sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Nyt ja aina / Diane Keaton


Nyt ja aina / Diane Keaton
Then again ; suomentanut Laura Beck.
Otava, 2012, 262 s., [32] kuvas.

Elämäkertojen lukeminen on jäänyt viime aikoina aika vähille, mutta Diane Keatonia olen aina fanittanut sen verran, että hänen muistelmansa halusin lukea. En odottanut mitään suuria paljastuksia tai egoryöpytyksiä, mutta silti hämmästyin sitä, kuinka vaatimattomasti ja pienieleisesti filmitähti elämästään kertoo.

Jo kirjan rakenne yllättää, ainakin aluksi; Keaton lähtee kerimään muistojaan auki käyttäen avuksi äitinsä päiväkirjoja. Kun sitten lukee pidemmälle, valintaa ei ihmettele enää niin paljon.

Keaton toteaa useampaankin kertaan elävänsä nyt, yli 60-vuotiaana, samantapaista kiireistä perhe-elämää kuin hänen äitinsä eli 24-vuotiaana. Varsinaiseen vertailuun hän ei ryhdy. Ajatuksia herättävää on kuitenkin huomata, että siinä missä nuori Dorothy jatkuvasti etsi itseään kollaaseista ja päiväkirjamerkinnöistä ja selvästikin tunsi itsensä riittämättömäksi äitinä, iäkkäämpi ja riippumattomampi Diane kokee olevansa pelkästään etuoikeutettu saadessaan omistautua lapsilleen.

Ja sitten rakkaudet! Woody Allen, Warren Beatty, Al Pacino, mahtoikohan nyt mahtua mukaan koko ihanan komediennen rakastajakaarti? No, joka tapauksessa nämä eniten uteliaisuutta herättävät miehet saavat osansa kertomuksessa. Heistä jokaisesta Keaton kertoo suurta rakkautta ja ihailua osoittaen, ilman pienintäkään juoruilun tai katkeruuden juonnetta.

Hienotunteisuudessa on siis oltu tarkkana, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö muistelmat silti tuntuisi oikeilta ja rehellisiltä. Elokuvien kuvauksista kerrotaan aika vähän, mikä toisaalta on harmi, mutta toisaalta sopii hyvin tähden matalaan profiiliin. Tuskittelua naaman vinoudesta ja epävarmuudesta näyttelijänä on mukana tässäkin tarinassa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Toisaalta, heikko itsetunto ja jonkinlainen korostunut itsekriittisyys ovat vuosien kuluessa muodostuneet Diane Keatonille liki tavaramerkiksi ja osaksi viehätystä, miksipä niitä ei siis olisi mukana muistelmissakin?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kesällä kerran / Anne Swärd


Kesällä kerran / Anne Swärd
Polarsommar, suomentanut Katriina Huttunen
Otava, 2012, 239 s.
Otavan kirjasto ; 230

Pidän Anne Swärdin kirjoitustyylistä. Kerronta on hienolla tavalla painavaa. Mitään ei selitellä, tapahtumat kantavat merkityksiä sinällään. Odotukset lukiessa kohoavat korkealle, tarina kiertää supistuvaa kehää; tiheimmän ytimen paljastumista odottaa melkein henkeä pidätellen!
"Kaupungissa näen usein unta merestä. Asuntoni on kaukana rannikolta mutta näen unta Kajn merestä. Siitä minkä värinen se on talvella, hopeinen kalvo jossa on tummia hapettuneita läikkiä. Näen usein unta siitä millaista on leikata vettä, vetää terävä veitsi pinnan läpi. Ehdotonta keveyttä jota kaipaan koko ajan."
Eikä aiheenvalinnassakaan perimmiltään ole vikaa. Molemmissa suomennetuissa romaaneissa teemana on tavanomaista ovelampi vallankäyttö. Swärd kuvaa kirjoissaan nuorten sisarus/rakkaussuhteita, joissa tiukinta valtaa harvoin käyttää se, joka ensikatsomalta vaikuttaa vahvimmalta. Mutta ikäänkuin Swärd ei luottaisi aiheen voimaan, koska kerää aina mukaan ison liudan poikkeusyksilöitä ja dramaattisia tapahtumia. Tarinoista tulee näin trendikkäitä, mutta uskottavuus ja omaperäisyys vähenenevät samassa suhteessa.

