Lehtiä syksyn arkistosta
Blad ur höstens arkiv ; suomentanut Caj Westerberg
Otava, 2011, 206 s.
Tomas Skarfelt tuntee itsensä vanhaksi ja tarpeettomaksi. Hän on eronnut vaimostaan jo kauan sitten ja äskettäin jäänyt eläkkeelle valtion virasta, hän on sekä yksin että yksinäinen.
Vielä suurempaa väsymystä, kuin mies itse, tuntee hänen äitinsä joka sairaalassa odottaa pääsyä pois, kulkemista tummaan metsään jonne aviopuoliso lähti jo aiemmin. Tomas vierailee äidin luona, kuuntelee, pitää kädestä ja odottaa hänkin. Iloa molempien elämään tuo pieni Slanten-poika, joka lapsen vilpittömyydellä hakeutuu silloin tällöin vanhusten seuraan.
Pettymys ihmisiä kohtaan häivähtää esiin silloin tällöin, mutta luonto ja sen kauneus eivät petä. Tomas viihtyy parhaiten lapsuudenkodissaan meren rannalla kirjoittamassa Elämänkirjaansa; muistoja ajan kulumisesta, havaintoja marraskuun melankolisesta kauneudesta.
"Tämä lehtisahailu, tämä pitsin nypläily, nämä yritykset ohittaa tai kiertää jotain väistämätöntä, joka astuu esiin valtavana varjona: minä näin hänet, tämän hahmon, joka on nokea ja savea, näin hänet, kun seisoin tässä, kuolleessa, mykässä huoneessa. Miten saisin voiton tästä sanansaattajasta, kivusta, joka kävi minuun kiinni.
Nämä ainaiset yritykset määrittää kahden tähden välinen syvyys. Ratkaiseeko se mitään? Epävarmuus, särky, äkilliset järjettömät tyhjyydet, väärinkirjoitukset, poissaolo itsessäni: kysyn itseltäni: miksi olen tullut tänne Uddaan? Kaipaan - mitä? Tasapainoa, rauhaa, josta ei heijastuisi sitä kelpaamattomuutta, jonka vallassa olen ollut monta vuotta siitä lähtien kun jäin eläkkeelle. Ennenaikaisesti, tyhjänaikaisesti."Teksti on äärettömän kaunista mutta melkein kestämättömän murheellista. Moni on kirjoittanut saaneensa lohtua tästä kirjasta. Jotain sellaista minäkin odotin, mutta kaikki tämä luopumisen tuska ei päästänyt minua ollenkaan niin helpolla. Välillä tuntui, että halusin väistää näitä mietteitä, en pystynyt keskittymään, ajatukset liukuivat muuhun. Jonkin lauseen runollinen kauneus sitten veti taas takaisin tekstiin, luin tankaten, palaillen lyhyiden lukujen alkuihin uudelleen ja uudelleen.
Kirjan loppuessa minulla oli tunne, etten oikeastaan ollut lukenut sitä ollenkaan. Olin vain etsinyt siitä jotain muuta kuin sitä, mitä sillä oli minulle tarjota. Luulenpa, että luen kirjan vielä toistamiseen, uudella asenteella, toivottavasti paremmin valmistautuneena suruun.
Lehtiä syksyn arkistosta -romaania on luettu paljon ja siitä on kirjoitettu jo monissa blogeissa, arvioita voi lukea ainakin seuraavista: Ilsen Juuri tällaista -blogista, Joanan Hiirenkorvista ja muista merkinnöistä, Marian Sinisen linnan kirjastosta, Katjan Lumiomenasta, Omenatiikeristä, Anna Elinan Vielä yhdestä rivistä ja Jaanan Täällä toisen tähden alta.
Minulla tämä vielä odottelee hyllyssä oikeaa hetkeä. Sinunkin tekstisi perusteella tämä kirja todella on sellainen, että se tarvitsee aikaa, rauhaa ja oikean mielentilan.
VastaaPoistaHieno kirjoitus, kiitos!
Sara, suosittelen lukemista, mutta kuten tuolla ylläkin jo sanon, helpolla tämä ei päästä.
