maanantai 30. kesäkuuta 2014

Irakin Purkkajeesus / Hassan Blasim

Blasim, Hassan: Irakin Purkkajeesus
Al Masih al-iraqi, suom. Sampsa Peltonen
Päällys Matti Ruokonen
WSOY, 2013, 191 s.

Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus, upeita nimiä kirjoille, vai mitä? Ainakin minun huomioni ne nappasivat oitis ja herättivät samalla pahasti kutiavan uteliaisuuden!

Hassan Blasim on syntynyt Irakissa vuonna 1973, lähtenyt sieltä 90-luvun lopulla ensin Kurdistaniaan, ja jatkanut sieltä mm. Iranin, Turkin ja Bulgarian kautta Suomeen. Syy pakomatkaan olivat vaikeudet Irakin salaisen poliisin kanssa. Se seurasi pelottavan tarkasti yhteiskuntakriittistä elokuvaohjaajaa.

Politiikka, uskonto ja seksi ovat Blasimin mukaan tabukolminaisuus, johon Irakissa on vaarallista koskea. Kriittisiä äänenpainoja ei suvaita, ja Blasimin ronskin satiiriset tekstit ovat joutuneet useissa arabimaissa tiukan sensuurin kynsiin, mikäli niitä on ollenkaan julkaistu. Länsimaissa samoja tekstejä ihaillaan ja palkitaan, Blasim on saanut täällä jo useita kirjallisuuspalkintoja. Ja onpa tätä nykyisin Tampereen Pispalassa asuvaa taiteilijaa Briteissä mainittu jopa elossaolevista arabikirjailijoista parhaaksi!

Irakin Purkkajeesus alkaa novellilla Pukinlaulu, jonka voi ymmärtää itseironiseksikin kertomukseksi kilpailusta, jossa diktatuurin päättymisen jälkeen perustettu Muistiradio etsii omaelämäkerrallisia tarinoita kuuntelijoiltaan. Kaikki haluavat päästä jakamaan muistojaan ja jokainen on varma, että juuri oma kertomus on se kaikkein vaikuttavin ja pakahduttavin.

Novelleissa on mukana fantasiaelementtejä, jotka putoavat tekstiin hauskan luonnollisesti realistisen kerronnan aukkopaikkoihin. Osa on puhdasta fantasiaa, kuten tarinassa Tuhat ja yksi veistä, jossa veijarijoukko ansaitsee elantonsa kadottamalla veitsiä ajatuksen voimalla. Osassa taas absurdit tapahtumat voi ymmärtää painajaisiksi tai harhoiksi, kuten novellissa Ole kiltti äläkä tapa minua...tämä on minun puuni! 

Myös symboliikka tuntuu olevan vahvasti läsnä koko ajan, milloin helpommin, milloin vaikeammin tulkittavassa muodossa. Ironinen vertauskuvallisuus on melko yksioikoista, kun kristitty Purkkajeesus kokoelman niminovellissa ennustaa amerikkalaisten taistelukopterien syöksymisen armeijan päämajaan vain kuuntelemalla palliensa kutinaa. Mutta kun Jäniksenä vihreällä vyöhykkeellä -novellissa terrori-iskuun valmistautuvan Hajjarin lemmikkikani yllättäen munii, halusin melko epätoivoisesti ymmärtää munan symbolisen merkityksen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Joku voisi ehkä selittää minulle?

Kuolema ei ole varsinaisesti novellien aiheena, mutta häilyy kuitenkin kaiken taustalla. Milloin se tulee kuvioihin mukaan rikollisen kovisveljen nyrkin mukana,  millon sairaalan syöpäosaston ikkunan kautta. Väkivaltaa saavat kärsiä varsinkin naiset, joilla ei Blasimin tarinoissa muutenkaan ole kovin hääppöiset oltavat.

Suurimman osan ajasta kulttuuriympäristö vaikuttaa eksoottisen itämaiselta, mutta viitauksia uuteen kotimaahankin on runsaasti. Tiikeri ajaa linjan 55 bussia Helsingissä, vaikka miettiikin granaattipuun alle ammuttua miestä, ja novellissa Onkalo kuoppaan pudonnut varas törmää talvisodassa kaatuneeseen venäläiseen. Kriittisimmillään uutta kotimaata kohtaan Blasim lienee novellissa Parahin Beto, jossa koira hankkiutuu eroon isännästään. Tämä kokoelman viimeiseksi sijoitettu novelli on nerokas. Sen juju piilee hämärässä kertojassa, jonka persoonallisuus heittää hämmentäviä kärrynpyöriä tarinan edetessä.