Kerran kesällä -romaanin keskiössä on Kaj, nuori nainen joka elää omassa maailmassaan pyydystellen kärpäsiä. Kärpäset hän taltioi tarkasti lasipurkkeihin. Kaj on älykäs mutta täysin impulsiivisuutensa vietävissä. Hän asuu vanhan puutarhan ympäröimässä suuressa talossa kaksin äitipuolensa Ingridin kanssa. Isä Jack on jättänyt perheen kauan sitten, velipuoletkin muuttaneet jo omilleen.

Ingrid ei uskalla jättää Kajta yksin kotiin edes lyhyen lomamatkan ajaksi. Jens, sisarussarjan vanhin, vie äidin  Floridaan ja Kristian saapuu kotiin pitämään huolta sisaresta. Kaj on ihastuksissaan saadessaan suosikkiveljensä takaisin luokseen, hän odottaa tätä kiihkeästi kuin rakastettua.

Jensin vaimo Lisette loukkaantuu miehen valitessa lomaseurakseen vaimon asemesta äidin. Hän ei jaksa olla pienten tytärtensä kanssa yksin kotona ja lähtee Kristianin luo. Paljastuu, että Lisetellä on aiemmin ollut taito kietoa myös nuorempi veljeksistä sormensa ympärille, eikä Kristian ole lainkaan pahoillaan kun välit lämpenevät taas. Ensimmäisestä syrjähypystä pariskunta on jäänyt kiinni Ingridille, nyt salaisuuden saa tietoonsa itsensä hyljätyksi tunteva Kaj. Valta on vaihtunut.

Myöhemmin paikalle saapuu myös Jack. Hän on järkyttynyt kohdattuaan yllättäen Kajn äidin, nuorena Jackin ja Ingridin perheestä turvaa hakeneen Marien. Pakomatkallaan Jack on lisäksi tahtomattaan sekaantunut nuoren pojan katoamiseen. Pojan turha etsintä ja naaraaminen leirintäalueen rannasta saavat Jackin kaipaamaan perhettään. Vuosien poissaolon jälkeen hän kääntää matkailuauton nokan kohti kotia.
"Kärpäset. Hän on kerännyt ne isälle koska isä ei rakasta häntä. Ei, isä ei rakasta häntä. Ei ole koskaan rakastanut. Se taas ei johdu kärpäsistä, ei hänestä. Siihen on muut syyt. " Mistä helvetistä nuo ovat peräisin? isä kysyy ja sohaisee niitä tupakansytyttimellä. "Kesän satoa", Kaj vastaa. "Hyi helvetti. Minä vihaan kärpäsiä", isä sanoo käheästi. "Sääli..." Kaj nauraa ja kohtaa isän liekin savukkeellaan uudestaan vaikka sen kärki hehkuu jo. Pidä varasi, Kaj. Luulet että haluat suututtaa hänet, saada hänet pois tolaltaan, mutta sinulla ei ole aavistustakaan mitä silloin tapahtuu. "Sytytä ne sitten palamaan", Kaj ehdottaa ja nyökkää kohti pöydän mustaa kärpäspeittoa, "ne palavat varmasti hyvin".
Kun Ingrid ja Jens palaavat kotiin, kaikki on ensin hyvin. Jackin 50-vuotispäivät lähestyvät ja Ingrid haluaa juhlia sitä, että perhe on koolla. Mutta pinnan alla kytee, hauraasti eheytymässä ollut perheonni on jo menossa uudella tavalla pirstaleiksi.

Lisää kirjasta seuraavissa blogeissa: Lumiomena - kirjoja ja haaveilua , Ilselä , Lukutuulia , OpuscoloUppoa hetkeen , Luetut, lukemattomat , Mari A.n kirjablogi ja Luettua.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Antaumuksella keskeneräinen ja Vedenaliset / Maria Peura

Antaumuksella keskeneräinen
- kirjailijan korkeakoulu / Maria Peura

Teos, 2012, 239 s.

