perjantai 18. toukokuuta 2012

Antaumuksella keskeneräinen ja Vedenaliset / Maria Peura

Antaumuksella keskeneräinen
- kirjailijan korkeakoulu / Maria Peura

Teos, 2012, 239 s.

Antaumuksella keskeneräinen on syntynyt kirjailijan dramaturgiopintojen yhteydessä tehdyn opinnäytetyön pohjalta. Opinnäyte Kirjoittaessani olen hän käsittelee mm. häpeää ja  itsesensuuria, ja työn vastaanottanut Outi Nyytäjä oli sen luettuaan näin vaikuttunut:
"En tiedä, miten henkilökohtaisesti minun lupa kirjoittaa enkä välitä. En löydä enkä suostu löytämään muuta kirjoittamisen tapaa. Minun on vastattava tähän työhön samalla lailla kuin se on kirjoitettu, koska sen vaikutus oli niin henkilökohtainen, jopa tuskallinen. Se myllersi tunteet, ajatukset ja fysiikan. Kun olin lopettanut lukemisen, huomasin, että minulta olivat lähteneet silmäripset, Katson nyt maailmaa ripsettömillä silmillä kuin kilpikonna. Ehkä se oli perinnöllinen tautini, mutta tämä kirjoitus iski silti suoraan aineenvaihduntaani."
Teos on muodoltaan työpäiväkirja. Se on kirjoitettu samanaikaisesti vuonna 2008 ilmestyneen romaanin Vedenaliset kanssa. Esipuheessa kirjailija kertoo romaanin syntyprosessin kuvaamisen lisäksi pyrkineensä pohtimaan seuraavanlaisia kysymyksiä:

  • Mitä kirjoittaminen on?
  • Minkälaisia lainalaisuuksia ilmenee keskeneräisessä kirjoitusprosessissa?
  • Mikä estää kirjoittamista?
  • Miten olla kirjoittaessa mahdollisimman tosi?
On valtavan mielenkiintoista päästä seuraamaan romaanin kirjoittamista näin tarkasti ja rehellisesti selostettuna. Olen itse aina pitänyt kirjoittamisesta, jo koululaisena poistuin ainekirjoitustunneilta posket punaisina ja ihan fiiliksissä. Aikuisenakin olen usein hakeutunut tehtäviin, joissa olen saanut laatia erilaisia tekstejä. Nautin kai ihan vain siitä, että saan miettiä, kuinka ilmaista ajatuksia, rytmittää tekstiä ja hioa sanottavaani helppolukuiseksi ja ymmärrettäväksi, joskus ehkä vaikuttavaksikin. 

Kokonaisen romaanin kirjoittaminen on silti tuntunut minusta aina täysin käsittämättömältä urakalta. Olen oppinut hahmottamaan romaaneissa erilaisia rakenteita, mutta sellaisen suunnitteleminen ja rakentaminen vaihe vaiheelta tuntuu aivan mystiseltä touhulta, kuinka sellaista voi hallita? Ihailen tavattomasti jokaista, joka tällaiseen pystyy ja olen utelias kuulemaan millaisia menetelmiä työssä voidaan käyttää. 

Maria Peura puhuu paljon uudelleenkirjoittamisen merkityksestä. Kirjoittaessaan hän pyrkii antamaan sisällön kummuta vapaasti ja estoitta, mutta rakenteen luomisessa hänkin käyttää enemmän harkintaa ja hiomista. 

Peura kertoo myös kirjoittamisen taustalla vaikuttavista asioista; ajan puutteesta lapsiperheen äitinä, rytmihäiriöistä ja selkäkivuista seurauksena pitkistä kirjoitusrupeamista, kateudesta kirjailijoiden kesken apurahoja ja palkintoja jaettaessa, kustannustoimittajien merkityksestä. Moni arkipäiväiseltä kuullostava asia saattaa muodostua hyvinkin merkitykselliseksi työn etenemiselle. Negatiivisiltakin kuullostavista seikoista, kuten tuossa jo mainitusta kateudesta, saattaa saada myös voimaa ja sisältöä kirjoittamiseen jos asian pystyy hyvällä tavalla valjastamaan hyötykäyttöön.

