Ruohonvihreää / Carol Shields


Shields, Carol: Ruohonvihreää
The box garden, suom. Hanna Tarkka
Otavan kirjasto, 2012, 267 s.

Pidän tavattomasti Carol Shieldsin tyylistä kirjoittaa. Teksti on samanaikaisesti älykästä ja leppoisaa, tasapainottelu syvällisten aiheiden ja kepeän kerronnan välillä taidokasta.

Charleen on keski-ikäinen teinipojan yksinhuoltaja, runoilija, joka henkensä pitimiksi toimittaa entisen miehensä perustamaa kasvitieteellistä aikakauskirjaa. Mies on häipynyt omille teilleen jo kauan sitten, mutta Charleen-parka analysoi vieläkin menneitä tapahtumia ja miehen itsekästä käytöstä, koettaen ymmärtää syitä perheen hajoamiseen.

Charleenin äiti on juuri toipunut rintasyövästä ja yllättäen ilmoittanut menevänsä naimisiin. Tyttären on vaikea kuvitella tiukkahuulista ja katkeraa äitiään morsiamena, mutta yhtäkaikki hän lähtee matkaan mantereen halki Vancouverista kohti Torontoa. Mukaan juhlimaan äidin uutta onnea lähtee myös miesystävä Eugene, jolla sattuu sopivasti olemaan työmatka samalle suunnalle.

Tutustuminen äidin uuteen puolisoon etenee sopuisasti. Sisarukset Charleen ja Judith nauttivat saadessaan taas jutella yötä myöten, eivätkä äidin kiukkuiset kommentit ja piintyneet tavat enää satuta samalla tavalla kuin lapsuudessa.

Vaativan äidin tiukassa otteessa eläminen on koulinut tyttäristä kilttejä ja kunnollisia. Charleenin pohdinnat kiltteyden syvimmästä olemuksesta ovat kerrassaan mainioita, tässä niistä yksi:
"Minulle kiltteys on vierasta, ja niin kuin jotain ranskankielen vaikeaa verbiä joudun opettelemaan sitä hitaasti, tuskallisesti, ja tuloskin jää luultavasti vajavaiseksi. Se ei virtaa vapaasti minun veressäni - se pitää ruiskuttaa minuun keinotekoisesti silläkin uhalla, että mukana tulee kaikenlaisia tuntemattomia tekijöitä. Se ei herää minun kanssani aamuisin, ja joudun joka päivä houkuttelemaan sen uudelleen esiin, puhaltamaan siihen hengen, harjoittamaan sitä, jotta se pysyisi toimintakykyisenä. Ja mikä vaikeinta, sitä pitää harjoittaa sillä tavoin, että se soljuu vaivattomasti niin kuin sen oikeilta harjoittajilta, onnellisilta perijöiltä, joille se on tullut sitä sen kummemmin etsimättä, sellaisilta onnellisilta kuin Eugene."
Aluksi ei tapahdu paljoakaan, lähinnä juodaan kahvia ja syödään voileipiä keittiössä, mutta asetelma luo loistavaa taustaa Charleenin pohdinnoille. Akseli on pitkä, vaikka liikutaan vain oman perheen sisällä. Tyttären suhde vanhaan äitiin on vaikea, asioista puhuminen ei luonnistu, kohtaaminen kahtena aikuisena tuntuu melkein mahdottomalta. Äiti haluaa aina jotain muuta kuin sitä, mitä tyttärillä on annettavana ja saa varsinkin Charleenin tuntemaan itsensä täysin riittämättömäksi. Kuin kompensaatioksi tästä Charleen rakastaa omaa poikaansa ehdoitta, poika on hänestä joka suhteessa täydellinen: kaunis, voimakas ja viisas.

Tarinan loppupuolella mukaan tulee myös liki dekkarimaista draamaa. Nopeat käänteet yllättävät ihan mukavasti, vaikka sisältöä kirjassa olisi ollut aivan riittävästi ilman niitäkin.

Viimeiset kappaleet nostavat tunnelman ihan uudelle tasolle. Hääjuhlat ovat parhaimmillaan ja kuulemme välähdyksenomaisesti keskustelunpätkiä sieltä täältä. Ja kun Charleen, Eugene ja Seth lopuksi nousevat paluulennollaan ilmaan, jää Charleenin lapsuuden Ontario suurine järvineen auringonlaskuun entistä selvemmin piirtyvänä, laakeana kauniina kuvana.

Ruohonvihreästä lisää esim. LeenanMinnan, KaroliinanMarian ja Katjan blogeissa.

Kommentit

  1. Erja, minuta tämä on yksi parhaita Shieldsin kirjoista. Aion lukea ne kaikki. Nyt olen niitä nauttinut viisi tai kuusi, mutta 7. on jo matkalla luokseni.