Antaumuksella keskeneräinen on syntynyt kirjailijan dramaturgiopintojen yhteydessä tehdyn opinnäytetyön pohjalta. Opinnäyte Kirjoittaessani olen hän käsittelee mm. häpeää ja  itsesensuuria, ja työn vastaanottanut Outi Nyytäjä oli sen luettuaan näin vaikuttunut:
"En tiedä, miten henkilökohtaisesti minun lupa kirjoittaa enkä välitä. En löydä enkä suostu löytämään muuta kirjoittamisen tapaa. Minun on vastattava tähän työhön samalla lailla kuin se on kirjoitettu, koska sen vaikutus oli niin henkilökohtainen, jopa tuskallinen. Se myllersi tunteet, ajatukset ja fysiikan. Kun olin lopettanut lukemisen, huomasin, että minulta olivat lähteneet silmäripset, Katson nyt maailmaa ripsettömillä silmillä kuin kilpikonna. Ehkä se oli perinnöllinen tautini, mutta tämä kirjoitus iski silti suoraan aineenvaihduntaani."
Teos on muodoltaan työpäiväkirja. Se on kirjoitettu samanaikaisesti vuonna 2008 ilmestyneen romaanin Vedenaliset kanssa. Esipuheessa kirjailija kertoo romaanin syntyprosessin kuvaamisen lisäksi pyrkineensä pohtimaan seuraavanlaisia kysymyksiä:

  • Mitä kirjoittaminen on?
  • Minkälaisia lainalaisuuksia ilmenee keskeneräisessä kirjoitusprosessissa?
  • Mikä estää kirjoittamista?
  • Miten olla kirjoittaessa mahdollisimman tosi?
On valtavan mielenkiintoista päästä seuraamaan romaanin kirjoittamista näin tarkasti ja rehellisesti selostettuna. Olen itse aina pitänyt kirjoittamisesta, jo koululaisena poistuin ainekirjoitustunneilta posket punaisina ja ihan fiiliksissä. Aikuisenakin olen usein hakeutunut tehtäviin, joissa olen saanut laatia erilaisia tekstejä. Nautin kai ihan vain siitä, että saan miettiä, kuinka ilmaista ajatuksia, rytmittää tekstiä ja hioa sanottavaani helppolukuiseksi ja ymmärrettäväksi, joskus ehkä vaikuttavaksikin. 

Kokonaisen romaanin kirjoittaminen on silti tuntunut minusta aina täysin käsittämättömältä urakalta. Olen oppinut hahmottamaan romaaneissa erilaisia rakenteita, mutta sellaisen suunnitteleminen ja rakentaminen vaihe vaiheelta tuntuu aivan mystiseltä touhulta, kuinka sellaista voi hallita? Ihailen tavattomasti jokaista, joka tällaiseen pystyy ja olen utelias kuulemaan millaisia menetelmiä työssä voidaan käyttää. 

Maria Peura puhuu paljon uudelleenkirjoittamisen merkityksestä. Kirjoittaessaan hän pyrkii antamaan sisällön kummuta vapaasti ja estoitta, mutta rakenteen luomisessa hänkin käyttää enemmän harkintaa ja hiomista. 

Peura kertoo myös kirjoittamisen taustalla vaikuttavista asioista; ajan puutteesta lapsiperheen äitinä, rytmihäiriöistä ja selkäkivuista seurauksena pitkistä kirjoitusrupeamista, kateudesta kirjailijoiden kesken apurahoja ja palkintoja jaettaessa, kustannustoimittajien merkityksestä. Moni arkipäiväiseltä kuullostava asia saattaa muodostua hyvinkin merkitykselliseksi työn etenemiselle. Negatiivisiltakin kuullostavista seikoista, kuten tuossa jo mainitusta kateudesta, saattaa saada myös voimaa ja sisältöä kirjoittamiseen jos asian pystyy hyvällä tavalla valjastamaan hyötykäyttöön.

