Illan tullen


Illan tullen / Michael Cunningham
By nightfall ; suomentanut Laura Jänisniemi
Gummerus, 2011, 301 s.

Tässä romaanissa kaikki asettuu paikoilleen aivan poikkeuksellisen luontevasti. Ulkoasun tyyni kauneus jatkuu kansien sisäpuolella; mukana ei ole mitään pakotettua. Kirjallisuutta ei uudisteta eikä kieltä kehitetä, kertomus vain soljuu eteenpäin ja lukija nauttii!

Loppuun asti hiottu luontevuus ja vaivattomuus voi joskus kostautua liian liukkaana pintana, viedä sille hanhen selälle josta liutaan vetenä pois, jälkiä jättämättä. Nyt ei käy niin. Cunninghamin teksti tihkuu pohdintaa, se on täynnä hienoja ajatuksia vanhenemisesta, vanhemmuudesta ja rakkaudesta, merkityksellisyydestä ja sen puutteesta elämässä.

Kirjassa on paljon henkilöitä. Jotkut heistä vain pistäytyvät mukana ja on ihmeellistä, kuinka pienin keinoin Cunningham tekee heistä kaikista persoonallisia ja eläviä. Kirjan alkulehdillä kiinnitin huomiota siihen, kuinka Peter napatessaan taksin kadulta aina katsoi kuskin nimen ja kuvitteli jotain tämän elämästä. Samoin kuin jokaisella on nimi, jokaisessa ihmisessä on myös jotain kiinnostavaa ja merkittävää, jos se vain halutaan nähdä.
Lämmin huhtikuinen iltapäivä kylpee kirkkaassa harmaassa valossa. Peter kävelee muutaman korttelin päähän Spring Streetin metroasemalle. Hänellä on kuluneet mokkasaappaat ja tummansiniset farkut, vaaleansininen silittämätön paita ja tinanvärinen nahkatakki. Hän yrittää olla antamatta liian laskelmoitua vaikutelmaa, mutta edessä on sentään tapaaminen hienossa ravintolassa yläkaupungilla, eikä hän - ressukka - halua uhmakkaasti korostaa sitä että asuu alakaupungilla (se olisi hänen ikäiseltään mieheltä säälittävää) eikä näyttää siltä että on pannut vähän parempaa päälle tehdäkseen vaikutuksen leskirouviin. Hän on vuosien mittaan oppinut pukeutumaan mieheksi, joka esiintyy sinä miehenä joka hän oikeasti on. Joskus tosin tuntuu koko päivän, että on mennyt ihan pieleen. Ja on tietysti groteskia kiinnittää huomiota ulkonäköönsä mutta melkein mahdotonta olla kiinnittämättä. 
Päähenkilöt ovat Peter ja Rebecca Harris, New Yorkin Mercer Streetillä asuva aviopari. He eivät ole upporikkaita, mutta tulevat toimeen oikein hyvin, huolimatta pienistä epävarmuuksista Rebecan uralla taidelehden päätoimittajana tai Peterin taidegallerian menestyksessä. Aikuinen tytär Bea on muuttanut muutama vuosi aiemmin omilleen. Tyttären keskeytyneet opinnot ja haluttomuus pitää yhteyttä vaivaavat vanhempia, mutta muuten varsinaisia ongelmia ei tunnu olevan.

Todella mielenkiintoista luettavaa ovat Peterin ajatukset taiteilijoista, taiteen myymisestä ja taidekeräilijöistä. Galleristi luonnollisesti pohtii kuka tutuista taiteilijoista olisi seuraava komeetta, taidemaailman loistavin tähti ja galleristinsa myyntivaltti. Ajatusten taustalla on aitoa palvontaa mestariteosten edessä, hienoista ivaa sopulilaumana vaeltavaa taideyleisöä kohtaan ja jonkinlaista hämmennystä ammatista kauneuden kaupallistajana.

