tiistai 30. elokuuta 2011

Paskateoria

Paskateoria / Arto Salminen
WSOY, 2001, 149 s.

Harvinaisen epämieluisaa tällä kertaa ryhtyä kertomaan lukukokemuksesta, en jaksaisi edes miettiä mitä tästä ajattelin saati sitten yrittää kehitellä jotain mielenkiintoisia sanottavaa.

Toisaalta, olin kyllä odottanut pahempaa. Olen lukenut Salmiselta aiemmin vain yhden novellin, ja se oli kääntää sisuskalut ylösalaisin. En muista enää tarkkaan mitä novellissa tapahtui, mutta se oli jotain aivan yllättävän väkivaltaista; vaikutus oli tyrmäävä.

Paskateoria on sujuvaa tekstiä, mutta aihe on melko kulunut, ja oli varmasti jo vuonna 2001 kun kirja on ilmestynyt. Ollaan iltapäivälehden toimituksessa, kaivamassa ihmiselämästä sitä, mikä varmasti myy. Eikä liene vaikea arvata, että se on melko masentavaa kamaa: entisen missin avioton raskaus ja Jokerien maalivahdin seksielämä ovat kyseisen ajankohdan journalismin tähtilöydöt.

Kyllähän tämä varmasti jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä on ja suuri osa dialogista on tosi sujuvaa ja nokkelaakin, mutta jotenkin tämä jää minulle melko hämäräksi koko teos. Myönnän olevani liikaa kaunosielu ja luovutan, tämä on niitä juttuja joita minä en vaan jaksa.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jennin runohaaste

Luen runoja säännöllisesti, mutta harvakseltaan ja todella hitaasti. Tuntuu usein, ettei runoja kannata lukea edes kokoelmallista yhdellä kertaa, pari kolme kerrallaan on sopiva määrä.

Jotkin runot avautuvat heti, jotkin eivät ikinä. Ja niinkin on, että jos jotain aluksi täysin käsittämätöntäkin pätkää jaksaa lukea uudelleen ja uudelleen, merkityksiä alkaa muodostua. Osallistuin muutama vuosi sitten avoimen yliopiston kautta runotulkintakurssille, jossa tämmöistäkin pääsin kokemaan. Oli yllättävän hienoa joutua kohtaamaan aivan vieraan tuntuisia tekstejä ja huomata kuinka oma tulkinta aina lopulta tuli esiin, sinnikkäällä lukemisella.

Mutta tähän Jennin haasteeseen valitsin runon, joka tuntui omalta heti ensi lukemalta. Se on Kristiina Wallinin esikoisteoksesta Kengitetyn eläimen jäljet. Runo päättää kokoelman, se on toinen osa kokonaisuudesta nimeltä Varauloskäynti.


...   "Koordinaatit valvovat,
harppi piirtää tasaista ympyrää,
          jonka sisäpuolella
on ja pysyy.
Turha kuvitellakkaan,
          millimetripaperia kyllä riittää
                    maailman reunan yli.

Silti joskus,
kun istuu joessa ajelehtivalle
penkille ja leikkaa 
          paperinukkeja,
saattaa vastavirtaan soutaa jänis,
joka tarjoaa keittoa
                    ja ruisleipää.

Näyttää,
kuinka horisontin saa katoamaan
ja katulamput
         sihahtamaan veteen."

perjantai 26. elokuuta 2011

Käännöksiä

Käännöksiä / Jean Kwok
Girl in translation ; suomentanut Ulla Lempinen
Bazar, 2011, 279 s.

Käännöksiä on kiehtova, hieman uuteen asuun muokattu tuhkimotarina  aikuisille. Vaikka tapahtumat ovatkin vähän ennalta-arvattavia, luin tarinaa herpaantumattomalla mielenkiinnolla. Ja näin kävi kaiken lisäksi tilanteessa, jossa olin jo hylännyt pari ihan kelpo kirjaa, kun en kerta kaikkiaan hermoilultani kyennyt keskittymään. Kiitos Jean Kwokin, pääsin jättämään muutamaksi tunniksi melko masentavan sairaalaympäristön jonnekin taustalle!

Tuhkimona on tapahtumien alussa 11-vuotias Hongkongista New Yorkiin muuttava Kimberly. Mukana muuttaa hyvä äiti, mutta perillä odottaa paha äitipuoli, äidin itsekäs Paula-sisko. Aluksi kaikki on tosi kurjaa, ilkeä täti teettää äidillä ja tyttärellä velan maksuna pitkää päivää tekstiilitehtaassaan epäinhimillisissä olosuhteissa, asunnoksi hän järjestää kelvottoman loukon purkutalossa.

