tiistai 18. lokakuuta 2011

Ranskalainen ystävä


Ranskalainen ystävä / Tommi Melender
WSOY, 2009, 237 s.

Ensimmäisen luvun luettuani olin vihainen. Minulle oli tarjoiltu  uutuuskirjan avauksena myöhäisillan tv-dekkareista aivan turhan tuttu  tarina siitä, kuinka naisia myydään konteittain maasta toiseen, pahoinpidellään, raiskataan ja häpäistään. Perustelut aloitukseen saisivat tarinan edetessä luvan olla tosi hyvät, ajattelin.

En tiedä sainko ainakaan aivan kattavia perusteluja, mutta sen verran paljon ajattelemisen aihetta kuitenkin, että suuttumus vähitellen laski.


Joel Raento haluaisi olla näytelmäkirjailija mutta menestyy mediakonsulttina. Sanavalmista ja sopivasti provosoivaa  julkkisluennoitsijaa pyydetään puhumaan sinne sun tänne ja meno on yhtä lentoa. Eräänä aivan tavallisena päivänä, Valtakunnallisilla mediapäivillä, kupla puhkeaa.  Raento näkee yleisönsä idioottimaisena hyeenalaumana. Omat ajatukset tuntuvat kuluneilta ja mitättömiltä, itsetunto muuttuu itseinhoksi. Loppuunpalamisen merkkinä mikään elämässä ei tunnu enää arvokkaalta; ei työ, ei vapaa-aika, eivät edes läheiset.
"Julkisuus oli käypää valuuttaa siinä missä raha. Olin edustavinani vastakulttuuria, vaikka palvelin elämysteollisuutta. Puhuin luovuudesta ja omaperäisyydestä, mutta en koskaan sanonut mitään luovaa tai omaperäistä. Minulla ei ollut siihen varaa, koska kaikki luova ja omaperäinen herättää aluksi vihaa ja vastustusta, loukkaa ja iljettää. Tärkeintä oli olla uskottava niiden silmissä, jotka maksoivat minulle siitä, että olen kaikessa johdonmukaisesti eri mieltä kuin hallitus, SAK ja Elinkeinoelämän keskusliitto.
Esiinnyin julkeasti, en kaihtanut solvauksia ja kirosanoja. Mitä säädyllisemmät ajatukset, sen säädyttömämpi tyyli, se oli pelin henki. En myynyt mielipiteitä tai tulkintoja, myin niiden simulaatioita. Ja kauppa kävi. Silloinkin, kun en ollut priimakunnossa."
Raento pakenee työnsä tyhjyyttä Ranskan maaseudulle, Le Havren lähellä sijaitsevaan Aronvillen pikkukaupunkiin. Sielläkään hän ei pääse täysin rauhaan inhoamaltaan mediasirkukselta, CNN: n uutisia on pakko katsoa. Television mykistäminen helpottaa hieman, sen avulla entinen mediaguru kykenee tuntemaan sentään jonkinlaista ylemmyyttä orjuuttajansa edessä. Alkuperäisenä tarkoituksena oli kyllä täyttää päivät lukemalla ranskalaista kirjallisuutta. Suunnitelmiin kuuluu myös oma romaani, "suuruudenhullu kosto vihamiehille".

Sulautuminen uuteen ympäristöön on vaikeaa. Välimerellinen aurinko paistaa, pellot kumpuilevat kauniisti ja toria reunustavat sievät pikkupuodit koristeellisine nimikyltteineen, mutta tunnelma on silti viileä.
"Lähitienoon ihmiset eivät suhtautuneet minuun suopeasti tai penseästi, he eivät suhtautuneet minuun mitenkään. Asuin heidän keskuudessaan, mutta en ollut heidän maisemassaan, en edes häiriö maisemassa. Kun astelin heidän ohitseen vihreässä anorakissa ja norjalaistyylisessä villapaidassa, heissä ei edes pilkahtanut uteliaisuus outoa kulkijaa kohtaan.
Aina taloon palatessani tarkistin ensi töikseni peilistä, olinko muuttunut kävelylenkilläni näkymättömäksi."
Jossakin Aronvillen nuhruisista laitakortteleista kävellessään Raento osuu paikalle, kun lommoisesta pakettiautosta paiskataan ulos pahoinpidelty mies. Katsellessaan miehen rusikoitua, luisevaa naamaa ja rumia hörökorvia Raento haluaisi poistua paikalta vähin äänin, mutta jää kuitenkin auttamaan.

