. Cline kirjoittaa todella hyvin, vetoaa tunteisiin ja vie lukijan heti syvälle mukaan tarinaan. Suomennoksen kieli on virheetöntä ja sisältöäkin löytyy. Clinen pohdinta Evien epätoivoisesta halusta tulla nähdyksi, olla joku tai ainakin kuulua johonkin ravistelee tavanomaista ajattelua taustalla pysyttelevistä tytöistä. "Sen jälkeen kun olin huomannut puiston poikki oikaisevat tytöt, en saanut katsettani enää irti heistä.  Mustatukkaisen tytön ja hänen seuralaistensa nauru oli kuin moite minun yksinäisyydelleni. Odotin jotakin, tietämättä mitä. Ja sitten se tapahtui. Nopeasti, mutta minä näin sen: mustatukkainen tyttö nykäisi mekkonsa kaula-aukkoa alemma...

Kuva: Text Publishing Company 2015, ote pokkarin kannesta Zoe ja Russel Howardilla on aina ollut kaikkea. Rakastavat vanhemmat, kaunis koti meren rannalla, ystäviä ja menestystä.  Nuorten itsevarmuus näyttää sisäsyntyiseltä, maailma on tehty heitä varten eikä heidän mieleensä hevillä juolahda, että joku muu saattaisi tuntea toisin. Russel tutustuu orpoon sisaruspariin, Annaan ja Stepheniin. Hän tuo uudet ystävänsä kotiinsa ja huolimatta erilaisista lähtökohdista ja tulevaisuuden näkymistä nuoret ystävystyvät. Vuosien kuluessa ystävyys syvenee, Zoe ja Stephen menevät jopa naimisiin. Rakkaudesta ja fyysisestä vetovoimasta huolimatta pariskunnan on vaikea ymmärtää toisiaan. Vähitellen hyvätkin tarkoitukset alkavat kääntyä itseään vastaan ja varsinkin Zoe on ajoittain hyvin onneton. Elizabeth Harrower tutkistelee luokkaerojen vaikutuksia yksilöiden elämään kiihkottomasti ja ymmärtävästi. Hän ei tuomitse ketään, mutta näyttää sekä rikkaiden omahyväisen itseriittoisuuden että hei...

Taas menin lankaan, kun uskoin mainospuheita loistavasti kirjoitetusta omaelämäkerrasta. Suuresta kirjallisuudesta ei nytkään ole kyse, mutta hällä väliä. Kun on muutamankin kerran hihkunut riemusta  Sherry Darlingin  tahdissa tai liikuttunut kyyneliin  Independence Daytä kuunnellessa, niin eipä sitä ihan kauheasti häiriinny vaikka teksti onkin paikoitellen hieman vapaamuotoista, tai jos totta puhutaan, ihan kuin suoraan sanelukoneesta purettua. Ja mahtuu väliin kirjallisia tähtihetkiäkin, kuten sivulla 29, kun Springsteen kertoo muistojaan kouluajoista 1950-luvulla ja avaa hiukan myös ajatuksiaan katolisuudesta. "Tällainen on maailma, josta löysin oman lauluni alun. Katolisuudessa oli sitä runoutta, vaaraa ja pimeyttä, jotka kuvastivat sisintäni ja mielikuvitustani. Löysin karun, kauniin maan, mielikuvitusrikkaiden tarinoiden maan, sanoin kuvaamattomien rangaistusten ja äärettömien lahjojen maan. Se oli upea ja surkea maa, johon minä joko sovin tai minut...

Moran, Caitlin: Näin minusta tuli tyttö How to build a girl, suom. Sari Luhtanen Schildts & Söderströms, 2015, 360 s. Tuijata -blogissa haastetaan naistenviikon kunniaksi lukemaan kirjoja naisaiheisesti. Valitsin kirjakseni Caitlin Moranin romaanin Näin minusta tuli tyttö . Sitä on luettu blogeissa paljon jo aikaisemminkin, ja tänään ilmestyy samanaikaisesti vielä muutama uusi bloggaus joihin pääsee kätevästi tuon yllämainitun blogin kautta. Romaanissa tyttöä itsestään kasaa Johanna Morrigan, 90-luvun alussa 14-vuotias pyöreäposkinen runotyttö Wolverhamptonista. Johanna voittaa paikallistv:n kirjoituskilpailun ja pääsee esiintymään iltapäiväohjelmaan. Tilaisuus päästä esille tuntuu mahtavalta ja Johanna innostuu vähän liikaa. Tuloksena on fiasko jonka jälkeen tyttö tuskin kehtaa näyttää naamaansa kotitienoilla. Aikansa kärvisteltyään hän päättää muuttaa kaiken. Johanna on mennyttä, alkaa Dolly Wilden aika. Dolly Wilde pukeutuu mustiin, polttaa tupakkaa ketjussa ja naukk...

