Muistamisen vimma / Marja Saarenheimo


Saarenheimo, Marja: Muistamisen vimma
Vastapaino, 2012, 197 s.

Olen aina unelmoinut hyvästä muistista. Olisi niin hienoa kun ei koskaan tarvitsisi takellella ja ryhtyä kesken jutun kaivelemaan mielen perukoilta jotain nimeä tai vuosilukua, vaan faktat lähteineen valuisivat suusta luotettavasti ja epäröimättä, ilman sen suurempia miettimisiä.

Se, että pelkään tämän unelman unelmaksi myös jäävän, lienee syynä siihen, että muisti ja unohtaminen ovat aina kiinnostaneet minua niin paljon. Miksi jokin asia painuu hetkessä lähtemättömästi takaraivoon, jokin toinen taas putoaa sieltä välittömästi ja vielä useampaan kertaan? Onko syynä huono keskittymiskyky? Vai hyvä keskittymiskyky joka sulkee ulkopuolelle kaiken vähänkin epäoleellisen? Auttaako yksityiskohtien unohtaminen muodostamaan kokonaiskuvaa? Tai löytyisikö edes jotain, melkein mikä vain kelpaisi, mikä todistaisi, että huonosta muistista huolimatta olen ihan varteenotettava tyyppi jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella?

Marja Saarenheimo on muistitutkimukseen perehtynyt psykologi ja psykoterapeutti. Psykologian lisäksi hän on opiskellut myös kirjallisuustiedettä ja tämän kokoelman esseissä hän käsittelekin aihettaan kaunokirjallisuuden kautta. Näkökulma saattaa olla lääketieteelliseltä kannalta hieman erikoinen, mutta mielestäni se on samalla rohkea, ennakkoluuloton ja mielenkiintoinen. Ja toisaalta myös hyvin luonteva, sillä muistamisen ja unohtamisen kysymykset ovat aina kiinnostaneet myös kirjailijoita. Ja olisikin oikeastaan aika yllättävää elleivät olisi, onhan tarinoiden kertominen tärkeä tapa muistaa. Haluttaessa se saattaa olla myös kätevä keino muistaa toisin, tarvittaessa jopa unohtaa.

Saarenheimo aloittaa laajalla esipuheella jossa hän kertoo siitä, kuinka kiinnostui muistitutkimuksesta, perustelee kaunokirjallista lähestymistapaansa ja esittelee lyhyesti mukaan valitsemansa romaanit.
"Tieteellinen tutkimus on tuottanut valtavan määrän tietoa muistista, mutta se ei silti välttämättä tavoita muistamista subjektiivisena kokemuksena tai kaikkia muistamisen yksilöllisiä ja kulttuurisia merkityksiä. Kaunokirjallisuus taas askaroi usein juuri siellä, mihin tutkimus ei yllä. Tutkimus ottaa haltuun sen, mitä järkevillä metodeilla voi saada selville. Vähä vähältä kuva täsmentyy, mutta täydellinen ymmärrys on silti vielä kaukana. Kaunokirjallisuus lähestyy asiaa toisin. Joskus se nostaa muistin keskiöön, lähes päähenkilön asemaan, mutta usein muistilla on teoksessa eräänlainen takapirun rooli, joka ilmenee romaanihenkilöiden ajatuksissa ja toiminnassa, vaikka sitä ei edes mainittaisi."
Kiinnostavinta oli lukea Saarenheimon ajatuksia itselle tutuista romaaneista. Tällä kertaa sellaisia olivat Bernhard Schlinkin Lukija ja Siri Hustvedin Vapiseva nainen. Lukijassa Schlink kietoo muistin monitahoisesti ihmisen identiteetin muodostumiseen ja moraaliin. Hustved taas käsittelee muistia ennenkaikkea yhteydessä psykosomaattisiin sairauksiin ja niiden fyysiseen ilmenemiseen.

Muutama kirjoituksista herätti voimakkaan halun tutustua pohdinnan kohteena oleviin romaaneihin. Varsinkin Milan Kunderan Naurun ja unohduksen kirjan olisin halunnut saada hyppysiini jo siitä kertovaa esseetä lukiessa, nyt se onneksi jo odotteleekin tuolla lainakirjojen pinossa. Lisa Genovan teosta Edelleen Alice olen jo joskus pidellytkin käsissäni uteliaana. Nyt vakuutuin siitä, että tämä kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta kognitiotutkijasta kannattaa myös lukea.

Muita Saarenheimon keskustelukumppaneikseen valitsemia romaaneja ovat Hustvedtin Amerikkalainen elegia, Sebaldin Austerlitz ja Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Amerikkalainen elegia valikoitui mukaan ehkä lähinnä siksi, että se liittyy mielenkiintoisesti Vapisevan naisen tarinaan.

W.G. Sebaldin Austerlitz  puolestaan käsittelee kollektiivista muistia, syyllisyyttä ja muistojen traumaattisuutta. Saarenheimo nostaa teoksen avulla esille moninaisia tapoja säilöä menneisyyttä arkkitehtuuriin ja valokuviin, joista ne voidaan aistia paikkoihin liittyvinä kipujälkinä.

