Ruohonvihreää / Carol Shields

Shields, Carol: Ruohonvihreää
The box garden, suom. Hanna Tarkka
Otavan kirjasto, 2012, 267 s.

Pidän tavattomasti Carol Shieldsin tyylistä kirjoittaa. Teksti on samanaikaisesti älykästä ja leppoisaa, tasapainottelu syvällisten aiheiden ja kepeän kerronnan välillä taidokasta.

Charleen on keski-ikäinen teinipojan yksinhuoltaja, runoilija, joka henkensä pitimiksi toimittaa entisen miehensä perustamaa kasvitieteellistä aikakauskirjaa. Mies on häipynyt omille teilleen jo kauan sitten, mutta Charleen-parka analysoi vieläkin menneitä tapahtumia ja miehen itsekästä käytöstä, koettaen ymmärtää syitä perheen hajoamiseen.

Charleenin äiti on juuri toipunut rintasyövästä ja yllättäen ilmoittanut menevänsä naimisiin. Tyttären on vaikea kuvitella tiukkahuulista ja katkeraa äitiään morsiamena, mutta yhtäkaikki hän lähtee matkaan mantereen halki Vancouverista kohti Torontoa. Mukaan juhlimaan äidin uutta onnea lähtee myös miesystävä Eugene, jolla sattuu sopivasti olemaan työmatka samalle suunnalle.

Tutustuminen äidin uuteen puolisoon etenee sopuisasti. Sisarukset Charleen ja Judith nauttivat saadessaan taas jutella yötä myöten, eivätkä äidin kiukkuiset kommentit ja piintyneet tavat enää satuta samalla tavalla kuin lapsuudessa.

Vaativan äidin tiukassa otteessa eläminen on koulinut tyttäristä kilttejä ja kunnollisia. Charleenin pohdinnat kiltteyden syvimmästä olemuksesta ovat kerrassaan mainioita, tässä niistä yksi:

"Minulle kiltteys on vierasta, ja niin kuin jotain ranskankielen vaikeaa verbiä joudun opettelemaan sitä hitaasti, tuskallisesti, ja tuloskin jää luultavasti vajavaiseksi. Se ei virtaa vapaasti minun veressäni - se pitää ruiskuttaa minuun keinotekoisesti silläkin uhalla, että mukana tulee kaikenlaisia tuntemattomia tekijöitä. Se ei herää minun kanssani aamuisin, ja joudun joka päivä houkuttelemaan sen uudelleen esiin, puhaltamaan siihen hengen, harjoittamaan sitä, jotta se pysyisi toimintakykyisenä. Ja mikä vaikeinta, sitä pitää harjoittaa sillä tavoin, että se soljuu vaivattomasti niin kuin sen oikeilta harjoittajilta, onnellisilta perijöiltä, joille se on tullut sitä sen kummemmin etsimättä, sellaisilta onnellisilta kuin Eugene."

Aluksi ei tapahdu paljoakaan, lähinnä juodaan kahvia ja syödään voileipiä keittiössä, mutta asetelma luo loistavaa taustaa Charleenin pohdinnoille. Akseli on pitkä, vaikka liikutaan vain oman perheen sisällä. Tyttären suhde vanhaan äitiin on vaikea, asioista puhuminen ei luonnistu, kohtaaminen kahtena aikuisena tuntuu melkein mahdottomalta. Äiti haluaa aina jotain muuta kuin sitä, mitä tyttärillä on annettavana ja saa varsinkin Charleenin tuntemaan itsensä täysin riittämättömäksi. Kuin kompensaatioksi tästä Charleen rakastaa omaa poikaansa ehdoitta, poika on hänestä joka suhteessa täydellinen: kaunis, voimakas ja viisas.

Tarinan loppupuolella mukaan tulee myös liki dekkarimaista draamaa. Nopeat käänteet yllättävät ihan mukavasti, vaikka sisältöä kirjassa olisi ollut aivan riittävästi ilman niitäkin.

Viimeiset kappaleet nostavat tunnelman ihan uudelle tasolle. Hääjuhlat ovat parhaimmillaan ja kuulemme välähdyksenomaisesti keskustelunpätkiä sieltä täältä. Ja kun Charleen, Eugene ja Seth lopuksi nousevat paluulennollaan ilmaan, jää Charleenin lapsuuden Ontario suurine järvineen auringonlaskuun entistä selvemmin piirtyvänä, laakeana kauniina kuvana.

Ruohonvihreästä lisää esim. Leenan, Minnan, Karoliinan, Marian ja Katjan blogeissa.