Otin tämän kirjan luettavaksi vähän kahtiajakoisin odotuksin. Toisaalta halusin kiihkeästi päästä kurkistamaan kirjailijan ajatuksiin kirjoittamisesta, toisaalta pelkäsin kuinka paljon nolostuttavia tunnustuksia joutuisin jakamaan. Pelkäsin ihan turhaan. Pääsin pudottamaan osan suomuista silmilläni kirjailijantyön mystisyydestä ja tunnustuksetkin tehtiin niin pystypäin, että niitä oli ilo lukea.

Kirjasta on verkossa monia lehtiarvosteluja, mutta blogisavuja vähemmän. Muutaman sentään löysin, Sinisen linnan kirjastosta, Kirjeistä ohikulkijalta ja Koko lailla kirjallisesti -blogista.




Vedenaliset / Maria Peura
Teos, 2008, 165s.

Vedenaliset on romaani täynnä symboliikkaa ja tajunnanvirtaa. Löyhä juoni vie kertomusta eteenpäin, mutta tarina kulkee koko ajan omassa todellisuudessaan, jossa paikat ja tapahtumat sitoutuvat enemmän ideaan päähenkilön alitajunnasta kuin mihinkään reaalimaailmassa.

Mirja on nuori tyttö, joka asuu saaressa kalastajavanhempiensa kanssa. Yhteyksiä ulkomaailmaan on vähän, eikä niitä halutakaan. Saari on varsinkin isälle jonkinlainen piilopaikka, jossa hän tuntee olevansa turvassa. Elämä luonnon ehdoilla on kovaa, työ on raskasta eikä takaa kunnon toimeentuloa. Pieni Mirja saa usein selviytyä omillaan, nälkäisenä ja yksin vanhempien taistellessa verkkojen kanssa.
"- Nyt on se poikkeuslupa, että saapi valehella, isä ohjeisti Mirjaa.
Koulutarkastaja asteli pihamaan poikki kättelykäsi ojossa. Vieras vene keinui rantavedessä ilkkuvailmeinen mies sylissään.
Urkkija, Mirja tajusi. Oli naamioitunut menninkäiseksi, lohella ratsastaen tullut tenttaamaan Mirjaa. Vaaraa aavistamatta Mirja oli avautunut. Hän oli kertonut, että kirjasivistys oli saaressa vitsi. Isän sanoja mukaellen kuvaillut, kuinka luonnon oma alkuvoima tarjosi parhaan opetuksen. Isä oli mitätöinyt urkkijan. Eihän järveen lohia noussut. Siihen ei uskottu, mitä ei itse nähty.
Nyt nähtiin urkkijan isäntä, ihmishahmoinen koulutarkastaja, otettiin vastaan kädenpuristus ja kauheaa kysymystä edeltävä kuuma vaativa henkäys.
- Ei mulla ole koskhaan nälkä, Mirjalta pääsi." 
Aikuisuuden kynnyksellä Mirja lähtee saaresta. Hän uskaltautuu kaupunkiin, ja taistelee sieltä itselleen paikan samalla vaistonvaraisella sinnikkyydellä jolla lapsenakin voitti turvattomuuden. Tyttö antautuu monenlaisiin vaaroihin ja hyväksikäytettäväksi. Silti hän selviytyy aina, hädän pakottaman sinisilmäisyyden voimin, alkukantaisen rakkaudennälän eteenpäin ajamana. Mirja löytää uuden lauman johon sopeutua, taas hieman muusta yhteiskunnasta erillisen, omia lakejaan noudattavan.
"He joivat teetä samasta kupista. Mustafa kertasi musliminaisen käyttäytymissääntöjä. Miehiä ei katsottu silmiin. Ei riisuuduttu muualla kuin omassa makuuhuoneessa. Uimarannallekin mentiin huntuihin verhoutuneena.
- Entä uimaan? Mirja kysyi kauhuissaan.
- Hunnuissa, Mustafa vastasi.
Mirja vajosi vedenalaiseen. Monilla kaloilla oli hunnut. Ei niille ollut hunnuista haittaa. Nehän piiloutuivat saalistajiaan huntujen avulla. Ja hunnut liehuen ne kiirehtivät omien saaliidensa perään. Jos huntu suojasi kalaa, miksei se suojaisi naista?
- Vapaus ei ole alastomuudessa. Vapaus on burkhassa, sen sisällä turvassa.
- Helmihuntukala tarvitsee laajan liikkumatilan, Mirja muisti.
- Ei se niin tarkkaa ole. Ei mun siskotkaan mitään huivia käytä, Mustafa totesi. - Mutta klitoris kannattaa pienennyttää, jos tulee rauhaton olo."  
Alitajuntaan sukeltaminen on vahva vaikutuskeino. Se on niin vahva, että minulla hälytyskellot saattavat alkaa soimaan ja ryhdyn suojautumaan. Pienet kurkistukset toisen ihmisen pinnan alle ovat mielenkiintoisia, mutta jos toiseen joutuu liian syvälle, tulee helposti tunne hapen loppumisesta.

