Sementtipuutarha / Ian McEwan


McEwan, Ian: Sementtipuutarha
The cement garden, suom. Eva Siikarla
Kirjayhtymä, 1980, 136 s.
Lisäksi Otavan kirjasto -sarjassa 2009
ja Seven -pokkareissa 2010

Sementtipuutarhan tarina on järkyttävä. Se on kuitenkin kerrottu niin suorasukaisesti ja henkilöitä kunnioittaen, että lukeminen sujuu. Ahdistus alkaa puristaa rintaa vasta kun tulee ajatelleeksi, että tämä voisi olla totta. Ihan lähelläkin saattaa olla lapsia, joiden olosuhteet muistuttavat Jackin ja hänen sisarustensa elämää, joillain asiat ovat  jopa huonommin.

Romaanin alussa lapsilla on vielä vanhemmat. Autoritäärinen isä määrää perheessä kaiken kukkien kasvupaikoista siihen, kuinka äänekkäästi lasten syntymäpäivillä kukakin saa leikkiä. Äiti vetäytyy väsyneenä taustalle, kodin ympäristö autioituu samalla kun kaupunginosa vähitellen slummiutuu, perheessä ei käy vieraita.

Isän äkillisesti kuollessa äiti on jo sairas ja joutuu pian täysin vuoteenomaksi. Perheen neljä lasta, 16-vuotias Julie, häntä pari vuotta nuorempi Jack, Sue ja pieni Tom pyörittävät perheen arkea miten taitavat. Suurin vastuu on Juliella. Hän huolehtii siitä, että nuoremmat saavat syödäkseen ja että taloustyöt tulevat tehdyiksi. Samalla hänestä tulee äidin luotettu; vain Julie tietää, kuinka vakava äidin sairaus oikeasti on.

Omalaatuinen perhe sinnittelee arkiaskareissaan läpi talven. Kesäloman alkaessa eristäytyminen muusta yhteisöstä lisääntyy samalla kun sisarusparvi hitsautuu yhä tiiviimmin yhteen. Kun äiti sitten kuolee, huoli perheen yhdessä pysymisestä purkautuu erikoisena ratkaisuna. Lapset eivät uskalla kertoa kenellekään, vaan piilottavat äidin ruumiin kellariin.

Henkilöiden nuoruus ja eristäytyminen muista ihmisistä antaa McEwanille tilaisuuden tutkiskella tilannetta, jossa sosiaaliset normit eivät päde. Mihin tällöin perustuu valta? Mistä tulee tärkeää, kun ei tarvitse välittää siitä, mitä muut ihmiset sanovat?

Tarinan kertoo meille Jack, poika joka ei tahdo pestä itseään mutta tarkkailee kiinnostuneena sekä omia ruumiintoimintojaan että sisarustensa vartaloita. Jack liittää toisiinsa isän kuoleman ja oman seksuaalisen kehittymisensä perifreudilaisella tavalla, himoitsee isosiskoaan ja tuntee käsissään kalman hajun äidin kuoltua. Pojan näkökulmat ovat hätkähdyttäviä, mutta McEwan antaa hänen esittää ne pää pystyssä, häpeämättä. Tajusin tätä lukiessani, miksi en yleensä pidä lapsikuvauksista. Lapsikertoja on harvoin uskottava, ääni tulee kuin jostain pehmusteiden alta, aikuisen suodattamana, aikuisen toiveiden rajaamana. Mutta nyt on toisin, tässä Jack kertoo minulle elämästään samalta tasolta, silmästä silmään, täysin piittaamattomana, suojelematta aikuisia toiveuniani kauniista lapsuudesta.

Lisää juttuja Sementtipuutarhasta löytyy mm. Kirjainten virrasta, Leena Lumelta, Kirjanurkkauksesta, Morren maailmasta ja Kirjantilasta sekä blogeista Naakku ja kirjat Järjellä ja tunteella ja Luen ja kirjoitan.

Kommentit

  1. Tämä(kin) Ian McEwan on kyllä, kaikessa karmeudessaankin, huikean hyvä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kaiken huipuksi luulen, että mulla on McEwanin parhaat vielä lukematta, niin paljon kun olen näistä jo luetuistakin tykännyt!

      Poista
  2. Olen tykännyt parista lukemastani McEwanista, mutta jotenkin luulen, että tämä jää minulta lukematta. Tai ei jää lukematta, mutta lukeminen lykkääntyy jonnekin kauas tulevaisuuteen. Vaikuttava kirja, selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä parasta tässä oli minusta tuo Jackin kertojanääni. Kun se oli niin uskottavasti sen ikäinen kuin oli (14?) mutta puhui niin suoraan ja kovaa, ettei jäänyt mitään mahdollisuuksia vähätellä.

      Poista
  3. Erja, minua mikään tässä ei kauhistanut. Taidan olla niin kiinnostunut ihmismielestä, että olen rajaton.

    Minäkään en pidä useinkaan lapsikertojista, mutta jos on saavutettu jo varhaisteiniys, niin kyllä sujuu. Oatesin uusimmassakin tarinaa kertoo 19 -vuotias Skyler, joka oli kaiken tapahtuessa vasta 9 vee.

    Pidän kaikki Ian McEwanin kirjoja kirjallisuduen helminä, myös Poltetta, vaikka sen fysiikkaosuudet pyyhkivätkin ylitseni.

    Jaksan aina ihmetellä hänen kykyään tuottaa niin vahvasti laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tämä lukupiirikirjana ja aika moni piti tätä ahdistavana. Kyllä kai minäkin vähän, mutta aika sujuvasti luin kumminkin. Jollain tavallahan sisaruksilla oli kaikki tosi hyvin, he pitivät toisistaan huolta eivätkä tunteneet ainakaan niin suurta turvattomuutta kuin olisi voinut luulla.

      Vahvan laadun lisäksi hämmästyttää se, kuinka erilaisia McEwan kirjat ovat. Samaa on oikeastaa vain se, että hän aina osaa yllättää ja hätkähdyttää jossain vaiheessa tarinaa ;)

      Poista
  4. Tämä on pakko laittaa lukulistalle, sen verran kiinnostavalta vaikuttaa. Olen lukenut muutamia McEwanin kirjoja, mutta jostain syystä niiden lukeminen sittemmin jäi. Minulla siis monta hänen kirjaansa vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näihin ainakaan ihan heti kyllästy!

      Tämä on esikoiskirja, mutta jotkut ne taitaa sitten kumminkin olla seppiä jo syntyessään.

      Poista
  5. Aika rankalta vaikuttaa... houkuttelisi kyllä, mutta meneekö painajaisen puolelle. Jää vielä harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumat ovat kamalia, mutta kun lapsilla ei ole oikein käsitystä siitä, millaisten tabujen kanssa ovat tekemisissä, hurjistakin jutuista tulee yllättävän luonnollisia. Ja siitähän McEwan ehkä juuri kertookin.

      Poista
  6. Kiitos vinkistä, kuulostaa todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Itse olin syvästi vaikuttunut, toivottavasti sinäkin pidät tästä!

      Poista

Lähetä kommentti