sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Selasi, Taiye: Ghana ikuisesti
Ghana must go, suom. Marianna Kurtto
Otava, 2013, 400 s.

Ghana ikuisesti on parasta, mitä olen pitkään aikaan lukenut.


Kirjassa ei tapahdu mitään kovin merkillistä; afrikkalaisen siirtolaisperheen isä menettää työpaikkansa Bostonilaisen sairaalan kirurgina ja häpeää asiaa niin paljon, että jättää perheensä ja palaa kotimaahansa Ghanaan. Kun isä sitten kymmenisen vuotta myöhemmin kuolee, perhe kokoontuu yhteen jättämään lopulliset jäähyväiset. Salaisuuksia paljastuu ja vanhojen haavojen auki repiminen on tuskallista, mutta kirja loppuu silti valoisasti; parantuminen ja toipuminen voi alkaa.


Juonelliset tapahtumat ovat kuitenkin vain sivuseikka. Pääosaan tätä kirjaa lukiessa nousee henkilöiden sisäinen elämä ja se, miten siitä kerrotaan.


Marianna Kurton käännöstyö on loistavaa. Kieli on hivelevän kaunista, tekstin liki unenomainen keveys kantaa voimakkaat ja vaikuttavat ajatuskuviot tyylipuhtaasti alusta loppuun, väsymättä tai notkahtamatta kertaakaan. Voisin kuvitella, että runoilijana tunnetulle Kurtolle Selasin tekstin kääntäminen on ollut inspiroivaa. En ole tutustunut alkutekstiin, mutta vaikuttaa siltä, että Selasi rakentaa kertomuksensa melko vapaamuotoisesti, ilman vaatimuksia tiukan loogisesta etenemisestä. Ajatusrakennelmat ovat avoimia ja vertaukset ja metaforat uusia ja joskus jopa outojakin, mutta aina melkein uskomattoman osuvia.


Tunne osuvuudesta saattaa johtua siitäkin, ettei Selasi aina välitä sitoa kerrontaa mihinkään tarkkaan ja realistiseen. Näin hän pystyy sanomaan kaiken, omalla häilyvällä tavallaan jokaiselle lukijalle juuri niin, kuin tämä itse haluaa ymmärtää. Tunnetila on selvä, kuviin voi jokainen sijoittaa oman kokemuksensa.

"Että hän oli aina nähnyt vain yhden puolen isänsä jaloista, sen sileän, jolle jalkapohjat loivat jyrkän vastakohdan: ne olivat hiertyneet, känsäiset, punoittavat. Joissain kohden iho oli mustaa, varpaitten kohdalta pöhöttynyttä. Näytti siltä kuin Kweku olisi aivain kirjaimellisesti kävellyt palavalla hiekalla paljain jaloin (itse asiassa hän oli kävellyt ilman kenkiä suurimman osan nuoruudestaan). Taiwo puristi huulensa yhteen hillitäkseen inhonsa, mutta sillä mitä hän tunsi seuraavaksi ei ollut muotoa eikä ääntä:                                                              outo tyhjyys, painottomuus, kuin hän olisi kellunut, kuin hän olisi hetkeksi lakannut olemasta: jokin outo uudenlainen suru, osin murhetta, osin myötätuntoa, heliumsurua, liian painotonta kannettavaksi. Myöhemmin, aikuisena, kun hän tuntee tämän saman painottomuuden, hän tuntee olemuksensa ytimen syöksyvän hänestä ulos kuin hengityksen, hän kaipaa koskettaa ja tulla kosketetuksi, kaipaa kontaktia (ja ottaakin sitä, vaihtelevin seurauksin). Tämä kaipaus oli useimpien asioitten tavoin syntyessään viatonta; sai alkunsa hänen käsistään ja väpättävästä sydämestään. Halu koskettaa, suudella isän jalkoja, suudella ja parantaa. Koota isä kokonaiseksi jälleen. Mutta hän ei tiennyt miten. Hänellä ei ollut vastausta. Hän ei tiennyt. Hän polvistui. Alkoi itkeä."
Kirjan alkuperäinen nimi Ghana must go viittaa vuoden 1983 tapahtumiin, kun suuri joukko ghanalaisia heitettiin ulos Nigerian Lagosista, jonne he olivat paenneet oman kotimaansa epävakaita oloja. Suomennoksen nimi häivyttää tämän viittauksen pakolaisuuteen. Aihe kuuluu kuitenkin koko ajan kerronnan taustalla ja afrikkalaisuuden rasismia esiinnostava painolasti tulee myös esille henkilöiden pohtiessa luonnettaan ja ongelmiaan. Siirtolaisuus näkyy irrallisuuden tunteena ja vertautuu läheisyyden kaipuuseen ja pelkoon jätetyksi tulemisesta.

Selasi on taustaltaan länsiafrikkalainen, hänen äitinsä  sukujuuret ovat Nigeriassa ja isän Ghanassa, aivan kuten romaanin Folasaden ja Kwekunkin. Romaania Ghana ikuisesti ei voi silti pitää afrikkalaisena kirjallisuutena; Selasi on syntynyt Lontoossa, kasvanut Yhdysvaltain Massachusettsissa ja asuu nykyisin Roomassa. Hän on opiskellut sekä Yalessa että Oxfordissa ja on likipitäen länsimaisen elämäntyylin ikoni useammassakin mielessä; samanaikaisesti älykäs, tiedostava feministi ja huippumuodikas ja naisellinen kaunotar. Kirjan tapahtumat kyllä vievät lukijan sekä Nigeriaan että Ghanaan, mutta kertoja on siellä yhtä lailla vieraalla maaperällä kuin lukijakin.