Avioparin päällisin puolin täysin onnellinen elämä on kuitenkin ajautunut tilipäätösvaiheeseen. Molemmat puolisot tuntuvat punnitsevan tahoillaan sitä mitä on saavutettu. Oliko se sitä mistä nuorena haaveiltiin ja kannattiko vaiva? Rebecan nuoren veljen Mizzyn vierailu sysää nämä liki alitajuiset ajatukset ryskyen pintaan. Peter kokee jonkinlaisen uuden seksuaalisen heräämisen ja Rebecca puolestaan elää toistamiseen epäonnistumistaan äitinä. Kun puolisot sitten taas omista järkytyksistään hieman toivuttuaan kohtaavat toisensa, näyttää hetken siltä, ettei suhde voi enää jatkua ennallaan. Selkeää ratkaisua ei tämän kirjan mittakaavassa ole tarjolla, kaikki mahdollisuudet jäävät auki.
Peterin sisällä kohoaa jokin. Se ei tunnu niinkään sielun kohoamiselta kuin siltä että näkymätön käsi kiskoo kasvia juuriltaan. Hän tuntee kuinka hiusmaiset juuret irtoavat lihasta. Häntä nostetaan ulos itsestään, hän kuoriutuu, tuo surullinen mies, action-hahmo jolla on huolimattomasti maalatut silmät ja hutaisten ommeltu polyesteripuku. Mutta jos hän on ollut klovnimainen hahmo, hän on ollut myös (onhan, Jumala, onhan?) akoluutti, rakkauden rakastaja, ja pienen maallisen ilakoinnin on ollut tarkoitus lepytellä jotain jumalaa, vaikka hänen uhrinsa onkin ollut hölmö ja asiaankuulumaton. Hän näkee lumisateen ja huoneen ikkunan ulkopuolelta katsottuna, vaatimattoman kamarin joka on huolissaan säästä mutta toistaiseksi tukevasti paikoillaan, toistaiseksi hänen ja hänen vaimonsa koti, kunnes jotkut muut tulevat heidän tilalleen. Jos hän kuolisi tai jos hän vain astelisi pimeyteen, aistisiko Rebecca vielä hänen läsnäolonsa? Kyllä. He ovat kulkeneet yhdessä liian pitkän matkan. He ovat yrittäneet ja epäonnistuneet ja yrittäneet ja epäonnistuneet, eikä heillä luultavasti ole enää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää uudelleen.
Ehkä jokainen lukija saa itse päätellä, kuinka pariskunnan käy. Minä uskon että heidän käy hyvin.

Illan tullen -romaanista on kirjoitettu aiemmin ainakin blogeissa KirjanurkkausLeena LumiIlselä ja Kirjava Kammari.

Kommentit

  1. Ihana arvio! Ajattelin lukea tämän "sitten joskus", mutta toinen toistaan kiittävimpien arvioiden lukeminen saa ajattelemaan, että pitäisi tsekata kirjaston varaustilanne :)

    VastaaPoista
  2. Minua jännittää vähän alkaa lukea tätä kirjaa, mutta sinäkin kirjoitit tästä nyt niin ihanasti, että ehkäpä piakkoin rohkaistun ja poimin kirjan hyllystäni jossa se minua jo odottelee. :)

    Hieno teksti, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Maria ja Sara, suosittelen lämpimästi tätä kirjaa!

    Se oli niin hieno lukukokemus, että siitä oli melkein vaikea kirjoittaa. Toisaalta sanottavaa olisi ollut enemmänkin, toisaalta tuntui ettei osaa sanoa mitään sellaista, minkä juuri tuo kirja "ansaitsisi" ;-) (olisi vissiin pitänyt osata kirjoittaa yhtä kauniisti kuin Cunningham, huh)

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut tästä paljon hyvää ja aion itsekin kirjan lukea, nyt sinun kirjoituksesi vain lisäsi intoani Cunninghamin uusinta kohtaan.

    VastaaPoista
  5. Minulla tämä odottaa jo yöpöydän tasolla, mutta aion tätä ennen lukea ehkä yhden toisen kirjan. Mielenkiinnolla odotan kyllä varsinkin tämän lukemista.

    VastaaPoista
  6. Katja ja Susa, uskoisin että pidätte tästä kyllä!

    VastaaPoista
  7. Aion ehdottomasti lukea tämän, mutta haluan myös antaa sille aikaa eli odottaa sopivaa lukuhetkeä.

    Tiedän tuon tunteen, että kirja on niin upea, ettei tiedä osaako omalla tekstillään tehdä sille oikeutta. (Minun pitäisi seuraavaksi kirjoittaa juuri sellaisesta tapauksesta.) Mutta sinä ainakin onnistuit tässä välittämään kirjan ja lukukokemuksen hienouden hyvin :)

    VastaaPoista
  8. Erja, postaus kirjan tyyliin ja ansioon. Kiitos!

    Minusta tämä on Cunninghamin paras työ. Se on paljon sanottu Tuntein takia.

    Nimenomaan Peterin pään sisällä olo, teki tästä kirjasta niin kiinnostavan. Kun lukija näkee laajemmin, mutta lukee, miten Peter asiat kokee ja näkee, syntyy herkullinen ristiriita, joka maustaa tarinaa.

    Tämä oli enemmän kuin odotinkaan ja otaksun näin käyvän heillekin, jotka tähän kirjaan ovat vasta tarttumassa.

    VastaaPoista
  9. Voi kun sinäkin nyt kehut tätä! Kai se on laitettava varausjonoon sitten.

