tiistai 2. elokuuta 2011

Baarien nainen


Baarien nainen on kolmekymppinen jalat maassa elelevä typykkä. Nuoruus on mukavasti pitkittynyt sinkkuillessa, aika kuluu tyttökavereiden kanssa baareissa ja eksentristen sukulaisten luona näiden aivoituksia  ihmetellessä.

Jupun jutut ovat samanaikaisesti kepeitä ja ihmeen tosia. Osa stripeistä on melko arkipäiväisiä, mutta toteamuksiltaan silti toimivia. Ja on joukossa myös aivan upeita oivalluksia sekä ihanan nolostuttavia paljastuksia naisen elämästä. Ei näytä olevan  baarielämä muuten paljon muuttunut parinkymmenen vuoden aikana, ainoastaan tyttöjen sanavalmius taitaa olla ilahduttavasti nousussa!

Jupun piirrostyyli on aika yksinkertainen, lapsenomainen. En ole kauhean innostunut siitä, että naiset piirretään pikkutytöiksi, mutta täytyy myöntää, että ratkaisu sopii aika mainiosti juttujen sisältöön. Ja vaikkei Jupu mikään loistava piirtäjä olisikaan, ilmeet ja eleet hän kyllä tavoittaa hienosti. 

Albumin takakannessa kerrotaan, että sarjakuvat ovat alkujaan ilmestyneet netissä. Tällä hetkellä Jupun blogissa on päivitys kesäkuulta: "Nyt ei kerkee piirtämään! Yritän täällä epätoivoisesti saada uuden albumin syksyksi!" Vanhoja strippejä voi silti lueskella vuodelta 2006 saakka. Samalla pääsee tutkailemaan piirrostyylin muutoksia, näyttäisi siltä että jälki on keventynyt ajan kuluessa. Lieneekö siihen syynä käden varmentuminen vai suurempi halu yksinkertaistaa, en tiedä, sekä vanhassa että uudessa tyylissä on oma viehätyksensä.

Baarien naisesta on kertonut myös Jukka Laine, juttu löytyy Kvaakista.



6 kommenttia:

  1. Voi ei, melkein lensi ruisleivät suusta kun tällä tavalla "tuhmasti" samalla surffaan kun syön ;) Tuo sarjakuva nimittäin kyllä aika hyvin kirvoitti tämän aikuisen naisen tuntoja siitä, että on ihan jees olla jo aikuinen ;)

    VastaaPoista
  2. Jep, sama täällä.
    Ja tuo keskustelu kuullosti niin tutulta, olen kuullut sen moneen kertaan bussissa. Ehkä aiheena ei ole olleet ripset, mutta muuten täsmää...

    VastaaPoista
  3. Olen seurannut Jupun blogia ja tämä albumi on omassa hyllyssä. Näille saa välillä nauraa niin että hyvä ettei tule huono housuun. Ja onpa aika monta pirullisen osuvaa ja omakohtaisen tuntuista oivallusta näissä ollut...

    VastaaPoista
  4. Olen kuullut Jupusta moneltakin suunnalta, mutta vasta kun asiakas suositteli tätä albumia minulle, se tuli luettua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    Toivottovasti suosittelija nauttii yhtä paljon hänelle tuputtamastani Jeskasen Perkeleestä kuin minä tästä.

    VastaaPoista
  5. Joo, tytöt käsittelee tuossa aiheen kyllä jo aika tyhjentävästi;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!