Kuka nauttii eniten


Kuka nauttii eniten : esseitä / Tommi Melender
Savukeidas, 2010, 206 s.

Nyt on niin kaunis kansi, että on pakko laittaa oikein iso kuva. Oikeasti, olen aina rakastanut ranskalaisten romaanien kansia, erityisesti Grassetin ja Flammarionin haaleankeltaisia pahveja. Niitä, joissa on vain oleellinen; kirjan ja kirjailijan nimi.

Melender on niin hyvä kirjoittaja, että luin kirjan melkein kokonaan vaikka ensimmäinen ja pisin essee käsittelee jääkiekkoa. En millään jaksa kiinnostua muistelemaan Suomen menestystä ja tappioita maailman kiekkokaukaloissa, mutta voittamisen ja häviämisen, pelaamaan pääsyn ja vilttiketjuun jäämisen psykologian pohdinta kantoi melkein esseen loppuun.

Muissa esseissä aiheena on melko tiukasti kirjallisuus. Melender kertoo itselleen tärkeistä kirjoista niin innostavasti, että omalle "pakko lukea" -listalle tuli monta uutta teosta. Aion vakaasti vihdoin tutustua jopa Houellebecqiin, vaikka vähän vielä pelkäänkin, että tuloksena on pelkkää ärsyyntymistä! Ja esseistin oman Ranskalaisen ystävän lainaan ainkin ihan tuotapikaa kun palailen joululomalta kirjastolle.

Kommentit