Kirjamuistikirja

Paskateoria / Arto Salminen WSOY, 2001, 149 s. Harvinaisen epämieluisaa tällä kertaa ryhtyä kertomaan lukukokemuksesta, en jaksaisi edes miettiä mitä tästä ajattelin saati sitten yrittää kehitellä jotain mielenkiintoisia sanottavaa. Toisaalta, olin kyllä odottanut pahempaa. Olen lukenut Salmiselta aiemmin vain yhden novellin, ja se oli kääntää sisuskalut ylösalaisin. En muista enää tarkkaan mitä novellissa tapahtui, mutta se oli jotain aivan yllättävän väkivaltaista; vaikutus oli tyrmäävä. Paskateoria on sujuvaa tekstiä, mutta aihe on melko kulunut, ja oli varmasti jo vuonna 2001 kun kirja on ilmestynyt. Ollaan iltapäivälehden toimituksessa, kaivamassa ihmiselämästä sitä, mikä varmasti myy. Eikä liene vaikea arvata, että se on melko masentavaa kamaa: entisen missin avioton raskaus ja Jokerien maalivahdin seksielämä ovat kyseisen ajankohdan journalismin tähtilöydöt. Kyllähän tämä varmasti jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä on ja suuri osa dialogista on tosi sujuvaa ja nokkela

Luen runoja säännöllisesti, mutta harvakseltaan ja todella hitaasti. Tuntuu usein, ettei runoja kannata lukea edes kokoelmallista yhdellä kertaa, pari kolme kerrallaan on sopiva määrä. Jotkin runot avautuvat heti, jotkin eivät ikinä. Ja niinkin on, että jos jotain aluksi täysin käsittämätöntäkin pätkää jaksaa lukea uudelleen ja uudelleen, merkityksiä alkaa muodostua. Osallistuin muutama vuosi sitten avoimen yliopiston kautta runotulkintakurssille, jossa tämmöistäkin pääsin kokemaan. Oli yllättävän hienoa joutua kohtaamaan aivan vieraan tuntuisia tekstejä ja huomata kuinka oma tulkinta aina lopulta tuli esiin, sinnikkäällä lukemisella. Mutta tähän Jennin haasteeseen valitsin runon, joka tuntui omalta heti ensi lukemalta. Se on Kristiina Wallinin esikoisteoksesta Kengitetyn eläimen jäljet . Runo päättää kokoelman, se on toinen osa kokonaisuudesta nimeltä Varauloskäynti. ...    "Koordinaatit valvovat, harppi piirtää tasaista ympyrää,           jonka sisäpuolella on ja pys

Käännöksiä / Jean Kwok Girl in translation ; suomentanut Ulla Lempinen Bazar, 2011, 279 s. Käännöksiä on kiehtova, hieman uuteen asuun muokattu tuhkimotarina  aikuisille. Vaikka tapahtumat ovatkin vähän ennalta-arvattavia, luin tarinaa herpaantumattomalla mielenkiinnolla. Ja näin kävi kaiken lisäksi tilanteessa, jossa olin jo hylännyt pari ihan kelpo kirjaa, kun en kerta kaikkiaan hermoilultani kyennyt keskittymään. Kiitos Jean Kwokin, pääsin jättämään muutamaksi tunniksi melko masentavan sairaalaympäristön jonnekin taustalle! Tuhkimona on tapahtumien alussa 11-vuotias Hongkongista New Yorkiin muuttava Kimberly. Mukana muuttaa hyvä äiti, mutta perillä odottaa paha äitipuoli, äidin itsekäs Paula-sisko. Aluksi kaikki on tosi kurjaa, ilkeä täti teettää äidillä ja tyttärellä velan maksuna pitkää päivää tekstiilitehtaassaan epäinhimillisissä olosuhteissa, asunnoksi hän järjestää kelvottoman loukon purkutalossa. Onneksi Kimberly pääsee kouluun. Siellä on aluksi ankeaa, mutta hyväks

