sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Nyt ja aina / Diane Keaton


Nyt ja aina / Diane Keaton
Then again ; suomentanut Laura Beck.
Otava, 2012, 262 s., [32] kuvas.

Elämäkertojen lukeminen on jäänyt viime aikoina aika vähille, mutta Diane Keatonia olen aina fanittanut sen verran, että hänen muistelmansa halusin lukea. En odottanut mitään suuria paljastuksia tai egoryöpytyksiä, mutta silti hämmästyin sitä, kuinka vaatimattomasti ja pienieleisesti filmitähti elämästään kertoo.

Jo kirjan rakenne yllättää, ainakin aluksi; Keaton lähtee kerimään muistojaan auki käyttäen avuksi äitinsä päiväkirjoja. Kun sitten lukee pidemmälle, valintaa ei ihmettele enää niin paljon.

Keaton toteaa useampaankin kertaan elävänsä nyt, yli 60-vuotiaana, samantapaista kiireistä perhe-elämää kuin hänen äitinsä eli 24-vuotiaana. Varsinaiseen vertailuun hän ei ryhdy. Ajatuksia herättävää on kuitenkin huomata, että siinä missä nuori Dorothy jatkuvasti etsi itseään kollaaseista ja päiväkirjamerkinnöistä ja selvästikin tunsi itsensä riittämättömäksi äitinä, iäkkäämpi ja riippumattomampi Diane kokee olevansa pelkästään etuoikeutettu saadessaan omistautua lapsilleen.

Ja sitten rakkaudet! Woody Allen, Warren Beatty, Al Pacino, mahtoikohan nyt mahtua mukaan koko ihanan komediennen rakastajakaarti? No, joka tapauksessa nämä eniten uteliaisuutta herättävät miehet saavat osansa kertomuksessa. Heistä jokaisesta Keaton kertoo suurta rakkautta ja ihailua osoittaen, ilman pienintäkään juoruilun tai katkeruuden juonnetta.

Hienotunteisuudessa on siis oltu tarkkana, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö muistelmat silti tuntuisi oikeilta ja rehellisiltä. Elokuvien kuvauksista kerrotaan aika vähän, mikä toisaalta on harmi, mutta toisaalta sopii hyvin tähden matalaan profiiliin. Tuskittelua naaman vinoudesta ja epävarmuudesta näyttelijänä on mukana tässäkin tarinassa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Toisaalta, heikko itsetunto ja jonkinlainen korostunut itsekriittisyys ovat vuosien kuluessa muodostuneet Diane Keatonille liki tavaramerkiksi ja osaksi viehätystä, miksipä niitä ei siis olisi mukana muistelmissakin?

11 kommenttia:

  1. Diane Keaton tekee hienon suorituksen Kummisedissä, varsinkin kakkosessa ja kolmosessa, joista jälkimmäinen on huonohko elokuva, mutta Keaton on ok. Muistaakseni Radio Days rooli on ihan mukava. Kuka kutsui haikaran ja Morsiamen isä eivät kaadu myöskään Dianen näyttelijän työhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En menisi väittämään, että Keaton on kovin muuntaumiskykyinen tai syvällinen luonnenäyttelijä, mutta jotain sellaista säteilyä hänessä on aina ollut, ettei voi kuin ihailla!

      Poista
    2. Totta muuntautumiskyky on Keatonilla ehkä heikko.

      Moni Tähti näyttelee samat ilmeet kuten Meryl Streep ja Robert de Niro pahimmillaan, parhaimillaan mahtavia näyttelijöitä (esim. Taksikuski ja Kauriinmetsästäjä)

      Poista
    3. Heh, satuin katsomaan eilen televisiosta Meryl Streep-leffan, Julie ja Julia, olipa mahtavaa ylinäyttelemistä! Mutta hauskaa ja ihanan tyypin Meryl silti teki sillä kaikella vouhkaamisella.

      Poista
  2. Kiva lukea tästä. Minäkin kiinnostuin kirjasta Hesarin jutun perusteella, ja sait sen kuulostamaan jotenkin todella herttaiselta, ehkä vähän erilaiselta taiteilijan omaelämäkerralta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alkuhämmennyksen häivyttyä tuo idea äidin päiväkirjoista olikin aika nerokas. Sen lisäksi, että Keaton käsittelee sen avulla omaa äitiyttään, hän pääsee sivuamaan myös sellaisia aiheita kuten vanhenemista ja kuolemanpelkoa. Synkistelyyn vaipumatta, mutta ihan vakavasti kuitenkin.

      Poista
  3. Erja, oli hyvin liki, että en ottanut tätä kirjaa. Pidän elämkerroista. Ja pidän Keatonista ja myös mielettömästi Woody Allenin leffoista.

    Jos melankolia lähestyy, katson aina elokuvan Jotakin annettavaa;-) Keaton ja Nicholsson vauhdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, olen tykännyt Woody Allenin leffoista siitä asti, kun joskus 15-vuotiaana suu loksahti auki kun kaverit "pakotti" katsomaan leffan Take the money and run. Siinä en muista oliko Keaton mukana, mutta aika pian sen jälkeenhän hän varmaan oli useimmissa Allen-leffoissa.
      Jotakin annettavaa olen nähnyt telkkarista. Ekaksi tuntui, ettei tuo pari voi toimia, mutta yllättävän hyvän jännitteen ne sitten kuitenkin sai aikaiseksi. Täytyykin kokeilla melankolialääkkeeksi, toimii varmaan mullekin;)

      Poista
  4. Oi, tämä täytyy lukea!! Diana Keaton on niiiiin karismaattinen ja ihana! <3

    Toinen tosi kiinnostava elämäkerta on Mia Farrown "Helmikuun perhonen". Se kertoo myös kiinnostavasti lapsuudesta Hollywoodissa, suurista rakkauksista ja omista lapsista (Farrowilla on ainakin 14 lasta, joisa suurin osa adoptoitu.) Harmi vaan, että kirjan luemisen jälkeen kesti aika kauan ennen kuin pystyin taas katsomaan Woody Allenin leffoja, sen verran kammottavan kuvan Farrow miehestä antoi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi uskon, uutiset silloin Farrown ja Allenin eron aikaan oli kyllä ällistyttäviä! En ole seurannut Farrow'n uraa juuri lainkaan, muistan vain hämärästi lapsuudesta Peyton Placen ja jonkinlaisen uhrin osan siinäkin.

      Poista
  5. Erja, minustakin Diane Keatonin elämäkerran rakenne toimi yllättävän hienosti. Dorothy-äidin läsnäolo tuo kirjaan viisautta ja jatkuvuuden tuntua. Hän on myös sujuva ja syvällinen kirjoittaja, pidin hänen analyyseistaan kovasti.

    Dianen oma teksti sen sijaan oli suurimmaksi osaksi oudon sekavaa ja heikkotasoista. Jotkut kohdat olivat melkein lukukelvottomia. Olin pettynyt tekstiin, mutta pidin kirjasta... hmmm... aika ristiriitaista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!