Katuun heitetty mies on Marcel Daignault, entinen historian lehtori ja suuri Baudelairen ihailija. Joelin autettua Marcelin jaloilleen miehet menevät jälkimmäisen omistaman kuljetusliikkeen konttorille naukkailemaan viskiä. Jutut muuttuvat nopeasti vakaviksi ja miehet alkavat löytää toisistaan hengenheimolaisuutta.
"Esitän nyt kysymykseni.  Kuuntele tarkasti ennen kuin vastaa. Lähtökohta on tämä: ihminen kykenee pahaan silloinkin, kun ei kykene hyvään. Olemme kaikki perisynnin saastuttamia. Se ei lähde meistä koskaan. Entäpä jos ihminen luopuu tietoisesti hyvästä tehdäkseen pahaa? Voiko pahoista teoista silti versoa jotakin kaunista? 
En käsittänyt, miten tämä liittyi siihen, että hän oli saanut kadulla turpaan sänkitukkaiselta mieheltä, vaikka epäilemättä se liittyi. Jos olisin tuntenut häntä kohtaan myötätuntoa, olisin pyytänyt häntä selittämään tarkemmin, mutta hän herätti minussa vain vastenmielisyyttä. Itse kysymykseen pystyin antamaan vaivatta näppärän vastauksen, olivathan pötypuheet leipälajini.
Viime kädessä kaikki riippuu olosuhteista. Jossain olosuhteissa pahoista teoista voi koitua hyvää. On siis tarkasteltava olosuhteita, ei tekoja.
Marcel mulkaisi minua loukkaantuneena ja käski minun työntää relativismi perseeseen. Hän ei välittänyt filosofisesta puoskaroinnista, vaan halusi kuulla rehellisen mielipiteeni."
Miesten ystävystyessä huomio siirtyy Marceliin ja hänen elämäntarinaansa, joka on melko lohduton ketju epäonnea ja menetyksiä. Marcelin kautta mukaan tulee myös gangsteripomo Falloux, täysin epäuskottava hahmo, jonka filosofointi omasta väkivaltaisuudestaan on kuitenkin kumman kiehtovaa. Fallouxin totaalinen pahuus antaa taustaa Joelin ja Marcelin jaakobinpainille heidän etsiessään elämäänsä mieltä; oikeutta, ystävyyttä ja rakkautta.

Ranskalainen ystävä on mediakritiikkiin kietoutuva pohdiskelu ihmisen pahuudesta, omahyväisyydestä ja yksinäisyydestä.  Lukija ei pääse aivan helpolla eikä valmiita vastauksia mieleen väistämättä nouseviin kysymyksiin ole tarjolla.

Innostuin Camusin Sivullisesta paljon kun sen luin joskus alle kaksikymppisenä. Ranskalaisessa ystävässä on samaa lohduttomuutta, vahvistettuna vielä viittauksin mm. Flaubert'iin ja Baudelaireen. Silloin nuorena ahmin tarinaa ehkä vähän ymmälläni mutta voimakkaasti eläytyen, nyt tilanne oli melko erilainen. Toisaalta ihailen sitä kuinka taitavasti Melender on romaanin rakentanut, mutta jokin harkitussa intertekstuaalisuudessa ja rinnastamisessa klassikkoteoksiin myös hieman ärsyttää.

