Kuin jokin päättyisi / Julian Barnes
The sense of an ending, suom. Kersti Juva
WSOY, 2012, 157 s.
Sarjassa Aikamme kertojia
Man Booker -kirjallisuuspalkinto 2011
"Kuinka usein ihminen kertoo elämänsä tarinan? Kuinka usein muuttelee sitä, koristelee, leikkelee sopivasti? Ja mitä pitemmäksi elämä venyy, sitä vähemmän on niitä, jotka voivat asettaa selonteon kyseenalaiseksi ja muistuttaa, että ihmisen elämä ei ole hänen elämänsä vaan pelkästään tarina, jota hän siitä kertoo. Kertoo muille, mutta - ennen kaikkea - itselleen."
Tony Webster saa pienen perinnön yllättävältä taholta. Hänen nuoruudenrakkautensa Veronican äiti on jättänyt vain kerran tapaamalleen pojalle, nyt jo keski-ikäiselle miehelle, 500 puntaa ja päiväkirjan. Päiväkirja ei ole äidin oma, vaan Tonyn ystävän Adrianin. Miehen, jonka Veronica valitsi puolisokseen Tonyn jälkeen.
Kun Tony ei useista pyynnöistä huolimatta saa päiväkirjaa haltuunsa, hän päättää ottaa yhteyden Veronicaan ja vaatia selitystä. Taustalla kummittelee muitakin vaatimuksia. Seurusteluajasta muistuu Tonyn mieleen lähinnä alemmuudentunteita, Veronica tuntui aina katsoneen häneen alaviistoon. Ollessaan viikonloppuvierailulla tyttöystävän kotona Tony joutui pilkan kohteeksi, ainoastaan perheen äiti tuntui olevan hänen puolellaan.
Nyt Tony haluaa hyvitystä. Hän muistaa suhtautuneensa reilusti ystäviensä rakastumiseen eikä oikein ymmärrä Veronican penseyttä nyt kymmeniä vuosia myöhemmin. Lopulta Veronica kuitenkin suostuu tapaamiseen ja Tonyn muistikuvat alkavat tarkentua. Järkytyksekseen hän ymmärtää kaunistelleensa totuutta, kertoneensa tarinaa itsestään sankarillisena uhrina vaikka todellisuudessa käyttäytyi ilkeästi ja kaunaisesti.
Kirja on pieni ja kaunis, mutta ei aivan helppo. Siihen on sisäänrakennettu suuri epäoikeudenmukaisuus (tai sitten minulla ei vain leikkaa). Veronica paljastaa menneisyyttään Tonylle kovin pieninä palasina ja moittii kylmästi, kun kokonaisuus ei oikein tahdo tälle hahmottua. Asetelma piirtää armotonta kuvaa siitä, kuinka kumpikin henkilöistä pystyy katsomaan menneisyyteen vain omasta näkökulmastaan. Yhteistä näkemystä on miltei mahdoton muodostaa.
Teksti on niin kaunista ja tiheää, että lukiessa melkein pelotti, kuinka suuri osa kertomukseen sisältyvistä ajatuksista mahtoikaan mennä ohi huomaamatta. Mielenkiintoista olisi myös tietää, missä järjestyksessä kirjailija on tätä tarinaa rakennellut. Kertomus muodostaa mutkikkaan verkon, jossa aavistukset ja väärinymmärrykset kutoutuvat kiehtovaksi todisteeksi huijauksista, joita tarvitsemme kyetäksemme hyväksymään itsemme.
Pidin kirjasta niin paljon, että luin sen kahdesti. Yllättäen ajattelen nyt, että ei ehkä olisikaan kannattanut. Ensimmäisellä kerralla olin hurmaantunut kirjan kauneuteen, mutta toisella kerralla sen surumielisyys alkoikin näyttäytyä melkein toivottomuutena.
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa on antanut kirjalle täydet pisteet 5/5 ja ihastunut kanssani samaan lainaukseen, mikä ei ole sinällään ihme, sillä tuo kappalehan tiivistää upeasti kirjan johtoajatuksen. Katja Lumiomena -blogissa kiinnittää huomion mysteeriin tarinassa, samaan piirteeseen joka Minnan mielestä tekee kirjan rakenteesta täydellisen.
Tämä kiinnostaa hurjasti, kun tästä on niin moni tykännyt. Ja samalla harmittaa vietävästi, kun en muutama viikko sitten vienyt kirjastosta kotiin, kun siellä tätä alkukielisenä käsissäni pyörittelin... ("Kun on nyt niin paljon jo odottamassa...")
VastaaPoistaOn kyllä huikean kirjan merkki, jos sen lukee kahdesti! Luitko mitään muuta välissä, vai aloititko uuden kierroksen saman tien?
