perjantai 10. lokakuuta 2014

Tuulen vihat / Paula Havaste

Havaste, Paula: Tuulen vihat
Gummerus, 2014, 383 s.
Kansi: Eevaliina Rusanen

En yleensä lue historiallisia romaaneja. Silti innostuin tästä kimppakivasta; monta muutakin kirjabloggaria julkaisee samaan aikaan kirjoituksensa tästä samasta kirjasta. Ajattelin kai, että tässäpä oiva tilaisuus poiketa siltä omimmalta mukavuusalueelta, salaa kai vähän toivoin jopa ihastuvani genreen.

Ihan niin ei käynyt. Tuulen vihat on silti kieltämättä taidokkaasti rakennettu romaani. Uskon, että ajankuvaus perustuu huolelliseen taustatyöhön ja ompa mukana vielä nokkela yhteys todellisiin historiallisiin tapahtumiinkin, mutta silti, jotain jäi puuttumaan.

Odotin 1100-luvun kuvaukselta outoja ja mystisiä näkymiä ja kun päähenkilön vielä esittelytekstissä luvattiin harjoittelevan henkien tapoja ja loitsuja, ennakoin saavani lukea jotain todella jännittävää. Mutta Kertte, se päähenkilö, olikin yllättävän tutun oloinen nuori nainen, ja perhekunnan kanssa samassa tuvassa asuvat kummituksetkin kovin leppoisia, mitä nyt joskus hermostuneesti lepattelivat ympäriinsä kun eläville tapahtui jotain erikoisempaa.

Vaikka romaanissa on kuvattu todella paljon erilaisia perinteitä, on siinä myös hienoisesti häiritsevää toistoa. Kieli on tarinoivaa, ja historiallista tunnelmaa on luotu myös käyttämällä silloin tällöin vanhahtavia sanoja ja lauserakenteita.
Iltaisin he lämmittivät saunan metsästä keräämillään oksilla ja läimivät ja hieroivat itsensä vihdoilla puhtaiksi. Sauna oli nyt vain heidän naisten, ja he saivat kerrankin viipyä niin kauan kuin halusivat. He heittivät vettä kiukaalle kolmesti, pyörittivät vihtaa kiukaan yllä kolme kertaa vastapäivään ja löivät sitten toisiaan ensin päähän, sitten rintaan ja lopuksi jalkoihin. Kun kirot oli saatu irti, he vihtoivat niin että lehdet lentelivät. Lopetettuaan he heittivät vihdat saunan katolle onnea tuomaan.
Löylyjen välissä vesi vilvoitti kuin olisi sukeltanut sulaan tähtien valoon. Viileys hiveli vihtomisesta tykyttävää ihoa, hiukset levisivät veden pintaan ja imivät kosteutta. Kun he palasivat saunaan, liekopölyliemi oli valmis ja he liottiva hiuksia ja päänahkaa vuorotellen saavissa. Täit hävisivät hiuksista, ihosta tuli puhdas ja tuoksuva, mieli oli leppeä ja ruumis lämpöinen ja rento. 
...
Näin meni kuusi kultaista päivää ja hyvän matkaa seitsemättä ennen kuin metsän takaa alkoi kuulua ääniä. Uusi sonni mylvi tullessaan, ja isä oli aivan hiessä.
Kirjan kanteen olen aivan vilpittömän ihastunut. Se on mielestäni tavattoman kaunis ja aiheeseen sopiva. En tunne kuvan kasveja, mutta ne, pirtanauha ja kuvan väritys saavat ainakin minut heti otaksumaan, että kyseessä on romanttinen historiallinen romaani.

Hienoisesta pettymyksestä huolimatta viihdyin romaanin parissa hyvin. Kansantapojen ja uskomusten kuvaus on mielenkiintoista, ja juonikin kulkee joutuisasti. Kunnolla yllättämään tarina pääsi vain kerran, vaikkeivat juonen käänteet silti mitenkään ennalta arvattavia olleet.

Kertten tarinasta on suunnitteilla sarja, ja hieman tästä ensimmäisestä osasta jäikin sellainen maku, että nyt vasta esitellään henkilöitä ja miljöötä. Romaanin loppuun on sijoitettu jännittävän romanttinen koukku, joka varmasti saa monet odottamaan kiihkeästi tarinan seuraavaa osaa.

Aleksis Kiven päivää ja suomalaista kirjallisuutta voi juhlia monella tavalla, kirjabloggarit tekevät sen tänä vuonna harrastamalla lukukivaa kimpassa. Tuulen vihojen ohella kimpassa luettiin Antti Holman Järjestäjää ja Helena Wariksen romaania Vuori. Enemmän tietoa tästä yhdessä lukemisesta on Tuijata -blogissa.

12 kommenttia:

  1. Kertte on tosiaan hyvin tutunoloinen, ja hyvin kuvaat kirjan kieltä, kiitos. Minäkään en tätä genreä paljon lue, eikä tämä saanut ihan hurahtamaan, mutta monta mielenkiintoista asiaa kirja tarjoaa, joten olen hyvin tyytyväinen, että se tuli luettua. Ehkä on luettava myös jatkoakin. Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ja mistäs sen tietää, vaikka nälkä kasvais syödessä, ja historialliset romaanit alkaisi maistua kun vähän totuttelee :)
      Joka tapauksessa minäkin sain yhden uuden suositeltavan, sillä genren ystäville tämä on takuulla herkkua.

      Poista
  2. Minäkin pidin tuosta kannesta. Huomasin sen jopa, vaikka usein minulta menevät kannet ihan ohi... Nehän vain peittävät sen tärkeimmän eli tarinan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosi kaunis ja niin sopiva aiheeseen!

      Poista
  3. Minäkään en pidä itseäni historiallisten romaaneiden lukijana, mutta minulle tuo aikakausi tai tuosta alkava aika on poikkeus. Seuraan siitä ilmestyvän kirjallisuuden. Pidän Havasteen tyylistä. Minäkin huomioin tuon lopun koukun. Se on mielenkiintoinen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista olisi tietää, muuttuuko tarinan tyyli, loppukoukku antaisi vähän viitteitä siihen :)

      Poista
  4. Kuulostaa ihan minulle sopivalta kirjalta. Kiitos kivasta esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä!

      Aion suositella tätä lämpimästi genren ystäville, vaikkei tämä oma mielikirjani ollutkaan.

      Poista
  5. Erja, kiitos, että säästit aikaani: En lue tätä kirjaa. Minäkin ihastuin kanteen ja koska historia kiinnostaa, otan helposti lukuun mennyttä aikaa. Sanasi 'kieli on tarinoivaa' sekä sitten sitaattinäyte paljastivat, että tämä kirja ei ole 'minun juttuni'.

    Oi, Erja, sain just niin hyvän mielen kun kävin Ompulla ja luin kommenttisi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kelpo romaanihan tämä on, mutta jos mun täytyisi suositella sinulle Leena jotain kirjaa, niin ei tämä kyllä ensimmäisenä tulisi mieleen.

      Oli pakko kommentoida siellä Ompulla, juttu oli niin hyvä taas ja omat kokemukset niin samanlaisia :)

      Poista
  6. Minä olen tykännyt tosi paljon Havasteen aiemmista kirjoista, joten tämäkin on lukulistallani. Vaikuttaa kiinnostavalta, sillä historialliset romaanit ovat niin suosikkejani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennuste vaikuttaa hyvältä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!