Joskus syvien kerrosten paljastaminen voi toki olla vapauttavaakin. On hienoa, kun joku uskaltaa luopua kulisseistaan ja paljastaa sisimpäänsä. Useimmiten se antaa muille mahdollisuuden huokaista helpotuksesta; tuollainenhan minäkin olen, ihanaa ettei tarvitse teeskennellä parempaa!

Tarinan unenomaisuus antaa runsaasti tilaa lyyriselle ja vapaalle kielenkäytölle, ja tässä Maria Peura onkin todellinen mestari. Ilmaisu on kekseliästä ja kaunista ja sen vetovoimaa vahvistaa pohjoinen murre, jota on käytetty sopivan säästeliäästi vain dialogissa.

Vedenalisista ovat bloganneet myös Marjis Kirjamielellä -blogissa, Hirlii Preivissä ja Seija Vilén kirjailijablogissaan.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Dr.Mumbai / Jukka Behm


Dr. Mumbai / Jukka Behm
Tammi, 2007, 261 s.

Satish Rao on intialaistaustainen Lontoon kautta Helsinkiin muuttanut lastenpsykiatri, jolla riittää kärkeviä mielipiteitä suomalaislasten kasvatuksesta. Kirjassaan "Anna minulle uudet vanhemmat" hän esittää teesinsä, vähemmän lääkkeitä ja enemmän syliä, sen verran poleemisesti, että tappouhkauksia alkaa putoilla sähköpostiin.

Miehen elämä on melkoista matalalentoa. Kohteliaita lupauksia on tullut auliisti jaeltua vähän sinne sun tänne. Yllättäen sinisilmäiset läheiset ovat ottaneet ne kaikki todesta!

Yhdenpäivänromaani kuvaa hirteisesti miesparan epätoivoa tämän koettaessa lunastaa häneen kohdistuvat odotukset. Paniikkiin ei olisi varaa, mutta paineita riittää sekä työpaikalla että kotona.

