Sementtipuutarha / Ian McEwan

McEwan, Ian: Sementtipuutarha
The cement garden, suom. Eva Siikarla
Kirjayhtymä, 1980, 136 s.
Lisäksi Otavan kirjasto -sarjassa 2009
ja Seven -pokkareissa 2010

Sementtipuutarhan tarina on järkyttävä. Se on kuitenkin kerrottu niin suorasukaisesti ja henkilöitä kunnioittaen, että lukeminen sujuu. Ahdistus alkaa puristaa rintaa vasta kun tulee ajatelleeksi, että tämä voisi olla totta. Ihan lähelläkin saattaa olla lapsia, joiden olosuhteet muistuttavat Jackin ja hänen sisarustensa elämää, joillain asiat ovat  jopa huonommin.

Romaanin alussa lapsilla on vielä vanhemmat. Autoritäärinen isä määrää perheessä kaiken kukkien kasvupaikoista siihen, kuinka äänekkäästi lasten syntymäpäivillä kukakin saa leikkiä. Äiti vetäytyy väsyneenä taustalle, kodin ympäristö autioituu samalla kun kaupunginosa vähitellen slummiutuu, perheessä ei käy vieraita.

Isän äkillisesti kuollessa äiti on jo sairas ja joutuu pian täysin vuoteenomaksi. Perheen neljä lasta, 16-vuotias Julie, häntä pari vuotta nuorempi Jack, Sue ja pieni Tom pyörittävät perheen arkea miten taitavat. Suurin vastuu on Juliella. Hän huolehtii siitä, että nuoremmat saavat syödäkseen ja että taloustyöt tulevat tehdyiksi. Samalla hänestä tulee äidin luotettu; vain Julie tietää, kuinka vakava äidin sairaus oikeasti on.

Omalaatuinen perhe sinnittelee arkiaskareissaan läpi talven. Kesäloman alkaessa eristäytyminen muusta yhteisöstä lisääntyy samalla kun sisarusparvi hitsautuu yhä tiiviimmin yhteen. Kun äiti sitten kuolee, huoli perheen yhdessä pysymisestä purkautuu erikoisena ratkaisuna. Lapset eivät uskalla kertoa kenellekään, vaan piilottavat äidin ruumiin kellariin.

Henkilöiden nuoruus ja eristäytyminen muista ihmisistä antaa McEwanille tilaisuuden tutkiskella tilannetta, jossa sosiaaliset normit eivät päde. Mihin tällöin perustuu valta? Mistä tulee tärkeää, kun ei tarvitse välittää siitä, mitä muut ihmiset sanovat?

Tarinan kertoo meille Jack, poika joka ei tahdo pestä itseään mutta tarkkailee kiinnostuneena sekä omia ruumiintoimintojaan että sisarustensa vartaloita. Jack liittää toisiinsa isän kuoleman ja oman seksuaalisen kehittymisensä perifreudilaisella tavalla, himoitsee isosiskoaan ja tuntee käsissään kalman hajun äidin kuoltua. Pojan näkökulmat ovat hätkähdyttäviä, mutta McEwan antaa hänen esittää ne pää pystyssä, häpeämättä. Tajusin tätä lukiessani, miksi en yleensä pidä lapsikuvauksista. Lapsikertoja on harvoin uskottava, ääni tulee kuin jostain pehmusteiden alta, aikuisen suodattamana, aikuisen toiveiden rajaamana. Mutta nyt on toisin, tässä Jack kertoo minulle elämästään samalta tasolta, silmästä silmään, täysin piittaamattomana, suojelematta aikuisia toiveuniani kauniista lapsuudesta.

Lisää juttuja Sementtipuutarhasta löytyy mm. Kirjainten virrasta, Leena Lumelta, Kirjanurkkauksesta, Morren maailmasta ja Kirjantilasta sekä blogeista Naakku ja kirjat,  Järjellä ja tunteella ja Luen ja kirjoitan.