Otin tämän kirjan luettavaksi vähän kahtiajakoisin odotuksin. Toisaalta halusin kiihkeästi päästä kurkistamaan kirjailijan ajatuksiin kirjoittamisesta, toisaalta pelkäsin kuinka paljon nolostuttavia tunnustuksia joutuisin jakamaan. Pelkäsin ihan turhaan. Pääsin pudottamaan osan suomuista silmilläni kirjailijantyön mystisyydestä ja tunnustuksetkin tehtiin niin pystypäin, että niitä oli ilo lukea.

Kirjasta on verkossa monia lehtiarvosteluja, mutta blogisavuja vähemmän. Muutaman sentään löysin, Sinisen linnan kirjastosta, Kirjeistä ohikulkijalta ja Koko lailla kirjallisesti -blogista.




Vedenaliset / Maria Peura
Teos, 2008, 165s.

Vedenaliset on romaani täynnä symboliikkaa ja tajunnanvirtaa. Löyhä juoni vie kertomusta eteenpäin, mutta tarina kulkee koko ajan omassa todellisuudessaan, jossa paikat ja tapahtumat sitoutuvat enemmän ideaan päähenkilön alitajunnasta kuin mihinkään reaalimaailmassa.

Mirja on nuori tyttö, joka asuu saaressa kalastajavanhempiensa kanssa. Yhteyksiä ulkomaailmaan on vähän, eikä niitä halutakaan. Saari on varsinkin isälle jonkinlainen piilopaikka, jossa hän tuntee olevansa turvassa. Elämä luonnon ehdoilla on kovaa, työ on raskasta eikä takaa kunnon toimeentuloa. Pieni Mirja saa usein selviytyä omillaan, nälkäisenä ja yksin vanhempien taistellessa verkkojen kanssa.
"- Nyt on se poikkeuslupa, että saapi valehella, isä ohjeisti Mirjaa.
Koulutarkastaja asteli pihamaan poikki kättelykäsi ojossa. Vieras vene keinui rantavedessä ilkkuvailmeinen mies sylissään.
Urkkija, Mirja tajusi. Oli naamioitunut menninkäiseksi, lohella ratsastaen tullut tenttaamaan Mirjaa. Vaaraa aavistamatta Mirja oli avautunut. Hän oli kertonut, että kirjasivistys oli saaressa vitsi. Isän sanoja mukaellen kuvaillut, kuinka luonnon oma alkuvoima tarjosi parhaan opetuksen. Isä oli mitätöinyt urkkijan. Eihän järveen lohia noussut. Siihen ei uskottu, mitä ei itse nähty.
Nyt nähtiin urkkijan isäntä, ihmishahmoinen koulutarkastaja, otettiin vastaan kädenpuristus ja kauheaa kysymystä edeltävä kuuma vaativa henkäys.
- Ei mulla ole koskhaan nälkä, Mirjalta pääsi." 
Aikuisuuden kynnyksellä Mirja lähtee saaresta. Hän uskaltautuu kaupunkiin, ja taistelee sieltä itselleen paikan samalla vaistonvaraisella sinnikkyydellä jolla lapsenakin voitti turvattomuuden. Tyttö antautuu monenlaisiin vaaroihin ja hyväksikäytettäväksi. Silti hän selviytyy aina, hädän pakottaman sinisilmäisyyden voimin, alkukantaisen rakkaudennälän eteenpäin ajamana. Mirja löytää uuden lauman johon sopeutua, taas hieman muusta yhteiskunnasta erillisen, omia lakejaan noudattavan.
"He joivat teetä samasta kupista. Mustafa kertasi musliminaisen käyttäytymissääntöjä. Miehiä ei katsottu silmiin. Ei riisuuduttu muualla kuin omassa makuuhuoneessa. Uimarannallekin mentiin huntuihin verhoutuneena.
- Entä uimaan? Mirja kysyi kauhuissaan.
- Hunnuissa, Mustafa vastasi.
Mirja vajosi vedenalaiseen. Monilla kaloilla oli hunnut. Ei niille ollut hunnuista haittaa. Nehän piiloutuivat saalistajiaan huntujen avulla. Ja hunnut liehuen ne kiirehtivät omien saaliidensa perään. Jos huntu suojasi kalaa, miksei se suojaisi naista?
- Vapaus ei ole alastomuudessa. Vapaus on burkhassa, sen sisällä turvassa.
- Helmihuntukala tarvitsee laajan liikkumatilan, Mirja muisti.
- Ei se niin tarkkaa ole. Ei mun siskotkaan mitään huivia käytä, Mustafa totesi. - Mutta klitoris kannattaa pienennyttää, jos tulee rauhaton olo."  
Alitajuntaan sukeltaminen on vahva vaikutuskeino. Se on niin vahva, että minulla hälytyskellot saattavat alkaa soimaan ja ryhdyn suojautumaan. Pienet kurkistukset toisen ihmisen pinnan alle ovat mielenkiintoisia, mutta jos toiseen joutuu liian syvälle, tulee helposti tunne hapen loppumisesta.

