Kirjamuistikirja

Turun kaupunginkirjastoon perustettiin useita lukupiirejä kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Silloin aloittivat mm. muistelmien, matkakirjojen ja runojen piirit, sekä verkkolukupiiri, josta tuli minun ensimmäinen lukupiirini. Seuraavana vuonna siirryin verkosta liveksi ja Maanantailukupiiri alkoi kokoontua Sirius Cafén yläkerrassa. Aloittaminen piirin vetäjänä jännitti, mutta aika pian huomasin, että puuha on mielenkiintoisinta mitä olen työssäni kirjastonhoitajana päässyt tekemään. Kirjojen valitseminen ja niiden esittelemiseen tarvittavan tiedon hankkiminen on hauskaa ja missäpä olisi siihen työkaluja paremmin tarjolla kuin yleisessä kirjastossa. Kaikkein mukavinta on tietysti lukeminen ja luetusta keskusteleminen. Voin allekirjoittaa monta asiaa joista Suvi Ahola tässä teoksessaan kertoo. "Yksin lukiessa kirja jää liian ohueksi. Yhdessä lukiessa se saa lisää sivuja ja avaa näkemyksiä." Joskus olen saattanut olla hieman pettynyt valittuun kirjaan ja mennyt tapaamise

Pauliina Vanhatalon   Pitkä valotusaika on hieno, tyynen pienieleinen romaani. Se kertoo Aarnin tarinan nuoruudesta eläkeikään, piirtäen samalla mielenkiintoisen kerronnallisen ellipsin. Ujo poika varttuu mieheksi, vaikeuksista huolimatta monet unelmat toteutuvat, mutta Aarni ei silti pääse koskaan täysin eroon ulkopuolisuuden tunteesta ja luontaisesta varautuneisuudestaan. "Joku pudotti lasinsa. Se iskeytyi räsähtäen lattiaan ja hajosi kymmeniksi sirpaleiksi, osa niistä lensi Aarnin jalkoihin asti. Aarni tunsi sydämensä pamppailevan. Hän oli aina ollut vähän kömpelö, ja lapsuusvuosina äidin oli ollut vaikea ymmärtää jatkuvia vanhinkoja. Koska äiti oli kuluttanut aikansa siivoamalla muiden jälkiä, olivat ne sitten aiheutuneet tahattomasti tai puhtaasta piittaamattomuudesta, hän ei ollut sietänyt kotona enää kaatuvia maitolaseja tai pöytäliinalle roiskuvaa keittolientä. Vieläkin kun jotakin, mitä tahansa, meni rikki, Aarni ajatteli vaistomaisesti olevansa siihen syyllinen.&qu

Romaanin etulehdellä on lainaus Don Delillolta ; " Parhaat asiat kiiltävät pelosta" . Se lupaa hyvää, mutta heti kun aloittaa lukemisen, huomaa kyllä oltavan kaukana De Lillon viileästä tyylikkyydestä. Avallone kirjoittaa hurjasti ja kiihkeästi, sovittaen tyyliään romaanin aiheeseen välillä myös mainoksista ja harlekiineista lainatuin keinoin. Tarinan keskiössä on kaksi tyttöä, vasta kolmetoistavuotiaat Anna ja Francesca. Tytöt ovat sydänystäviä, villejä ja ennen kaikkea kauniita. Ulkonäkö ja nuoruus ovat valttikortit jotka tytöillä on käsissään, ne on pelattava hyvin eikä aikaa ole hukattavaksi. "Vartalon liikkeitä tuskin erotti linssin epätarkassa ympyrässä, päätä ei ollenkaan.  Näkyi vain voimakkaasti zoomattu kaistale vastavalossa hohtavaa ihoa.  Vuoden kuluessa vartalo oli huomaamatta muuttunut vaatteiden alla. Nyt kesällä muutos räjähti esiin kiikarin linssissä.  Silmä ahmi etäältä yksityiskohtia: bikinien vyötärönauhaa, levärihmaa lantiolla. Jännitettyjä li

Kirjamuistikirjan äänet vuonna 2015 ovat seuraavat: Finlandia: 3 pistettä: Seksistä ja matematiikasta / Iida Rauma                  Gummerus 2015 2 pistettä: Valokaaria / Kristian Blomberg                  Poesia 2015 Globalia: 3 pistettä:  Kimalaispäivä / Mathura                  Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto                  Basam Books, 2015 2 pistettä:  Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones                  Fallout, suom. Marianna Kurtto                  Otava, 2015

Kuuntelin tätä äänikirjaa lähinnä öisin, taisin usein olla aika lailla unen ja valveen rajamailla. Siksi tuntuu hankalalta sanoa tästä oikein mitään, on enemmän kuin todennäköistä etteivät havaintoni olleet kovin teräviä. Lähinnä mieleen jäi jonkinlainen haikea menneen maailman tunnelma. Tuo ei liene mitenkään kummallista, kun ottaa huomioon että tämä kirjailijan omaan elämään löyhästi perustuva romaani on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1965.  Stonerin tarina alkaa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pienen maatilan poika lähtee Missourin yliopistoon aikeenaan opiskella agronomiksi. Poika eksyy kuitenkin kirjallisuudentutkimuksen pariin, ja sille tielle hän jää. Kerronta etenee säyseän kronologisesti, välttäen konflikteja ja tunnekuohuja, aivan kuten päähenkilönsäkin. Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö vaikutti raivostuttavan saamattomalta nössykältä ja koko tarina lähinnä masentavalta. Stonerin elämässä ei tunnu onnistuvan oikein mikään, hän on pettymys vanhem

Joskus ihan tavalliset asiat alkavat merkitä jotain enemmän. Näitä sydämenlyönnin välistä jäämisen ja äkillisen syvän sisäänhengityksen hetkiä kokee todennäköisesi meistä jokainen, mutta harva osaa välittää tunteen muille, saati pukea sitä sanoiksi. Kristian Blomberg osaa. "Se saa suuntaamaan pimeässä, aavistus valonlähteestä.  Ja sormet, jokin tulevasta virtaava, kyky koskettaa. Mitä näihin katkaisimiin oikeastaan kätkeytyy?   Huone ilmestyy, aikaa ei edes kulu, tämä elämä. Ja nousee outoa surua, että sinua ei voisi laittaa takaisin päälle.   Tai ehkä kyse on juuri arvoituksen säilymisestä: säilymisestä. Jokin vierastuttava, johon sopeutuu kuin ilmanpaineeseen, kunnes se voimistuu juuri tuossa: kyvyssä koskettaa.    Että sormissa ei ole lihaksia vaan etäisyyksiä joiden takaa käsivarsien jänteet liikuttavat niitä.   Entä jos olisi jokin, joka liikuttaisi myös meitä kuin aavistus, etäisyyksien takaa?" Suurin osa teoksesta muodostuu tällaisista kahden tai ko