Jostain syystä mielelläni vertaisin Selasia Hustvedtiin, he molemmat ovat ylpeitä juuristaan mutta täydellisesti mukautuneet uusiin kotimaihinsa. Selasi on kuitenkin vienyt sopeutumisen vielä pidemmälle, hän ottaa paikkansa aina uudelleen, siirtyy mihin tahansa. Hän itse puhuukin afropolitaaneista. Tällä hän tarkoittaa lähinnä mustaihoisia siirtolaisia, joita täydellisestä uuteen kotimaahan sopeutumisesta huolimatta sinnikkäästi halutaan pitää afrikkalaisina. Tällaisesta muukalaisuudesta yhdistettynä menestymiseen on syntynyt uudenlaista henkistä maailmankansalaisuutta, jossa poliittinen kansallisuus jää sivuseikaksi.


Ghana ikuisesti on Taiye Selasin esikoisromaani. Aiempaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu novelleja ja näytelmätekstejä. Kirjailijan sivuilla http://www.taiyeselasi.com/ voi tutustua häneen myös valokuvaajana.

14 kommenttia:

  1. Voi Erja, miten hitsin kiinnostavasti kirjoitat tästä kirjasta. Luin tämän englanniksi heti kun käsiini sain, mutta lukeminen venyi viikkojen mittaiseksi ja aion lukea tämän nyt kesällä uudestaan suomeksi (!) osana Kesä ilman miehiä -projektiani.

    Mielenkiintoinen tuo vertailusi Hustvedtiin. Pitääpä pitää sekin lukiessa mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monissa arvosteluissa tätä moititaan ylitunteelliseksi, mutta minulle meni kyllä ihan täysillä läpi. Sopii aiheeseen, tai melkein siis ne tunteethan on se aihe!

      En ole itsekään oikein varma mistä se Hustvedt tuli, mutta näitä kirjailijoita on mielenkiintoista verrata pitäen mielessä tuon afropolitan-jutun.

      Poista
  2. Tämä on ollut lukulistallani käytönnössä ilmestymisestään saakka, mutta vielä emme ole kohdanneet Ghanan kanssa. =D Kirjoituksesi vain lisäsi mielenkiintoa tätä kirja kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minullakin meni tovi ennenkuin pääsin lukemaan, mutta olempa tyytyväinen, että tämä kirja ei unohtunut, niin kuin käy aika monille aikomuksille, kun koko ajan tulee ulottuville uutta mielenkiintoista!

      Poista
  3. Tämä oli hieno kirja, kun sen luin ja melko varmasti jossain vaiheessa luen sen vielä uudelleen.Hieno kirja!

    Kiitti linkistä, aivan upeita kuvia tuolla sivulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat tunnelmat, tekisi mieli lukea uudelleen. Semminkin, kun paristakin arvostelusta luin, että alku on parempi kuin loppu. Minä luin aika hitaasti (tuli siis muuta pakollista luettavaa väliin :) enkä oikeastaan olisi itse huomannut tuota, mutta saattaapi olla totta. Koko kirjahan on loistava, mutta alku pani kyllä haukkomaan henkeä ehkä enemmän. Lopun juonikuvioissa on jotain vähän latteaa, mutta niinkuin tuolla ylläkin jo sanoin, tässä juoni on sivuseikka.

      Poista
  4. Olen kuullut tästä kirjasta hyviä huhuja, juttusi vahvistaa mielikuvaa että haluaisin lukea tämän kirjan. Kieli kuulostaa hyvältä ja raikkaalta, omanlaiseltaan. Kiinnostava myös tuo afropoliitti-ilmaus, se on varmasti aivan totta. Kiitos Erja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli ja metaforat, ne on tässä todella hienoja. Oman- ja uudenlaisia, muttei kumminkaan vieraita.

      Poista
  5. Luin tämän heti tuoreeltaan jo ennen joulua, mutta kirja on edelleen vahvana mielessä! Kannattaa lukea myös Granta 2:sta Selasin novelli. Loistava. Taidokas kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyy kaivaa se Granta ehdottomasti esille! Kyllä sitä silloin selailin, mutten muistaakseni lukenut juuri tuota novellia. Apua, nyt alkaa muisti palailla, onkohan mulla itse asiassa se Granta kotona...selittäisi hyvin, miksi se on lukematta. Ilman eräpäivää ne kirjat saa joskus odottaa aika kauan.

      Poista
  6. Jes! Pakko aloittaa kommentti hehkutuksella. Ihan mahtava kirja, yksi tämän vuoden parhaimmista lukukokemuksistani. Ihanaa, että pidit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Karoliinalle jossain kommentissa lupasin itkeä onnesta kirjan loppuun asti, jos se on koko matkan yhtä hyvä kuin alussa :)
      En pettynyt!

      Poista
  7. Voi ei, mitkä suositukset. Paras kirjasi hetkeen, huh! Nimittäin minulla tämä odottelee tuossa hyllyn reunalla lukijaansa... ehkä luen sen jo pian sittenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä oli jotain joka lumosi. Se ei ole aihe eikä juoni, vaan jotain pienimuotoisempaa jota löytyy lauseista ja ajatuksista niiden takana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!