Joskus syvien kerrosten paljastaminen voi toki olla vapauttavaakin. On hienoa, kun joku uskaltaa luopua kulisseistaan ja paljastaa sisimpäänsä. Useimmiten se antaa muille mahdollisuuden huokaista helpotuksesta; tuollainenhan minäkin olen, ihanaa ettei tarvitse teeskennellä parempaa!

Tarinan unenomaisuus antaa runsaasti tilaa lyyriselle ja vapaalle kielenkäytölle, ja tässä Maria Peura onkin todellinen mestari. Ilmaisu on kekseliästä ja kaunista ja sen vetovoimaa vahvistaa pohjoinen murre, jota on käytetty sopivan säästeliäästi vain dialogissa.

Vedenalisista ovat bloganneet myös Marjis Kirjamielellä -blogissa, Hirlii Preivissä ja Seija Vilén kirjailijablogissaan.

16 kommenttia:

  1. Taija Tuominen suositteli luovan kirjoittamisen kurssilla tuota Keskeneräistä, mutta on vielä jäänyt lukematta. Hieman pelottaa vaikeus. Jaksanko lukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vaikea!

      Vedenaliset oli vaikeampi, tai siis se on musta aika raskas kaikessa siinä alitajuisuudessaan. Antaumuksella keskeneräinen on päinvastoin huojentava, se on sen verran arkista tarinaa ja romaani syntyy siinä samalla kuitenkin. Mystiikka kirjoittamisesta karisee, vaikkei hommaa helpoksi väitetäkään.

      Kirja on kiinnostava ihan lukijoillekin, mutta kirjoittamisesta kiinnostuneille tämä ihan nappiin, sanoisinko lahja?

      Poista
    2. Samaa mieltä olen kuin Erja; ei ollenkaan ole vaikea tuo Antaumuksella keskeneräinen. Päinvastoin, hyvin kiihkeästi hengittävää ja sen myötä vetävää tekstiä. Itselleni lukukokemus oli kyllä sen verran intensiivinen, että ihan heti en varmaankaan kirjaan palaa... hautukoon mielessä.

      Poista
  2. Hienot arviot molemmista kirjoista! Vedenaliset olisi kiehtova lukea, mutta kirja vähän pelottaa minua - juuri tuon takia, mitä sanot hapen loppumisesta. Epäilen, että kirja in liian rankka. Antaumuksella keskeneräinen on tosiaankin kuin lahja lukijoille ja ennen kaikkea kirjoittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti vielä sanoa, että ihana kesäinen yläbanneri!