    Minusta Shieldsiä on vaikemapi määritellä kuin Woolfia! Woolf on ilma, jota hengitän, Shields on jotain mitä tarkkkailen...,kuten hän muita;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli vasta toinen, ja vaikuttaa siltä että Shieldsistä voisi tulla lohtukirjailija, jonka teoksen otan käsiini aina kun maailma murjoo. Nuorempana Tove Jansson oli tällainen, ehkä olisi jo aika vaihtaa.

      Näissä on niin ihanan toiveikas tunnelma, ja salliva!

      Poista
  2. Hienosti taas kerroit kirjasta. Eka kappale on osuva tiivistys, juuri tuota Shields on. Nautintoa - ja lohtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Arja ;)

      Eikös vähän aikaa sitten jossain blogissa kyseltykin näitä lohtukirjoja, vai oliko se hyvänmielenkirjoja? En silloin muistaakseni osannut mainita yhtäkään, mutta tässä se nyt olisi.

      Poista
  3. Totta, Shields on älykäs ja leppoisa. Yksi omista ikisuosikeistani. Pidin kovasti Ruohonvihreästä, mutta ehkä vielä enemmän sen sisarteoksesta Pikkuseikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuseikat voisinkin ottaa huomioon seuraavaksi, tosin tässä on pari kiireellistä ja ihanaa esikoisromaania vielä edellä ;)

      Poista
  4. Shields on yksi niistä kirjailijoista, joista olen ymmärtänyt kunnolla kiinnostua vasta blogien myötä, vaikka en tosin vieläkään ole ehtinyt lukea häneltä mitään. Novellikokoelma Tavallisia ihmeitä on odotellut lukuvuoroaan hyllyssäni jo pitempään, mutta huomaan sen seuraksi ilmestyneen yhtäkkiä myös kolme romaania... :) Pitäisi kai kokeilla lukeakin joku noista pikapuoliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Shields oli pitkään lukulistalla, työkaverit ja muutkin olivat suositelleet, mutta jostain syystä se aina vain unohtui. Nyt vähän luulen, että Shieldsistä tosiaan tulee yksi niistä kirjailijoista, joiden teosten pariin tulee välillä ihan suoranainen tarve päästä.

      Poista
  5. Minulla tämä oli ensimmäinen teos, jonka kesällä luin Shieldiltä. Ihan kuin Sadulla, myös minä olen löytänyt ja huomannut kirjailijan olemassaolon blogien myötä. Ruohonvihreää yllätti positiivisesti, sillä kirjastossa miettiessäni, lainaanko vai en, epäilin olisiko teos mieleinen. Ikivihreää sopi kuitenkin täydellisesti kesäpäiviin rantaluettavaksi. Muistan pitäneeni henkilöhahmoista ja pienistä arjen hetkistä, kuten juuri niistä kahvitteluhetkistä. Muuhun Shieldsin tuotantoon en ole vielä ehtinyt tutustua mutta aikanaan kyllä aion lukea lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen Ruohonvihreän lisäksi lukenut vain "Kaiken keskellä Mary Swann". Tarina oli aika erilainen, mutta henkilöt ja tuo ihana 'syvällisenkepeä' tyyli olivat samantapaiset kuin tässä. Teoksen loppu oli aika kummallinen, siinä muuttui tyyli yllättäen useampaankin kertaan. Jäi vähän vaivaamaan että miksi, mutta muuten pidin kyllä kirjasta paljon.

      Poista
    2. Erja, tuota tyylinvaihdosta on minusta paljon kirjassa Ellei, jonka Shields kirjoitti jo tietäessän vakavasta sairaudestaan. Luin kirjan vastikään uudelleen blogia varten. Ellei oli paljon vaikuttavampi kuin muistinkaan. Etenkin se loppu, joka minusta ei ole kaikille auennut. Me luemme samoja asioita ymmärtäen ne niin eri tavoin.

      Poista
    3. Tässä Ruohonvihreässähän myös kohotetaan loppua kohti jonkinasteisella tyylinvaihdoksella, tosin paljon maltillisemmin kuin Mary Swannissa. Onko se siis Shieldsillä yleisemminkin tapana?

      Poista
  6. Mullakin Shields vielä odottaa jossakin lukupinossa. Pelkään, ettei tämä ole minun juttuni, mutta toisaalta paljon hyvää olen kirjailijan tuotannosta lukenut!

    Erja, blogissani on sinulle terveisiä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula kokeile! Ruohonvihreäkin on sen verran kapoinen kirja, että luet sen hujauksessa, ellet päätä jättää kesken ;)

      Kiitos terveisistä, heti kurkkimaan sinne!

      Poista

Lähetä kommentti