Toinen minuun suuren vaikutuksen tehnyt novelli kokoelmassa on Sarsaran puu. Siinä Blasim osoittaa ironian ja suorapuheisuuden lisäksi hallitsevansa myös herkän ja runollisen tavan kirjoittaa.
"Tyttö talutti minut karjasuojaan, istuutui harmaan lehmän viereen ja alkoi lypsää sitä pieneen astiaan. Sitten hän lähti pois minuun katsomatta. Menin hänen perässään ulos. Näytti kuin kylä olisi tyhjentynyt asukkaista. Kuului vain hyönteisten paisuva konsertti kuin julistuksena yön ja paholaisten laskeutumisesta. Tyttö kulki kohti maantietä, mihin olin jättänyt auton. Minä kuljin perässä käsikopelolla: pimeys oli jo asettunut taloksi Sarsaran kylään kuin lorun loppu.
Tyttö poimi maantien reunasta valkoisen kukan ja heitti sen maitoastiaan. Hän ojensi astian minulle ja sanoi: Se on onnea tuova tuulikukka. Älä syö sitä. Pureksi sitä ja vie se sitten paikkaan, jota olet unohtanut kaivata." 
Kiitosta voi antaa myös Sampsa Peltoselle hienosta käännöksestä. Novellien tyyli vaihtelee brutaalista tykityksestä runollisuuteen ja nykyaikaisen taloudellisesta ilmaisusta itämaiseen loruilevaan sadunkerrontaan. Käännös välittää tyylikkäästi tämän monimuotoisuuden Blasimin kerronnassa.

8 kommenttia:

  1. Olen tätä kirjaa mietiskellyt sillä silmällä, että lukisiko vai ei. Vaikuttaa kiinnostavalta, tökkii ainoastaan se että ovat novelleja. Jännä juttu, kun periaatteessa tykkään novelleista, mutta silti kynnys lukea niitä, on korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi lue vaan, uskoisin että pidät tästä! Ja kynnyskin varmaan madaltuu mitä enemmän novelleja lukee, niin taitaa ainakin minulle olla tässä vähitellen käynyt.

      Ja ilouutinen vielä; samassa Ylen jutussa, jossa kerrottiin The Independent -lehden Blasimille myöntämästä palkinnosta, sanottiin myös, että hän on parhaillaan työstämässä ensimmäistä romaaniaan!

      Kts: http://goo.gl/xah18C

      Poista
  2. Minullakin on tämä odottamassa lukuvuoroaan, odotan teokselta paljon. Kuulin Blasimia kesäkuussa Annikin Runofestareilla, ja niin vaatimattoman ja sympaattisen oloinen kirjailija teki vaikutuksen jo pelkällä olemuksellaan.

    Kiitos hienosta arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noista lehtihaastatteluistakin saa Blasimista tosi fiksun kuvan, jossain hän sanoi arvostavansa palkintoa kovasti, mutta että ei se toisaalta vaikuta hänen kirjoittamisiinsa mitenkään. Se jotenkin ilahdutti, kun hän tuntuu uskovan siihen mitä tekee, palkinnoilla tai ilman. Ja miksikäs ei uskoisi, jälkihän on hienoa!

      Poista
  3. Olen kovasti odotellut, että joku kirjoittaisi kokemuksiaan tästä. Kiinnostus kasvoi entisestään. Itämainen kulttuuri, yhteiskunnallinen satiiri, maagiset elementit höystettynä vielä pienillä vaikutteilla Suomesta kuulostaa huippukiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistelmä on tosiaan hätkähdyttävä. Ja mielenkiintoinen, kun näitä samantapaisia maailmoja kyllä tietää olevan ympärillä, mutta niihin ei monikaan silti ole tutustunut.

      Poista
  4. Hienoa, että Blasim nousee esiin blogeissakin. Luin Blasimin teoket jo jokin aika sitten, ja pidin hänen omalaatuisesta kirjoitustyylistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minäkin olin lainannut kirjat kerran jo aiemminkin, lähinnä yhtä työjuttua varten joka sitten peruuntui. Nyt kun noita palkintoja alkoi sadella, muistin taas ja ehdin lukeakin. Hienoja tarinoita, vaikka aika erilaisia mitä olin kuvitellut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!