Kiitos Leena Lumille tästä makeasta yllätyksestä! Lupasin vastata pikimiten kysymykseen lempiväristä, lempiruuasta ja mihin  mieluiten matkustaisin, mutta kuinkas kävi! Sairastuin, keuhkopussin tulehdus vei voimat niin, etten ole jaksanut tehdä juuri mitään. Nyt alkaa onneksi tuntua jo paremmalta. Muutama kirjakin on tullut luettua, varmaan piakkoin kirjoittelen niistäkin. 1. Lempiväriä on vaikea sanoa, eniten nautin hienoista, yllättävistä  yhdistelmistä. Kaakaon sävyt ovat kyllä miellyttäneet silmää viime aikoina ihan erityisesti ja niihin jos yhdistää tiettyä vähän haalistunutta tummansinistä, niin johan on hienoa! Marimekon vaatteissa on usein näitä herkullisia väriyhdistelmiä. Useammin kuin kerran minulle on käynyt niin, etten aluksi tykkää jostain uudesta kuosista, mutta hetken päästä siihen tuleekin kamala tarve. Ja sitten vaatekappaleita tilaillaan ties mistä, kun nopeammin hoksaavat ovat jo tyhjentäneet turkulaiset liikkeet. 2. Lempiruokiakin on monia. Meillä on kot

Näin on hyvä : kertomuksia Wyomingista 3 / Annie Proulx Fine just the way it is ; suomentanut Juhani Lindholm Otava, 2011, 287 s. Mellowhornin hoitokoti, Helvetti, uudistila 1850-luvulla Sierra Madren rinteellä, lennätinkonttori Californiasta Oregoniin vievän postireitin varrella samoihin aikoihin, vähitellen asutusta keräävä uusi siirtokunta Denverissä 1920-luvulla ja muutama muukin originelli takapajula ovat näiden kertomusten tapahtumapaikkoja. Elämä on kovaa mutta siinä on silti outoa hohtoa. Proulx kuvaa henkilöitään säälimättömän rehellisesti mutta ymmärtäen. Kurjimmassakin kohtalossa on arvokkuutta ja toivoa. En ole lukenut Proulxin aikaisempia novellikokoelmia enkä  meinannut oikein pysyä menossa mukana. Melkein joka novellin kanssa kävi niin, että juuri kun tunsin alkavani päästä kiinni juonesta, tarina loppuikin jo! Nyt kun lukemisesta on kulunut muutama päivä, muistan kyllä hyvin kertomusten omalaatuisen hirteisen tunnelman, mutta henkilöt ja tapahtumat alkavat jo

Jupu : baarien nainen / Johanna Tolonen  Sammakko, 2009, 94 s. Baarien nainen on kolmekymppinen jalat maassa elelevä typykkä. Nuoruus on mukavasti pitkittynyt sinkkuillessa, aika kuluu tyttökavereiden kanssa baareissa ja eksentristen sukulaisten luona näiden aivoituksia  ihmetellessä. Jupun jutut ovat samanaikaisesti kepeitä ja ihmeen tosia. Osa stripeistä on melko arkipäiväisiä, mutta toteamuksiltaan silti toimivia. Ja on joukossa myös aivan upeita oivalluksia sekä ihanan nolostuttavia paljastuksia naisen elämästä. Ei näytä olevan  baarielämä muuten paljon muuttunut parinkymmenen vuoden aikana, ainoastaan tyttöjen sanavalmius taitaa olla ilahduttavasti nousussa! Jupun piirrostyyli on aika yksinkertainen, lapsenomainen. En ole kauhean innostunut siitä, että naiset piirretään pikkutytöiksi, mutta täytyy myöntää, että ratkaisu sopii aika mainiosti juttujen sisältöön. Ja vaikkei Jupu mikään loistava piirtäjä olisikaan, ilmeet ja eleet hän kyllä tavoittaa hienosti.  A