Muistelmat / Neil Young


Young, Neil : Muistelmat
Waging Heavy Peace. A Hippie Dream, suom. Juha Arola ja Juha Ahokas
Like, 2012, 456 s.

Neil Youngin musiikki on kulkenut mukanani jo kohta neljä vuosikymmentä. 80-luvulla tuntui hetken, että Young kitaroineen oli  jo mennyttä, mutta väärässä olin. Uniikki kitarasoundi ja se lauluääni, aika pian niiden taikavoima alkoi toimia taas. Ja niihin palasi kuin kotiin.

Siitä huolimatta, että Youngin musiikki on tuntunut aina tutulta ja omalta, en ole koskaan aiemmin ollut kovin kiinnostunut miehestä  itsestään. Ehkä olen halunnut suojella idolia, liian monta kertaa rockmuusikkojen hengenanti muissa kuin musiikkiasioissa kun on osoittautunut aika köykäiseksi. Nyt kuitenkin, kun elämäkerta ilmestyi ja suomennettiinkin vielä samantien, oli pakko uskaltaa. Miten tämä jo teini-ikäisen sieluni herkkiä kieliä soitellut ja vieläkin siinä onnistuva muusikko elää ja mitä hän elämästä ajattelee?

Niille diggareille, jotka kaipaavat tarkkoja tietoja yhtyeiden kokoonpanoista, äänitysstudioista ja konserttipaikoista, tämä kirja ei ole se oikea. Young tarinoi elämästään sieltä ja täältä, siirtyen melkein tajunnanvirtatekniikalla ajasta ja paikasta toiseen, ja kohta taas takaisin. Tärkeitä ovat musiikki ja perhe, laadukas äänentoisto, autot ja leikkijunaradat, noin päälimmäiseksi. Ikäkin alkaa jo painaa, lääkärin määräyksestä raitistunut rockstara on hieman huolestunut muusastaan, uusia biisejä kun ei pulpahtele enää ilmoille kovin tiheään. Niitä odotellessa syntyivät kuitenkin muistelmat, hyvä tämäkin.

Myöskään niille, jotka haluaisivat lukea happoisesta rocktähteydestä, ei ole paljoa tarjolla. Young kyllä toteaa usempaankin kertaan, että hauskaakin pidettiin, mutta enemmän hän kertoo idealistisista projekteistaan. PureTone-, myöhemmin Pono-projektilla Young taistelee musiikin äänenlaadun heikkenemistä vastaan. MP3-formaatti ja musiikin jakaminen verkossa on typistänyt hänen mukaansa soundit minimiin, ja niinpä toiveissa onkin kehitellä menetelmä, jolla kuluttajat saisivat nauttia äänitysstudioilla taltioitavien masternauhojen tasoisesta äänenlaadusta. Toinen hellyttävä ikuisuusprojekti on Lincvolt, pyrkimys saada muunnettua bensaa tuhlaava amerikanrauta ekologiseksi sähköautoksi.

Muistelmat on kiva lukea, Young kertoo lukijalle asioita itsestään ja muistoistaan suoraan ja konstailematta, kuin ystävälle ikään. Tuntuu hyvältä tietää, että tällä joskus kipeitäkin tunteita musiikillaan ilmaisseella taiteilijalla on ympärillään rakastava perhe ja että hän katsoo tyytyväisenä sekä menneeseen että tulevaan.

Sanat ovat siis hyvät, mutta kyllä sen oleellisimman silti kertoo kitara.

Kommentit

  1. Pitänee tutustua tähän.
    Olen uudehko Neil Young -fani, jolla on vain 20 biisin kokoelma ja joku kaverin toinen kokoelma, missä "rakkauslauluja", pidän Niilo Nuoren asenteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asennetta löytyy kyllä, lue ihmeessä.

      Poista
  2. Neil Young on niitä artisteja, joiden nimen olen tiennyt aina, mutten musiikista paljonkaan. En kyllä muutenkaan ole mikään musiikin suurkuluttaja... pitäisiköhän lähteä kirjasta alkuun, jos sitten pääsisi sisälle musiikkiinkin vaivihkaa huomaamattaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile!

      Vaikka toisaalta melkein luulen, että jos kuuntelet jotain Youngin kokoomalevyä, niin huomaatkin tuntevasi aika monta kappaletta.

      En millään tahtoisi sanoa N.Y:stä yhtään mitään poikkipuolista, mutta eihän tämä mitään suurta kirjallisuutta liene. Fanille vaan menee läpi kuin häkä :)

      Poista
  3. Täälläkin on yksi Neil Young -fani. En ollut tätä kirjaa huomannutkaan ennen juttuasi. Olen kuullut Youngia livenä konsertissa Helsingin jäähallissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen! Minä Ruisrockissa -96, tunnelma oli epätodellinen...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!