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä lienee teos, jota madeleineleivoksineen olisi ollut melkein mahdotonta jättää pois kokoelmasta. En ole Proustia juurikaan lukenut ja epäilen tulenko koskaan lukemaankaan, mutta oli silti mielenkiintoista saada hieman näkökulmaa tähän mittavaan klassikkoon. Saarenheimo kertoo laajasti Olof Lagercrantzin kirjailijaa koskevista tutkimuksista ja kiinnittää huomion Proustin muistikäsitykseen, jossa ns. tahattomalla muistamisella on suuri merkitys. Mukana on paljon lainauksia suoraa itse teoksesta, mm. seuraava, osasta 4,6.
"(...) koska tottumuksen voima heikentää kaiken, henkilöt muistuvat parhaiten mieleemme unohtuneista pikkuseikoista (niin mitättömistä, ettemme koskaan ole tulleet kuluttaneeksi niitä ajattelemalla). Muistin parhain osa on ulkopuolellamme, sateen henkäyksessä, tunkkaisen huoneen ilmapiirissä tai ensimmäisessä takkatulen tuoksussa, kaikkialla, missä säilyvät älymme käyttökelvottomina hylkäämät ainekset, menneisyyden viimeiset ja parhaat voimavarat, jotka saavat meidät itkemään, kun kaikki kyyneleet ovat jo ehtyneet. Ulkopuolellamme? Ehkä sittenkin meissä, mutta kätkössä katseiltamme, enemmän tai vähemmän kestävämmän unohduksen turvissa."
Osuuskunta Vastapainon sivulla voi käydä katsomassa myös videon, jossa Marja Saarenheimo kertoo kokoelmastaan itse.


Kommentit

  1. Kiitos kun esittelit tämän! Minusta on upeaa, että psykologi tarkastelee muistia kaunokirjallisuuden kautta ja antaa muillekin kuin tiukan tieteellisille tulkinnoille sijaa. Kiinnostuin tästä jo aiemmin ja nyt vahvistui, että kannattaisi tutustua.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli minusta todella mielenkiintoinen kokoelma ja myös kiva lukea. Käsiteltyjen kirjojen tunteminen ei ole tarpeen, mutta ei tietysti haittaakaan. Onhan se kiva peilata omia ajatuksiaan kirjoittajan ideoihin, mutta toisaalta artikkelit on kirjoitettu niin, ettei haittaa vaiikei kirjoja olisikaan vielä lukenut. Se kuuluisa TBR-lista on kyllä vaarassa pidetä taas kun tätä lukee...

    VastaaPoista
  3. Kiva kun kirjoitit tästä, muisti on kiehtova aihe (ehkä siksi että itsellä se alkaa heiketä huolestuttavasti...). Luin itse tästä muutaman kirjan osuuden, en kokonaan, ajattelin palata joskus kun on aikaa ja tekisi mieli tosiaan lukea myös ne kirjat, joista puhutaan, saisi irti enemmän. Edelleen Alice on hieno kirja, kannattaa ehdottomasti lukea! Myös sen kirjoittaja yhdistää lääketieteellisen osaamisensa kaunokirjaan ja tulos on lähes itkettävän tosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika, paitsi että mä taidan kyllä olla ollut huonomuistinen koko ikäni. Kerran opiskeluaikana hukkasin päivyrini, ja tuntui, että olin ihan hukassa, sanoinkin että tuntuu kuin olisin menettänyt muistini enkä vain kalenteria!

      Ja sitten on tietysti tuo Alzheimerin tauti, se on niin pelottavaa. Toisaalta tekisi mieli sulkea tietoisuuden ulkopuolelle koko tauti, mutta toisaalta tuntuu että parempi vaan ottaa härkää sarvista ja tutustua vähän paremmin siihen, että mistä taudissa oikein on kyse.

      Poista
  4. "Edelleen Alice" on toisaalta ihan ok kirja, mutta toisaalta jotenkin NIIN amerikkalainen, ja niin läpinäkyvästi opettavainen sävyltään, että minä en siitä kovin paljon pitänyt. - On ollut tarkoitus kirjoittaa siitä blogissakin, mutta en ole tainnut muistaa!

    Aika hurja juttu tänä iltana ruotsinkielisissä uutisissa: haastateltiin vanhusten hoivakodissa työskentelevää,jo eläkeikää lähestyvää sairaanhoitajaa. Hänen sukunimensä oli Alzheimer.

    Mutta Saarenheimon kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta! Esseistiikkaa harjoittavat siis muutkin kuin vihaiset nuoret miehet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä minäkin sen Alicen laitoin takaisin hyllyyn silloin sitä hypisteltyäni, olisinkohan aistinut jotain samanlaista. Viittauksiin kirjasta törmää kuitenkin niin usein, että taidan kumminkin lukea.

      Saarenheimon esseekokoelmaa suosittelen lämpimästi, samoin kuin kirjaston eesseehyllyyn tutustumista. Se on semmoinen hylly, joka helposti jää vähän piiloon, mutta kiinnostaisi varmaan monia kaunon lukijoita.

      Poista

Lähetä kommentti