Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen
Lukija: Pinja Flink
Gummerus, 2011, 12h 40min (349Mt)
Kaipasin taas automatkalle kuunneltavaa ja latasin ElisaKirjasta dekkarin. Viimeksi valitsemani äänikirja vaati hieman liikaa keskittymistä, ja ajattelin, että suoraviivaisempi kerronta sopisi paremmin kuunneltavaksi. No, sopihan se, vaikka olinkin ihan hitusen pettynyt. Vilpittömästi sinun on kyllä ihan hyvä, mutta olin jostain syystä tältä kirjalta odottanut vielä vähän enemmän.
Tapahtumapaikkana on Lontoo ja pääosassa sinne muuttaneet kaksi suomalaista nuorta naista, Lia ja Mari. Lia toimii graafikkona taidelehdessä, Marilla taas on erikoislaatuinen yritys. Hänellä on alaisinaan joukko eri alojen huippulahjakkaita ammattilaisia ja yhdessä he työskentelevät oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Nyt työn alla on paljastaa se, mikä populistisen Fair rule -puolueen johtaja on oikeasti miehiään.
Eräänä aamuna työmatkallaan Lia törmää näkyyn, joka järkyttää häntä syvästi. Keskelle kaupunkia on jätetty auto, jonka avonaisessa takakontissa on pahoin runnellun naisen ruumis. Kun Lia alkaa selvitellä naisen kohtaloa, hän tulee paljastaneeksi rikollisliigan, joka harjoittaa ihmiskauppaa.
Parasta kirjassa on miljöö- ja henkilökuvaus. Lontoo on kaunis ja tutun oloinen, Lia ja Mari persoonallisia ja kiinnostavia. Juonessakin on mutkia ihan tarpeellinen määrä, mutta aiheet, äärioikeistolainen politiikka ja naiskauppa, alkavat olla kyllä jo aika kuluneita. Tärkeitä aiheita tietenkin, mutta melko lailla loppuunkaluttuja, kummastakaan ei tunnu löytyvän enää mitään uutta sanottavaa.
Olen nykyisin aika huono lukemaan jännityskirjallisuutta. Kyllähän vetävä juoni aina nappaa mukaansa ja sitä haluaa saada selville kuinka henkilöiden käy. Mutta toisaalta dekkareiden lukeminen on tylsää kun tietäähän sen, että ihan harvoja poikkeustapauksia lukuunottamatta paha saa aina palkkansa ja oikeus voittaa, lupaus tästä on sisäänrakennettu genreen. Mitä siinä sitten oikein jännittää, että tapahtuuko kaikki niinkuin pitääkin, noudatetaanko kaavaa? Monet dekkaristit ovat mestareita nostattamaan jännitystä, mutta loppuratkaisun keksimisen taitaa vain harva. Niinpä dekkarin lukemisen jälkeen minulla on usein pettynyt olo; olen ahminut kirjaa innolla mutta kun kannet sulkeutuvat, tuntuu käteen jäävän kovin vähän.
Parikymmentä vuotta sitten oli toisin, silloin en juuri muuta lukenutkaan kuin jännityskirjallisuutta. Siksi vielä nykyisinkin aina toisinaan kaipaan luettavaksi kunnon dekkaria, ja tämä Hiltusen esikoinen kyllä kelpasi sen verran hyvin, että todennäköisesti joskus vielä luen jatko-osatkin.
Minä kuuntelin tämän myös äänikirjana kevättalven synkillä ja lumettomilla työmatkakävelyillä ja siihen tunnelmaan tarina ja Lontoon maisemat sopivat mainiosti. Tämä on näemmä niitä kirjoja, joista en koskaan blogannut. Ihan kivahan tämä oli, mutta minua otti päähän se, miten itsestään selvää oli kahden erillisen juonenkulun limittyminen toisiinsa. Ja tosiaan se, että totta kai paha saa lopulta palkkansa.
VastaaPoistaMinäkin olin odottanut jotain vähän erikoisempaa, muistelen jonkun sanoneen ettei tämä olisi ihan tyypillinen dekkari. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, mutta muuten aika perinteisillä vesillä tässä seilattiin.
PoistaItse tykkäsin tästä kovasti, koska minusta se Marin kuvio oli kiehtova; ehkä - näin jälkikäteen ajatellen - vähän perinteinen, mutta kiinnostava kumminkin. Kakkososasta en sitten niin tykännytkään, mutta toisaalta moni on pitänyt siitä enemmän kuin tästä ensimmäisestä, joten lue ihmeessä. :-)
VastaaPoistaNo voi, minä kun kuvittelin, että kakkosessa Hiltunen oikein pääsisi vauhtiin, että jospa ykkösen perinteisyys menisi esikoisuuden piikkiin.
PoistaMarista ja Liasta minäkin pidin, oli joitan vähän hassun alleviivattujakin piirteitä, mutta noin yleensä heidät oli kuvattu luontevasti ja uskottavan oloisesti.
Vauhtia kyllä on, itse lähinnä petyin siihen miten Studion kuvio kehittyi...
PoistaOk, katsotaan kuin mun käy :)
PoistaMinäkään en lukenut dekkareita vuosiin, kunnes nyt viime aikoina olen vähän kurkistellut. Syy lukemattomuuteen oli juuri tuo; aina sama kaava, eikä niitä ruumiita ihminen ylenmäärin jaksa. Mutta pidän kyllä näistä, niiden kansainvälisyydestä (mutta suomalaisuudesta), tietyistä överiksi vetämisistä ja jotenkin raikkaasta tämän päivän otteesta. Ja odotan jatkoa innolla. Niin, ja tapahtumapaikka Lontoo on aina kiehtova!
VastaaPoistaJuu, minustakin oli kiva lukea kuinka Hiltunen pohti suomalaisuutta ja ihmeen mielenkiintoisesti hän luotasi nuorten naisten mielenliikkeitä.
Poista