Sanankäyttäjänä Melender on loistava. Teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja tasaisin väliajoin lukijaa vielä hemmotellaan lennokkaasti ilmaistuilla väittämillä ja pysäyttävillä oivalluksilla. Hieman minua häiritsi välillä taustalla kuuluva "nuoren vihaisen miehen" huutelu, mutta muuten Ranskalainen ystävä ei ollut ollenkaan hullumpaa luettavaa, ei ainakaan tällaiselle moraliteettien ystävälle.

Kirjasta ovat aikaisemmin bloganneet ainakin Saara Henriksson, Unseen QueenMaria Pääjärvi, Penjami Lehto ja Jaana sieltä toisen tähden alta.

7 kommenttia:

  1. Ristiriitainen olo jäi myös minulle kirjan luettuani, mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen, että sen tein. Ei minusta tämän kirjan perusteella kuitenkaan tullut mitään suurta Melenderin ihailijaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mäkin innostuin enemmän Melenderin esseistä jotka luin aiemmin.

    Lukupiirikirjaksi tämä sopi hyvin, tuli tosi hyvää ja vilkasta keskustelua kun mielipiteet jakautuivat puolesta ja vastaan. Ja kovasti olimme kaikki miettineet selityksiä kaikkeen siihen vaivaavaan, mitä kirjasta nousi.

    VastaaPoista
  3. Minulla tämä jäi kesken aikanaan juuri tuon sokeeraavan alkuluvun takia - olin odottanut jotain aivan eri tyylistä. Uskon, että kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta, mutta itse en aio siihen enää palata.

    VastaaPoista
  4. Hämmentävää. Minä muistan lukeneeni tämän kirjan viime syksynä, mutta itse kirjasta ei ole jäänyt oikein mitään muistikuvaa. Tekstisi nosti vähän jotain tuttuutta ilmaan, mutta kaiken kaikkiaan olen näköjään unhotanut suurimman osan.

    Vähän jotain samoja fiiliksiä muistan kyllä että en pitänyt tästä mitenkään erityisemmin mutta että kyllähän tämän luki. Lukupäiväkirjaani olen kirjoittanut "aika mitäänsanomaton, yritti liikaa".

    Lukupiirikirjana kyllä varmasti paikallaan!

    VastaaPoista
  5. Maria, saattaa hyvin olla, että minäkin olisin jättänyt kesken jollei tämä olisi valikoitunut meidän lukupiirille luettavaksi. Varsinkin keskusteltuani kirjasta piiriläisten kanssa olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että se tuli luettua.

    Linnea, minusta tämä kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta, mutta ei näitä juttuja kovin pitkäksi aikaa viitsi jäädä miettimään. Todennäköisesti ihan hilpeästi unohdan pian minäkin. Tuo sanomasi "yritti liikaa" on varmaan tiivistetysti aikalailla samaa mitä tarkoitan ärsyyntymisellä klassikkorinnastuksiin.

    VastaaPoista
  6. Minä haluaisin lukea tämän jossain vaiheessa, koska se vaikuttaa kiinnostavalta. Ehkäpä tämä tosiaan olisi hyvä lukupiirikirjaksi..?;)

    VastaaPoista
  7. Sanna, lue ihmeessä. Vaikka alku ei olekaan kovin mieltä ylentävä, tarinan edetessä tulee vastaan monenlaista mielenkiintoista.

    Ainakin meidän lukupiirissä mielipiteet jakaantuivat aika mukavasti; yhden mielestä kirja oli tosi hieno, muutama ei voinut sietää koko opusta. Joku nautti sujuvasta tekstistä, toinen taas oli loukkaantunut brutaalista sanavalinnasta. Ja mikä parasta, kukaan ei jäänyt täysin kylmäksi ;-) Kirjan teemat ovat loistavaa alustusta vaikka minkälaisiin eettisiin pohdintoihin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!