    Kirjoitat kauniisti! Taiteeseen liittyvät kirjat menevät minulle usein ihon alle, tämä kuulostaa siltä..

    Kiitos.

    VastaaPoista
  10. Liisa, olisi ihanteellista, jos tämän voisi lukea oikein rauhassa ja hitaasti. Mukana on niin paljon ajatusta, ja se on siellä vähän salakavalasti tapahtumien seassa, rauhallinen lukeminen antaisi kaikelle sille tilaa. Vaikka toisaalta, teksti on tyyliltään sellaista, ettei sitä lue ryntäillen muutenkaan. Tsemppiä kirjoitukseen, tulee se sieltä!

    Leena, minustakin tämä on niin hyvä! Peterin kauttahan tässä asioita koetaan, mutta kyllä muutkin henkilöhahmot tulevat hienosti kuvatuiksi ja ymmärretyiksi. Tekisi mieli oikein ruveta lukemaan uudelleen ja analysoimaan, että miten Cunnigham sen oikein tekee. Ei siellä muistaakseni ole mitään pitkiä selityksiä kenenkään luonteenlaadusta, mutta silti jokaisesta tulee tarkka kuva omana kiinnostavana persoonanansa.

    Linnea, joo, kyllä sun täytyy varata nyt! En nyt kumminkaan hehkuta enempää, etten vaan pilaa sun lukunautintoa (mutta olen kyllä varma, että pidät tästä;)

    VastaaPoista
  11. Erja, kirjoitit tosi herkän kauniisti tästä upeasta kirjasta. Olit valinnut tosi hyvät lainaukset myös!

    Minä lueskelin oman arvioni kirjoittamisen jälkeen vielä ulkomaisia blogi- ja lehtiarvioita tästä, ja järkytyin siitä, kuinka epämiellyttävänä henkilöhahmona Peteriä kaikki pitävät. Minusta hän oli ihan oikeasti ihana. Tietenkin hänellä oli vajavaisuutensa, niin kuin meillä kaikilla, mutta hän oli niin rehellinen ja analyyttinen, ja mielestäni kuitenkin todella hyväntahtoinen ihminen. Epävarma vain.

    Tämä on käynyt minulle aiemminkin. Ihastuin kovasti Poikani Kevin -romaanin äitikertojaan, Evaan, joka sitten kaikkien muiden mielestä olikin ihmishirviö! En tiedä, mitä pelottavaa tämä kertoo minusta..

    Mutta takaisin aiheeseen: Olen miettinyt, voisiko Illan tullen olla jopa paras tänä vuonna lukemani kirja. Olen lukenut todella paljon todella hyviä kirjoja, mutten ole varma, onko mikään vaikuttanut minuun ihan näin vahvasti vielä.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  12. Karoliina, minustakin Peter oli ihana, itse asiassa melkein kaikki kirjan henkilöt olivat!

    Ja siinä varmaan piilee ainakin osa selityksestä siihen, miksi pidän tästä niin paljon.

    Peterilläkin on aika kliseiset raamit: galleristi, tyylikäs, rikas. Aluksi sitä oli tietävinään mitä tästä seuraa, mutta saipahan yllättyä. Ja mikä hienointa, Cunningham ei täysin kiistänyt tätä stereotypiaa, mutta rikkoi sen kumminkin antamalla Peterin olla myös paljon muuta, paljasti hienosti ihmistä tyypin takana. Enkä voisi millään pitää pahana tällaistä ihmistä, joka näin paljon pohtii omia valintojaan ja on itsekin valmis myöntämään, että jossain meni vähän pieleenkin. Ja vielä kyseenalaistaa julkisivukuvaa samalla.

    Poikani Kevin -romaania lukiessa ahdistuin äidin kohtalosta niin totaalisesti, että hyvä kun pystyin lukemaan koko kirjaa. Ei kai hänkään mikään hirviö ollut, mutta ihan mahdottomassa tilanteessa!

    Mulla on noi tähdet tuossa aina mukana, annoin tälle 5/6. Kyllä vähän mietin, että olisko sittenkin pitänyt antaa täydet 6?

    VastaaPoista
  13. Erja, todella helpottavaa kuulla! En edes tiedä, mikä Peterissä tekee niin vastenmielisen kaikille muille (sen sijaan Poikani Kevinin Evan kohdalla ymmärrän asian).

    Muutenkin nyökyttelin läpi kommenttisi: Minustakin Cunningham teki Peteristä jotenkin niin todellisen. Hänessä oli niitä piirteitä, joita hänen elämäntyylinsä omaavalla ihmisellä odotetaan olevan - siis tietenkin, olihan hän siihen elämään pyrkinytkin. Mutta oli piristävää, ettei varakasta Manhattanilla asuvaa tyylikästä miestä esitetä röyhkeänä juppina, niin kuin on tylsyyteen asti kirjallisuudessa tapana, vaan hän todellakin osasi analysoida itseään ja ympäristöään, näyttäen lukijalle epävarmuutensa ja haavoittuvuutensa. Luulen, että tämä on kuitenkin kulttuurialan ihmisten keskuudessa lähempänä totuutta kuin mistään muusta kuin rahasta välittämätön kylmyys.