Onneksi Kimberly pääsee kouluun. Siellä on aluksi ankeaa, mutta hyväksi haltijattareksi ilmestyy sentään yksi ystävä, Anette. Kun opettajat alkavat päästä jyvälle Kimberlyn poikkeuksellisesta matemaattisesta lahjakkuudesta, tulevaisuus alkaa vähitellen kirkastua. Uljaita prinssejä ilmestyy mukaan peräti useampia ja pahakin saa palkkansa Paula-tädin melkein tukehtuessa kateuteensa Kimberlyn vihdoin menestyessä.

Kirjan nerokkain idea on se, kuinka kertoja ilmaisee Kimberlyn aluksi huonosta kielitaidosta aiheutuvat väärinymmärrykset. Väärinkuulemiset ja -käsitykset ovat tekstissä mukana sellaisinaan,  ilman mitään selityksiä. Tämä yksinkertainen ratkaisu antaa lukijalle hienon ahaa-elämyksen, siinä pääsee ikäänkuin mutkan kautta kokemaan saman hämmennyksen tyttöparan kanssa.

Luin viime talvena Hong Yingin romaanin Hyvien kukkien lapset. Siinä Kiinasta Yhdysvaltoihin muuttanut  nainen palaa juurilleen Pekingiin hautaamaan äitiään. Tulin väistämättä vertailleeksi näitä kahta kirjaa mielessäni, ja niin vangitseva kuin Kimberlyn tarina olikin, jotain enemmän tunsin silti saavani Hong Yingin ainakin osaksi omaelämäkerrallisesta kertomuksesta.

Näiden kahden kirjan perusteella tekisi mieli vetää sellainen johtopäätös, että kiinalaiseen luonteenlaatuun liittyy vahva melodraaman taju. No, ehkä otos on vähän pieni minkäänlaisiin oletuksiin, ja saattaahan tuossa olla välissä muutaman agentin ja kustantajankin intentiot vaikuttamassa. Parempi siis lienee jättää tämän monimiljardisen kansan luonneanalyysit tässä vaiheessa vielä tekemättä.


Käännöksistä on kirjoitettu paljon, tässä linkkejä blogeihin:

tiistai 23. elokuuta 2011

You have the sweetest blog

Kiitos Leena Lumille tästä makeasta yllätyksestä!

Lupasin vastata pikimiten kysymykseen lempiväristä, lempiruuasta ja mihin  mieluiten matkustaisin, mutta kuinkas kävi! Sairastuin, keuhkopussin tulehdus vei voimat niin, etten ole jaksanut tehdä juuri mitään.

Nyt alkaa onneksi tuntua jo paremmalta. Muutama kirjakin on tullut luettua, varmaan piakkoin kirjoittelen niistäkin.

1. Lempiväriä on vaikea sanoa, eniten nautin hienoista, yllättävistä  yhdistelmistä. Kaakaon sävyt ovat kyllä miellyttäneet silmää viime aikoina ihan erityisesti ja niihin jos yhdistää tiettyä vähän haalistunutta tummansinistä, niin johan on hienoa!

Marimekon vaatteissa on usein näitä herkullisia väriyhdistelmiä. Useammin kuin kerran minulle on käynyt niin, etten aluksi tykkää jostain uudesta kuosista, mutta hetken päästä siihen tuleekin kamala tarve. Ja sitten vaatekappaleita tilaillaan ties mistä, kun nopeammin hoksaavat ovat jo tyhjentäneet turkulaiset liikkeet.

2. Lempiruokiakin on monia. Meillä on kotona yksi armoitettu kokki, jonka kasvispastat ovat taivaallisia. Kirjastolla Cafe Siriuksen vuohenjuustotomaattikeitto on vertaansa vailla ja jälkiruokana parhaiten maistuvat Britatyyppiset kakut marenkikuorrutteineen. Tai Ben & Jerrysin suklaajäätelö, tai karpalot kinuskikastikkeessa...

3. Matkustelut ovat tänä vuonna jäämässä vähiin. Meillä on alkamassa kattoremontti ja se nielee tehokkaasti kaikki ylimääräiset rahat. Mutta tässähän ei kysyttykään mihin olen menossa, vaan minne haluaisin ja minähän haluan vaikka minne!

Sansibar ja Kenia, Buenos Aires, Kuuba tai Jamaica ovat olleet kaukounelmissa jo kauan. Mutta oikein mielelläni menisin myös uudelleen Barcelonaan. Siellä kävimme viime kesänä ja todellakin viihtyisin siellä useamman kerran. Vanhojen rakennusten dekadentti kauneus, ranta, herkulliset ruuat, vilkas kulttuuri- ja viihdetarjonta ja erityisesti ihmiset, samalla kertaa arvonsatuntevat ja ystävälliset, tekevät kaupungista aivan upean!