      Poista
    2. Kiitos Maria! Vedenaliset on hieno kirja, mutta sen tyylilaji vie minutkin pois siltä blogeissa paljon pohditulta omalta mukavuusalueelta. Kielellisesti se on todella nauttittavaa luettavaa, mutta muuten lukeminen oli aika raskasta. Aiheissa on paljon hämmentävää ja kysymyksiä herää, mutta vastauksia ei oikein löydy.

      Poista
  3. Minua kiinnostaisi nimenomaan tuo työpäiväkirja, nuo Maria Peuran kaunokirjalliset tekstit ovat aina vaikuttaneet melkoisen ahdistavilta, enkä ole siksi niitä halunnut lukea. Mutta tuosta kirjoittamisenprosessista olisi mielenkiintoista lukea ja aionkin hankkia kirjan käsiin, varsinkin kun olen lukenut sinun ja Marian hienot arviot siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaumuksella keskeneräistä suosittelen lämpimästi!

      Koin itsekin tuon Vedenaliset aika raskaaksi. En ollut siitä kovin kiinnostunut aiemmin, mutta kun työpäiväkirjassa oli siitä katkelmia, kiinnostuin lukemaan sen kokonaan.

      Tuollainen alitajuntaa koko ajan hyödyntävä teksti tulee harvoin niin liki omia kokemuksia, että sitä olisi helppoa ja mukavaa lukea. Minulle käy helposti niin, että teksti alkaa tuntua teennäiseltä manaamiselta. Peuran upea kieli estää tätä tarinaa kokonaan uppoamasta, mutta lähempänä pintaa olisi kyllä ollut helpompaa hengittää.

      Poista
  4. Hauskaa että teit tällaisen kaksoisarvion Peurasta :)

    Tuo Antaumuksella keskeneräinen kiinnostaa minua hurjasti, mutta jotenkin haluaisin kuitenkin ennen sitä lukea Peuralta jonkun muun kirjan. Tuntuu että kirjasta voisi saada enemmän irti, jos tietäisi millaista fiktiota Peura kirjoittaa. (On minulla siitä jonkinlainen mielikuva, mutta ei siis omaa kokemusta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaumuksella keskeneräisessä on pätkiä tuosta Vedenalisista, eli siitä saa kyllä makupaloja Peuran tyylistä.

      Työpäiväkirjan voi ihan hyvin lukea itsenäisenäkin, mutta toisaalta minullekin syttyi halu lukea juuri tuo Vedenaliset kokonaan, kun olin lukenut niin paljon sen kirjoittamisesta. Mitenkään välttämätöntä ymmärtämisen tai muunkaan kannalta se ei olisi ollut, mielenkiintoista vaan ;)

      Poista
  5. En ole lukenut Peuralta vielä mitään, mutta tämä pääsi heti TBR-listalle! Näytteen perusteella ainakin kolahtaisi. Täytyy vain olla oikea fiilis päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kehotti lukemaan Vedenalisia pienissä pätkissä ja hitaaseen tahtiin, jotta ehtii sulatella. Toisaalta ainakin pitemmän tauon jälkeen voi olla vaikea muistaa, missä oltiinkaan menossa, kun juoni ei ole tavanomaisesti looginen. Hyviä lukufiiliksiä, Elma Ilona!

      Poista
  6. Antaumuksella keskeneräisestä oli arvio Hiidenkivessä ja se sekä sinun tekstisi vakuuttivat minut siitä, että tässä on kirja juuri minulle. Pitää käydä kurkkaamassa myös muiden blogistien tekstit tästä erittäin kiinnostavasta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kurkata Hiidenkivi maanantaina kun joudun taas töihin ;)

      Poista
  7. Sain nyt tämän luettua. Linkitin postaukseeni sinunkin hienon arviosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Kävin katsomassa mitä pidit, ja aika lailla samanlaisia tunteita näkyy tämä nostattaneen meissä. Toisaalta arvostan tätä kovasti, toisaalta tekisi mieli suojautua tältä kokonaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!