perjantai 21. lokakuuta 2011

Hallandin murha


Hallandin murha / Pia Juul
Mordet på Halland ; suomentanut Katriina Huttunen
Atena, 2011, 205 s.

Olen ennenkin hehkuttanut sitä, kuinka rakastan pieniä kirjoja. Nyt käsissäni on taas tällainen koruesine; kansi on hehkuvan sininen safiiri ja kuvassa vielä lintu, jonka laulu kevätiltoina saa kenet tahansa onnelliseksi.

Tarina alkaa tavallisesta illasta, Bess ja Halland katselevat televisiosta rikossarjaa. Kun mies lähtee nukkumaan, vaimo päättää jäädä vielä kirjoittamaan aiemmin aloittamaansa käsikirjoitusta. Tunnit kuluvat, tietokoneen äärellä kuluu huomaamatta koko yö.
"Valo oli harmaa, vuono aivan epätodellisen värinen noustessani avaamaan ikkunan. Huvimajan katonharjalla vihelteli mustarastas. Oli mitä ihanin kevätaamu, mutta kun ei ole nukkunut yöllä ja joka paikka on jäykkä ja pää on yhtä aikaa täpötäysi ja tyhjä, kaikki tuntuu väärältä.
Yritin tavoistani poiketen miettiä miten voisi kuvata vuonoa sellaisena kuin se nyt näytti. Aurinko oli nousemassa, vesi vaihtoi väriä joka hetki.
En halunnut herättää Hallandia ennen kuin hän itse pian nousisi. Kävin pissalla ja heittäydyin olohuoneen sohvalle peiton alle. Kun heräsin, tiesin että olin kuullut äänen, en vain tiennyt mikä se oli. Sisälläni kaikui kova ääni. Nousin istumaan ja tartuin hiuksiini kuin elokuvissa, mietin hetken ja puristin peittoa polvien ympärille. Pelästyinkö? En usko, en voi väittää pelästyneeni, se olisi ollut järjetöntä ja profeetallista, mutta ainakin muistan pienen ahdistuksen, levottomuuden että jokin oli pielessä. Olinko kuullut oven käyvän, oliko Halland lähtenyt?"
Pian paljastuu, että Bessin herättänyt kova ääni oli laukaus. Halland makaa talon edessä olevan torin märkinä hohtavilla katukivillä kuolleena, valkoinen paita veren tahrimana.

Kertomuksen siis käynnistää murha, mutta jännityskirjallisuudesta poiketen pääpaino ei ole syyllisen etsimisessä vaan siinä, kuinka käy uhrin läheisten. Vähän dekkarinomaisesti sekä uhrista että muistakin henkilöistä kyllä paljastetaan asioita, mutta silti itse rikos ja sen selvittäminen jäävät taka-alalle.

Tapahtumat kattavat vain lyhyen ajanjakson, mutta Bessin muistot ja pohdinnat kertovat pitkän pätkän elämäntarinaa. Halland on ollut Bessin suuri rakkaus, hänen vuokseen nainen on jättänyt jopa pienen tyttärensä. Nyt tytär haluaa taas tavata äitiään. Vaikka tämä on Bessille suuri helpotus, tapaamiset jäävät järkyttävän pinnallisiksi. Hieman samoin Bessin käy oman äitinsä ja isoisänsä kanssa; voimia kohtaamiseen ei riitä.

Bessin suhteet naapureihin ja läheisiin vaikuttavat olleen hyvät ja lämpimät, mutta miehen menetyksen jälkeen naisen käyttäytyminen on melko itsekästä. Mitään suurempia ongelmia tästä ei kylläkään seuraa, poikkeuksellisen rankassa tilanteessa olevalle annetaan paljon anteeksi.

Aluksi olin ihastunut kirjailijan tyyliin, suorasukainen tunkeutuminen Bessin ajatuksiin ja tunteisiin oli kiehtovaa. Hiukan asiasta toiseen hyppivä kerronta sopii aiheeseen ja kuvaa hyvin järkytetyn mielen syöksähteleviä suojautumisyrityksiä. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin kaivata lankojen kokoamista yhteen. Joitain vihjeitä arvoitusten ratkaisuun kirjan loppupuolella kyllä annetaan, mutta tarina tuntuu silti jäävän vähän liikaa auki, juonenpätkät hajalleen.

Jokaisen luvun aloittavat lainaukset olivat hämmentäviä. Ne eivät tuntuneet liittyvän tarinaan eivätkä olleet muutenkaan mitenkään erityisen merkityksellisiä, ainakaan minulle. Olisivatkohan ne olleet ihan tarkoituksella vähän outoja, korostaakseen sitä, että tarina on Bessin, ei lukijan?

Hallandin murhasta myös Kirsin kirjanurkassa, Noora exlibriksessä, Leena Lumilla, ja Järjellä ja tunteella.

7 kommenttia:

  1. Erja, sinä siis pidit ja et. Minä vain pidin. Pienet tiiviit kirjat ovat joskus helmiä, kuten oli vaikka Kulinaristin kuolema ja tämäkin meni minuun kuin kuuma veitsi voihin. Pidin naisen rosoisesta sekasortoisuudesta siitäkin huolimatta, että finaalia ei kuulunut. Kansikin on upea.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja alkaa kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Se kiinnostaa osin siksi, että blogikirjoitusten perusteella se jää mietityttämään lukijoitaan pitipä siitä kirjasta tai ei - tai piti ja ei. :)

    VastaaPoista
  3. Leena ja Katja, kyllä minä pääosin pidin tästä kirjasta, unohtui tuossa jutussa sanoa, että tämä oli ihmeenkin mukaansatempaava, eihän lukemista olisi malttanut keskeyttää millään.

    Henkilöistäkin pidin ja varsinkin siitä, että kuvattiin myös välinpitämättömyyttä (tai ehkä ennemminkin väsymistä tässä) ja negatiivisia tunteita, kaikkea kovin inhimillistä.

    Ja tietysti tyylistä olisi jo alussa voinut päätellä, että kyseessä on jonkinlainen katkelma elämästä. Syyllisen selviämistä en odottanut, mutta jotain tunsin kuitenkin jääväni vaille kun kirja loppui.

    Suosittelen lukemista, Katja! Ihan itsekkäistäkin syistä, minusta olisi kiva lukea mitä sinä saat tästä irti!

    VastaaPoista
  4. Minun täytyy varmaan siirtyä lukemaan pieniä kirjoja ja runoja, koska en saa luettua paksuja romaaneja. Tuo kansi onkin kaunis.

    VastaaPoista
  5. Niinpä, novellit on usein liian lyhyitä ja tiiliskivet ahdistaa, pienet kauniit kirjat kannattaa kyllä huomioida.

    Kokeile tätä Kirjailijatar, musta tuntuu että voisit hyvinkin tykätä.

    VastaaPoista
  6. Minua alkoi kovasti kiinnostaa tämä kirja. Täytyykin ottaa nimi ylös!

    VastaaPoista
  7. Elegia, tämä on ihanan omanlaisensa, kannattaa lukea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!