VastaaPoistaTässä on tosiaankin paljon surua, mutta minulle se aukeni lohdullisena ehkä juuri kauneutensa ansiosta. Kirjan lukeminen otti oman aikansa, mutta antoi sitäkin enemmän. Hyvällä tavalla pakahduttava kirja.
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoinen, vähän erilainen näkökulma tähän kirjaan ja sen lukemiseen. En ole itse tätä lukenut, mutta tunnistan tuon tunteen, kun jokin omassa mielessä haraa lukukokemusta vastaan - oli kyse sitten vääristä odotuksista,väärästä lukuhetkestä tai siitä ettei (ainakaan sillä hetkellä) osaa käsitellä kirjan sanomaa.
VastaaPoistaKatja, saattaa hyvinkin olla, että kahlasin kirjaa liian nopeasti eteenpäin. Voisin hyvin kuvitella, että tämä on kirjoitettu luku kerrallaan, korkeintaan yksi per päivä, ehkä tämä olisi pitänyt lukeakin niin. Nyt suuremmalla vauhdilla luettuna tuntui menevän jotain hukkaan.
VastaaPoistaLiisa, tosiaan tässä oli nyt minulle jotain liki liian vaikeaa. Ei kuoleman ajatteleminen koskaan liene helppoa, mutta en ollut valmistaunut että jouduin ajatuksen eteen niin suojattomana. Ei löytynyt huumoria jolla selättää pelon, ei lohdullista ajatusta siitä, että Tomas olisi ollut valmis. Kirja on hieno, mutta mun täytyy kyllä hengähtää muutaman kerran aika syvään ennen kuin tartun siihen uudelleen, minkä kyllä aioin tehdä.
Oli hyvä lukea tästä hieman maltillisempi, jopa hämmentynyt arvio. Minulla tämä on ystävältä lainassa ja odottaa lukijaansa, mutta olen vielä antanut odottaa - paitsi muiden lukukiireiden myös oikean hetken odottamisen vuoksi. Pelkään lataavani kirjaan liikaa odotuksia, joten tämä arviosi laski rimaa pikkuisen ja mukavasti. :)
VastaaPoistaKaroliina, se on kyllä totta, liialliset odotukset voi joskus latistaa hyvänkin kirjan, ja näköjään myös vääränlaiset odotukset. Sille ei vain voi mitään, vaikka kuvittelisi, että voisi jotenkin vähitellen oppia pitämään jonkinlaista puskuria ilmiötä vastaan.
VastaaPoistaJa silti, ihastuneita arvioita on musta ihana lukea ja innostua niistä!
Erja, tämä on minulle vähän vaikea, sillä minulla on melkein kaikki Carpelanit hänen signeerauksellaan ja pari kirjettäkin. Olen ollut myös lehtihaastattelussa yhdestä hänen kirjastaan...Minulle tuli jo nyt surullinen olo. Bo oli oikeasti niin iloinen ja sanavalmis, mutta jotenkin kaikessa kuitenkin jo vuosia, en tiedä, onko ollut aina, tietty melankolian kehä.
VastaaPoistaKunpa lukisit hänen Axelinsa...Se on totta ja hänen sukunsa yksi tarina ja liittyy Sibeliukseen.
Jos törmään tähän kauniskantiseen kirjaan, ostan sen, mutta ei sattunut vastaan edes kirjamessuilla. Aika näyttää...
Leena, ymmärrän hyvin ettet meinaa tohtia tarttua tähän.
VastaaPoistaKirja on hieno, kyllä sille varmasti tulee vielä se oikeakin aika! Ja haluan kyllä lukea muutakin Carpelanilta, Axel olisi myös kiinnostava.
Mulla makas tää kirja kuukauden pöydällä mutten saanu alotettua. Ehkä alotan Carpelani tolla Axelilla, se kuulostaa hyvältä ainakin tuon mukaan mitä Leena tuossa aiemmin kirjottaa...
VastaaPoistaSe saattaa hyvinkin olla parempi aloituskirja tuo Axel.
PoistaLehtiä syksyn arkistosta on kyllä hieno, mutta surullinen. En varmaan aikomuksestani huolimatta lue sitä itsekään uudelleen vähään aikaan. Se saattaisi tuntua liian raskaalta nyt, kun menetin isäni muutama kuukausi sitten.