Satish'n tulisi kyetä vastaamaan mahdottoman moneen tarpeeseen: klinikan johtava lääkäri Heinrich Bauer vaatii Satish'lta korkeaa moraalia ja matalaa profiilia, vieläpä samanaikaisesti, poliisi vaatii taustatietoa nuoren potilaan perheessä tapahtuneeseen paistinpannumurhaan, vaimo Jonna tarvitsee tukea ollessaan viimeisillään raskaana, vaimon sisko Tea tarvitsee seksiä, Satish'n äidin, Mama Raon, tarvitsee olla tietämättä mitään vaimosta, median taas tarvitsee tietää lisää miehestä kohukirjan takana. Kasassa ovat siis ainekset melkoiseen hullunmyllyyn!
"Satish oli huomannut, että Suomessa oli iso joukko korkeasti koulutettuja vanhempia, jotka hämmästyivät siitä, että vauvan mukana ei seurannut ohjeita, kuinka sen kanssa toimitaan. Ei mitään manuaalia, ei palautusoikeutta. Ei takuuta. He hämmästyivät, kun elämää ei voi jatkaa samaan malliin kuin lapsettomana parina. Akateeminen siittäjä väsyi lapsen yövalvomisiin, akateemiset tissit uupuivat loputtomaan imetykseen. He eivät pystyneet keskittymään seuraelämään, vain vauvaan, ja sekään ei toiminut vanhempien toiveiden mukaan. Isä ja äiti pettyivät, sillä kukaan ei ollut kertonut heille, ettei vauva hoidu itsestään. Kukaan ei ollut maininnut, että lapsi saattaa sairastua, se saattaa valvoa, se saattaa pulauttaa kauluspaidalle, se saattaa paskoa niin ettei vaippa taivu vastaanottamaan lastia. Se saattaa huutaa kertomatta, mikä sillä on hätänä.
Tämä kaikki saattaa masentaa." 
Kirja on nopeatempoinen ja teksti vetää sujuvasti mukaansa, mutta tarinan suunta ei ole kovin selkeä. Kertomus ikäänkuin pyörii kehässä kehittymättä sen enempää ja päätymättä mihinkään varsinaiseen loppuratkaisuun. Tappouhkausmotiivi tietysti kehittyy, mutta äh, ketä se nyt kiinnosti? Monet aiheista ovat oikeasti mielenkiintoisia, mutta niiden analyysi ei tarinan edetessä nouse alkuasetelmaa kummemmaksi.

Kieli on lennokasta ja täynnä pieniä älykkäitä sanaleikkejä. Jollain lailla nokkeluudet kuitenkin tuntuvat vähän turhan köykäisiltä, kun käsittelyssä on niinkin vakavia aiheita kuin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat.

Dr. Mumbaista ovat bloganneet myös Mari A. ja Anukatri.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Liebster blog


Sain tällaisen kivan huomionosoituksen Janelta blogista Kirja ja kuppi kaakaota, kiitoksia paljon!

Tarkoituksena on kerätä huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Palkinto lähetetään aina eteenpäin viidelle seuraavalle, minä kieräytän tämän nyt PäkälleRiinalleJaanalle, Mikalle ja Arjalle, olkaa hyvä!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Uskoton mies / Petra Hammesfahr


Uskoton mies / Petra Hammesfahr
Bélas Sünden ; suomentanut Anja Meripirtti
Otava, 2006, 319 s.

On ollut sellainenkin kausi, etten juuri muuta lukenut kuin dekkareita. Sitten meni monta vuotta niin, etten kaivannut rikoskirjallisuutta lainkaan. Nykyisin luen taas mielelläni vetäväjuonisen mysteerin tai hyytävän murhajutun aina silloin tällöin.

Esittelin töissä lukupiirin toukokuun kirjaksi erimaalaisia jännityskirjoja. Luettavaksi valikoitui saksalaisen Petra Hammesfahrin Uskoton mies. Hieman harmittaa, että otin riskillä mukaan sellaisiakin kirjailijoita joita en ole aiemmin lukenut. Lukupiirin kausi loppuu taas tältä erää tähän ja olisi ollut mukavaa, että viimeiseksi kirjaksi olisi osunut oikea helmi. Nyt ei sitten kuitenkaan käynyt niin.

Hammesfahrin luoma alkuasetelma on mielenkiintoinen; on menestyvä naiskirjailija ja kaikennielevä rakkaus, monimutkaisia ihmisuhteita ja ravintolamiljöö Kölnissä. Juonikin kulkee sopivan mutkikkaasti ja lukeminen edistyy hyvin, jännitys säilyy loppuratkaisuun saakka mukavan kihelmöivänä.

Mutta valitettavasti kaiken tämän vastapainoksi on myös nolon korosteista intohimoa ja teennäisiä rakastelukohtauksia, sensaatiohakuista insestiepäilyä ja paperinohutta henkilökuvausta. Yritystä jonkinlaiseen naisnäkökulmaan tässä selvästi on, mutta jotain ihan oleellista jää silti puuttumaan. Aihepiirin ja kerrontatavan välillä on jokin kummallinen ristiriita. Se saa tarinan suuret tunteet vaikuttamaan melko epäuskottavilta ja vesittää pahasti thrillerin tunnelmaa.