Olen tosiaan viimeiset kolme viikkoa ollut sen verran puhki, ettei edes koneella istuminen ole oikein onnistunut ja pitkät pätkät monista jutuista on mennyt minulta ohi. Eli tässä on nyt vaarana käydä niin, että jatkan haastetta sellaisille jotka ovat siihen jo vastanneet, mutta älkää hermostuko! Tunnustus lähtee Naakulle, HannalleMarialle ja Jennille.

tiistai 9. elokuuta 2011

Näin on hyvä

Näin on hyvä : kertomuksia Wyomingista 3 / Annie Proulx
Fine just the way it is ; suomentanut Juhani Lindholm
Otava, 2011, 287 s.

Mellowhornin hoitokoti, Helvetti, uudistila 1850-luvulla Sierra Madren rinteellä, lennätinkonttori Californiasta Oregoniin vievän postireitin varrella samoihin aikoihin, vähitellen asutusta keräävä uusi siirtokunta Denverissä 1920-luvulla ja muutama muukin originelli takapajula ovat näiden kertomusten tapahtumapaikkoja.

Elämä on kovaa mutta siinä on silti outoa hohtoa. Proulx kuvaa henkilöitään säälimättömän rehellisesti mutta ymmärtäen. Kurjimmassakin kohtalossa on arvokkuutta ja toivoa.

En ole lukenut Proulxin aikaisempia novellikokoelmia enkä  meinannut oikein pysyä menossa mukana. Melkein joka novellin kanssa kävi niin, että juuri kun tunsin alkavani päästä kiinni juonesta, tarina loppuikin jo! Nyt kun lukemisesta on kulunut muutama päivä, muistan kyllä hyvin kertomusten omalaatuisen hirteisen tunnelman, mutta henkilöt ja tapahtumat alkavat jo kadota mielestä.

Laivauutiset luin varmaan aika pian suomennoksen ilmestyttyä ja ihastuin siihen totaalisesti. Muistan pitäneeni Proulxin kerrontatyyliä ja maailmankuvaa aivan poikkeuksellisen hurmaavana. Samaa hiljaista naurua ja lämpöä löydän kyllä näistä novelleistakin, mutta saatan olla vähän liian hitaasti läpiävä lukija näin tiiviiden tarinoiden äärelle.

Kokoelmasta ovat kirjoittaneet myös Kirsi ja Katja/Lumiomena.

tiistai 2. elokuuta 2011

Baarien nainen


Baarien nainen on kolmekymppinen jalat maassa elelevä typykkä. Nuoruus on mukavasti pitkittynyt sinkkuillessa, aika kuluu tyttökavereiden kanssa baareissa ja eksentristen sukulaisten luona näiden aivoituksia  ihmetellessä.

Jupun jutut ovat samanaikaisesti kepeitä ja ihmeen tosia. Osa stripeistä on melko arkipäiväisiä, mutta toteamuksiltaan silti toimivia. Ja on joukossa myös aivan upeita oivalluksia sekä ihanan nolostuttavia paljastuksia naisen elämästä. Ei näytä olevan  baarielämä muuten paljon muuttunut parinkymmenen vuoden aikana, ainoastaan tyttöjen sanavalmius taitaa olla ilahduttavasti nousussa!

Jupun piirrostyyli on aika yksinkertainen, lapsenomainen. En ole kauhean innostunut siitä, että naiset piirretään pikkutytöiksi, mutta täytyy myöntää, että ratkaisu sopii aika mainiosti juttujen sisältöön. Ja vaikkei Jupu mikään loistava piirtäjä olisikaan, ilmeet ja eleet hän kyllä tavoittaa hienosti. 

Albumin takakannessa kerrotaan, että sarjakuvat ovat alkujaan ilmestyneet netissä. Tällä hetkellä Jupun blogissa on päivitys kesäkuulta: "Nyt ei kerkee piirtämään! Yritän täällä epätoivoisesti saada uuden albumin syksyksi!" Vanhoja strippejä voi silti lueskella vuodelta 2006 saakka. Samalla pääsee tutkailemaan piirrostyylin muutoksia, näyttäisi siltä että jälki on keventynyt ajan kuluessa. Lieneekö siihen syynä käden varmentuminen vai suurempi halu yksinkertaistaa, en tiedä, sekä vanhassa että uudessa tyylissä on oma viehätyksensä.

Baarien naisesta on kertonut myös Jukka Laine, juttu löytyy Kvaakista.