Kukkia Birgitalle / Siina Tiuraniemi
Minerva, 2013, 256 s.
Siina Tiuraniemen romaanin puitteet ovat ankeat, keskeisistä henkilöistä toinen on lievästi syrjäytynyt opiskelijanplanttu, toinen taas tylsistynyt vanhainkodin asukki. Kummallakaan ei ole juurikaan ystäviä mutta ongelmia sen sijaan on kosolti, niin rahan, alkoholin kuin kanssaihmistenkin kanssa tulee jatkuvasti vaikeuksia.
Ja uskokaa tai älkää, tästä asetelmasta ponnistaa aivan hervottoman hauska tarina! Juonikin mutkittelee hupaisasti, mutta parasta kirjassa on Tiuraniemen kirjoitustyyli. Kirjan takakannessa hänen huumoriaan luonnehditaan osuvasti salaviisaaksi. Tarinointi on kepeää, mutta aivan kuin huomaamattaan kertoja tulee lausuneeksi melkoisen suorasukaisia totuuksia päin lukijan naamaa. Ihan noin vain vilpittömästi, kuten tässäkin, kun Miska ensimmäisen kerran, äitinsä käskystä, tulee katsomaan Birgitta-tätiään hoitokotiin:
"- Miksi sinä tänne tulit?
Teki mieli vastata, että sitä minä itsekin ihmettelen, mutta hymyilin vain. Kun on pienenä opetettu, että vanhempia pitää kunnioittaa, sitä sietää hyvinkin erikoista käytöstä. Jos kuka tahansa ikäiseni kohtelisi minua samanlaisella penseydellä ja ylenkatseella kuin suurin osa vanhuksista, en todellakaan hymyilisi vastaan vaan kertoisin taatusti mitä mieltä olen. Onneksi ihmiset muuttuvat epäystävällisiksi vasta eläkkeellä. Ilmeisesti on vanhusten selviytymisen kannalta elintärkeää, että lapsiin iskostetaan kunnioitus vanhuutta kohtaan, sillä ilman sen ehdollistumista selkärankaan olisi hyvin epätodennäköistä, että kukaan viitsisi auttaa ainuttakaan vittuilevaa kääkkää."Miska tuo tädille kukkia, monivärisen tulppaanikimpun. Tarkoin harkittu kukkaisviesti ei kiinnosta Birgittaa tuon taivaallista, mutta hän keksii, että poikahan voisi tuoda hänelle jotain muuta! Miska ei innostu trokarin hommasta, mutta säälii viinanhimossa kärvistelevää vanhusta kuitenkin sen verran, että tulee heittäneeksi tälle taskussa kierineen marisätkän. Ja kun täti pääsee aineen makuun, hän haluaa lisää.
Kotona Miskaa harmittaa kämppiksen uusi tyttökaveri. Ville on Miskan lapsuudenystävä, paras kaveri jota poika ei ole tottunut jakamaan. Ja yhtäkkiä kämpässä hiippailee kevytjalkainen Emma-ihminen, joka keittelee kahvia keittiössä ja nukkuu Villen peiton alla.
"Tästä ei ollut puhuttu, mutta aavistin Emman tulevan jonakin päivänä. Ja pelkäsin sitä. Mikään ei olisi enää niin kuin ennen, ja minä olisin yksin. Yksin. Koska Villen kanssakin olen yksin mutta ilman Villeä niin yksin, ettei mitään järkeä. Ville on minun sosiaalinen puoleni, ilman sitä olen avuton.
Ehkä ymmärrätte nyt hieman paremmin reaktioitani Emmaan. Kyse ei ollut kahvista, ei krapulasta, ei edes mustasukkaisuudesta. Kyse oli painajaisteni kauhukuvasta, jossa jään ikiajoiksi yksin. Emmassa näin itseni puolityhjässä yksiössä ruman kissan kanssa, asunto pursuaa tyhjiä tölkkejä ja pulloja, minä istun tuhruisena laverin reunalla ohuella vaahtomuovipatjalla ja seuraan, kuinka aurinko nousee ja laskee verhottoman ikkunan takana, ja ruma kissa kävelee edes takaisin odottaen, että kupsahdan ja se voi syödä naamani."Pienimuotoisen juonen lomaan Tiuraniemi on luonut suuren joukon mielenkiintoisia henkilökuvia. Hahmot ovat karikoituja, mutta silti niin todentuntuisia ja inhimillisiä, että keräävät lukijan sympatiat takuuvarmasti. Sivuhenkilöidenkin nopeat luonnehdinnat ovat osuvia, varsinkin vanhainkodin hoitajat identtisine otsatukkineen ja sandaalinklipsutteluineen riemastuttivat minua.
Kerronta vaikuttaa kevyeltä, mutta mukana on useita vakavia teemoja. Nuoren ihmisen näennäinen vastuuttomuus, pelko yksinäiseksi sudeksi jäämisestä kavereiden alkaessa seurustella, sukulaiskateus, vanhusten eristyneisyys muusta yhteiskunnasta, syrjäytyminen, alkoholismi ja huumeet, rahan valta ihmissuhteissa, monenlainen seksuaalisuus ja rakkaus, siinä muutamia. Ja kaikki tämä sillä omintakeisella, ihanan salaviisaalla huumorilla.
Birgitan kukista kirjoitettuihin blogiarvioihin pääsee hauskimmin Siinan oman blogin kautta, kts. Ihminen välissä.
Kommentit
Lähetä kommentti