    Peter kyseenalaisti niin paljon, ja eniten juuri itseään ja valintojaan, mutta ei hän halunnut ketään satuttaa. Kaikkihan me olemme itsekkäitä ja vietämme paljon aikaa kaivelemalla omaa napaamme. Minusta näitä itseään syväluotaavia romaanikertojia on todella mielenkiintoista kuunnella!

    Minäkin mietin, olisiko tälle pitänyt antaa täydet 5/5 sen sijaan että annoin 4,75/5, mutta vielä en ole ihan täysiä pisteitä antanut millekään kaunokirjalliselle teokselle. Vähän haluan ajatella, että mikään kirja ei saakaan olla täydellinen, vaan siellä pitää se pieni 0,25 pisteen arvoinen särö olla. :)

    VastaaPoista
  14. Karoliina, minustakin Peter oli pohjimmiltaan hyvinkin hyväntahtoinen, voisi melkein käyttää sanaa nöyrä. Ja samalla kuitenkin melkein naivin itsetietoinen, ottaen etuoikeutetun asemansa ihan tuosta vaan annettuna.

    Eikä se toisaalta tunnu edes ristiriitaiselta, semmoisiahan me usein ollaan, hajotetaan jotain atomeihin asti ja toinen asia hyväksytään ihan klimppinä.

    Siinä lopussa kun Peter tajuaa, että Rebeccakin on miettinyt, onko liiton jatkamisessa enää mitään mieltä, tiivistyy minusta jotain oleellista koko tarinassa. Ja ihan onnessani olen tosi varma, että kyllä ne yrittää taas, jalat maassa, ja onnistuu!

    VastaaPoista
  15. Erja,

    olen lukenuut kirjaa puoliväliin ja olen samaa mieltä ihan kaikesta, mitä kirjoitat. Olen lumoutunut siitä, miten Cunningham piirtää uskottavan ristiriitaiset henkilöhahmot huolettomin, mutta varmoin viivoin. Lisäksi hän luonnostelee heidän ympäristönsä ja henkilöhistoriansa oivaltavan tarkasti.

    Olen todella päässyt Rebeccan ja Peterin mukaan taksiin, kutsuille tai lapsuudenkotiin... Olen kuunnellut puheluita ja lukenut meilejä. Olen nähnyt gallerian paljaat seinät ja taidemaailman pudotuspelin.

    Tähän asti kirjaa on ollut ilo lukea ja uskon, että vangitseva jännite säilyy loppuun asti.

    VastaaPoista
  16. Kyllä se jaksaa loppuun asti, hyviä lukuhetkiä vaan, Eeva!

    Eroahdistukseen kuuntelin eilen illalla Tunnit -äänikirjaa. Vähän absurdi kokemus kun meinasin nukahtaa koko ajan, mutta toisaalta sen kaunis teksti toimi aika hienosti niinkin, heh.

    VastaaPoista
  17. Olipa ihana arvio! Kiteytit monet asiat kirjasta hienosti ja sen tunnelma palautui mieleen. :) Pitäisköhän lukea tämä uudestaan vielä suomennettuna...

    VastaaPoista
  18. Zephyr, ei varmaan olisi yhtään hassumpaa lukea tätä uudestaan, vaikka samallakin kielellä.

    Jotenkin tämä on niin tiheänä huomioita ja ajatuksia, että varmaan löytäisi toisella kertaa montakin asiaa mitkä ekalla lukemisella ohitti. Kun ei tarvi jännittää juonta, riittää ehkä enemmän huomiokykyä sivulauseille ja vaikka niille kuuluisille rivien väleillekkin.

    VastaaPoista
  19. Poimin blogistasi vinkkejä kesälomalukemiseksi. Koska en löytänyt tätä kirjastosta englanniksi, valitsin samalta kirjailijalta teoksen Flesh and Blood. Se kertoo erään amerikkalaisen kreikkalais-italialaisen perheen tarinaa vaarista vauvaan eri henkilöiden näkökulmasta. Mukana vaikka millaisia ihmishahmoja (kliseisesti: koko yhteiskunnan läpileikkaus) ja todella koskettava kahden miehen rakkaustarina. Se muuten on kirjan ainoa parisuhde, joka on onnellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Anne, tuli ihan ikävä tätä kirjaa kun luin noita kommentteja! Varmasti Flesh and Blood on myös hyvä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!