Modiano, Patrick: Kehäbulevardit Les Boulevards de Ceinture (Gallimard 1972), suom. Jorma Kapari WSOY 1976, 117 s. Kirjallisuuden Nobel-palkinto annettiin tänä syksynä Patrick Modianolle, arvostetulle mutta ainakin meillä jo hieman unohduksiin jääneelle ranskalaiselle kirjailijalle. Ylen sivuilla Nadja Nowak luonnehtii valintaa turvalliseksi, epäpoliittiseksi päätökseksi. Modianon teosten teemat liittyvät usein identiteetin etsintään ja syyllisyyden ja syyttömyyden pohdintoihin. Kehäbulevardeissa tapahtumat sijoittuvat Pariisin liepeille natsimiehityksen aikaan. Nuori kertoja tarkkailee kauan kadoksissa ollutta isäänsä ensin kaukaa, paljastamatta tälle kuka on ja mitä ajattelee. Isä veljeilee miehittäjien kanssa, vaikka voisi syntyperänsä vuoksi joutua seurassa suureen vaaraan. Pojan ajatukset vaeltelevat kaipauksen ja katkeruuden välillä, ajoittain hän tahtoo suojella isäänsä, ajoittain ilmiantaa tämän miehittäjille. " Meidät oli unohdettu. Me olimme liikkumattomina t...

Aronen, Eeva-Kaarina: Edda Teos, 2014, 371 s. Ulkoasu Mika Tuominen Eddan tarina on liikuttava sekoitus huvittavaa ja kauheaa, arkipäiväistä ja jännittävää. 50-luvun Töölössä pieni tyttö lukee vanhoja jumaltaruja ja antaa mielikuvituksensa lentää. Hän on Etta, kerrostalon pihaleikin suurpuhuja, joka johdattaa jumalsukuisia aasoja ullakon kanaverkkokäytävissä ja kellarin sokkeloissa. Leikki saa järkyttävän lopun, mutta Ettaa ei pelota, ei, vaikka pitäisi. "Mutta tervehdys yhä, kaikille kuuulijoille! Autiossa pihassa asuvat jättiläiset, he ovat ottaneet paikkansa, nyt, kun kaikki ne isät, jotka tänä iltana tulevat suoraan töistä kotiin, ovat kulkeneet pihan poikki kohti hernekeittokattilaa ja lättypannua. Yhdetkään kasvot eivät näy ikkunoissa tähyilemässä, missä pöydästä puuttuvat mahtavat lymyillä. Jumalsukuiset aasat on maailma unohtanut, ja he kulkevat etukäteen merkittyä reittiä pitkin lumikinosten harjaa, roskapönttöjen päältä ja talonmiehen työntökärryjen alta porttiko...

Cunningham, Michael: Tunnit Gummerus, 2009 Äänikirja, 156Mt, 7h 41min Lukija Eero Saarinen Michael Cunningham on yksi mielikirjailijoistani joten odotukset tätä romaania kohtaan olivat korkeat. Olin kuullut paljon kehuja ja aihekin kiinnosti, tosin edeltä tiesin vain, että kirja jollain tavoin varioi yhtä Virginia Woolfin kuuluisimmista teoksista. Romaanin rakenne on aivan ällistyttävän hieno. Äänikirjana sen monikerroksellisuudesta on ehkä hieman vaikea päästä jyvälle, mutta kolmen naisen kertomusten vähitellen kutoutuessa yhä mielenkiintoisemmaksi verkostoksi rakennetta ei enää halunnutkaan hallita. Paljon hauskempaa oli vain vaeltaa tarinan mukana, napata idea sieltä ja toinen täältä ja nauttia niiden yllättävistä yhteyksistä ja salaperäisistä uusista merkityksistä. Minulle jäi hieman häiritsevä tunne siitä, että jossain matkan varrella oli myös notkelma, jonka yli loogisuuden silta ei yllä. Mutta senkin yli päästiin kyllä kuin huomaamatta jotakin muuta siltaa pitkin. Kes...