Taisin lukea vähän Parkon Runouden ilmiöitä, mutta se jäi kesken kun tämä vaivasi. Nyt jatkan sitten taas sitä...
PoistaAi juu, ja oli pakko lukea myös Tietäväisen Näkymättömät kädet työtehtäviä varten, siitä yritän varmaan kirjoittaa tänne seuraavaksi.
Lue Sonja ihmeessä tämä Barnes, mutta kahdesti lukemiseen en kehoita! Kirjan salaisuus saattaa ollakin parhaimmillaan kun se jää sopivasti vaivaamaan, ratkaisematta.
Tämä kirja on ihan lukuvuoteni kuumaa ryhmää. R. luki myös tämän ja oli aivan vaikuttunut. Jälleen kerran osoitus siitä, miten tiivistetty teksti voi olla tehokasta, jopa ikimuistoista.
VastaaPoistaMinulla tämä oli jossain aivosopukassa myös 'lue kahdesti' -kirja. Toinen tiivistyksen taideteos, tosin vieläkin rankemmasta päästä ja kahdesti luettu, on ollut Ian McEwanin Vieraan turva.
Vieraan turva on upea kirja myös, en yhtään ihmettele jos sen tuntee tarpeelliseksi lukea kahdesti. Itsekin varmaan luin ainakin pätkiä siitä uudelleen, varsinkin alun lomailu/avioliittokuvaus on niin hienoa.
PoistaDon DeLillon kirjat on olleet myös sellaisia, että olisi tehnyt mieli aloittaa heti uudelleen alusta. Mutta nyt en enää tiedä, mahtaisiko niidenkin ihana mystisyys kärsiä, ehkä kannattaakin kuitenkin malttaa ainakin hetki ja lukea uudelleen vasta jonkin ajan kuluttua.
Minustakin tuntui että saattoi mennä hienoja ajatuksia ohi - teksti on tosiaan tiheää. Siitä voisi helposti nostaa hienoja lainauksia ja merkityksellisiä sitaatteja vaikka kuinka paljon. Viisas ja vaikuttava kirja!
VastaaPoistaKyllä, minullakin oli merkitty ylös ainakin viisi kohtaa jotka olisi tehnyt mieli lainata juttuun! Ja aika kiva oli huomata, että muiden juttuja lukiessa löysin samoja kohtia lainattuina, ensimmäinen muistiinmerkitsemäni oli muuten juuri sama millä sinä aloitit juttusi :)
PoistaLukiessani, että luit tämän KAHDESTI, niin odotukseni kyllä nousivat entisestään! Huh, en ehkä uskalla tarttua tähän ihan pian, ettei tule mitään huikeaa pettymystä. Vaikka jotenkin en usko, että se olisi mahdollista. Kiva kuitenkin lukea arviosi!
VastaaPoistaAika harvoin luen mitään uudelleen ainakaan ihan heti, tämä teki mieli lukea varmaankin tuon tekstin tiheyden takia. En millään malttanut eka kerralla lukea hitaasti ja sitten pelkäsin harpponeeni jonkin tärkeän yli.
PoistaVähän toivoin pystyväni analysoimaan toisella lukukerralla kirjan rakennettakin paremmin, mutta ei se sitten kuitenkaan oikein luonnistunut sekään :)
Erja, miksi minua ei näy lukijoissasi? Oletko vaihtanut nimeä tms. En ole ainakaan poistanut itseäni ja kun yritin äsken liittää, se ei onnistunut...Minä en ymmärrä tästä yhtikäs mitään.
VastaaPoistaKyllä sä Leena siellä olet <3
PoistaSä olet siellä melkein ensimmäisten joukossa, eli täytyy mennä muutama sivu taaksepäin, ennenkuin sut löytää, mutta kyllä mä löysin :)
Oi, lainaus kuulostaa hyvältä. Kyllä Juva osaa... :)
VastaaPoistaMielenkiintoista, kuinka tämä on jakanut mielipiteitä. Toiset näköjään tykkäävät ja toiset pettyvät. Mutta keskustelu ja eriävät mielipiteet ovat kirjakeskustelun suola, ja nytkin mietin, olinko turhan kriittinen Barnesin teosta kohtaan.
Jos tykkäsit tästä, kannustan tarttumaan Coetzeen Häpeäpaaluun. Se on paljon rajumpi (ja ehkä myös provosoivampi), mutta hieno teos.
Juu, ajattelinkin jo kun luin juttuasi että täytyy lukea tuo Häpeäpaalu, semminkin kun en ole Coetzeelta lukenut koskaan yhtään mitään, aikonut kyllä montakin kertaa.
PoistaOlisko tämä niitä kirjoja, jotka kolahtavat vasta vanhempana? En taida jaksaa alkaa laskea tykkääjien ikäjakaumaa kumminkaan :)