Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Sielut kulkevat sateessa
Päällys: Jussi Karjalainen
Atena, 2013 (Bookwell), 550 s.

Tätä kirjaa olen odottanut luettavakseni jo kauan ja ihan poikkeuksellisella innolla. Jääskeläisen aiemmat romaanit, varsinkin ensimmäinen, Lumikko ja yhdeksän muuta, mutta myös Harjukaupungin salakäytävät kuuluvat parhaimpiin lukukokemuksiini ikinä! Molemmat ovat hauskoja ja jännittäviä ja onnistuvat yllättämään lukijan useampaan kertaan. Eikä sovi unohtaa myöskään novellia Kirje Lethelle kokoelmassa Valhe & Viettelys. Novelli on kerta kaikkiaan nerokas, kekseliäästi ja taitavasti rakennettu pieni elämäntarina.

Sateessa kulkevien sielujen kertomus alkaa keskeltä Judit Huuskon tavallistakin tavallisempaa elämää. Judit on nelikymppinen sairaanhoitajatar Jyväskylän seudulta. Hän kärsii homealtistumisesta töissä ja kyllästymisestä kotona. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta silti, väljähtänyt avioliitto ja mutkikas suhde aikuiseen tyttäreen eivät ole sitä, mitä Judit on elämältä halunnut.

Jääskeläinen on mestari luomaan mielenkiintoisia henkilökuvia. Tässäkin sekä Judit että hänen ystävättärensä Martta huokuvat alusta asti omaa aitoa persoonallisuuttaan, Judit mukakilttinä seurailijana ja Martta selvemmin itsetietoisena, ahneena uranaisena. Henkilökuvaus on elävää muussakin kerronnassa, mutta sitä syvennetään vielä sivuhuomautuksissa, joissa kirjailija puhuttelee lukijaa suoraan ja selittää lisää henkilöidensä motiiveja, mm. tähän tapaan:

"Palaan usein tutkailemaan Juditia tässä tilanteessa eri kulmista, häntä käännellen ja väännellen ja ja häntä koskevaa ymmärrystäni tarkentaen, sillä siinä alkaa hahmottua yksi uskon ja nimenomaan lapsenuskon keskeisistä piirteistä: se on sitä, että ihminen tohtii pyytää jotakin luottaen siihen, että pyyntö vähintäänkin kuullaan. Aikuiselle pyytäminen on usein vaikeaa ellei mahdotonta. Halutessaan jotain aikuinen joko ottaa, ostaa tai tyytyy toivomaan salaa - ani harvoin hän uskaltaa pyytää."

Tai näin:

"Toisin kuin Judit haluaa itselleen tai koko maailmalle uskotella, hän ei todella ole Marttaa kiltimpi ja harkitsevampi, vaan ainoastaan laskelmoivampi ja haluton ottamaan vastuuta tekemisistään.  

Hänen mieltään ei tarvitse kuoria kovin syvälle, kun jo huomaa mistä todella on kyse: kun antaa toisen hoitaa houkuttelun ja yllyttämisen samalla hienovaraisesti vihjaten, että tulee lopulta lankeamaan kiusaukseen, voi taivutelluksi tullut siirtää suuren osan seuraamuksiin liittyvästä vastuusta toiselle ja keskittyä nauttimaan lankeemuksestaan."

Kun Martta soittaa ja tarjoaa hyväpalkkaista tointa yksityisen kotisairaanhoitofirman palveluksessa pääkaupungissa, Judit ei epäröi lähteä. Hälytyskellot eivät soi, vaikka F-Remediumin hoitajilta vaaditaan syvää uskonnollisuutta ja täydellistä lojaalisuutta työnantajaa kohtaan. Vasta kun Judit saa asiakkaakseen tunnetun ateistin Leo Moreaun alkavat pienet epäilykset kaihertaa. Miksi firma on niin kiinnostunut Moreausta? Miksi persinger-sielunhoidot ovat pakollisia asiakkaille ja henkilökunnalle, vaikka niistä selvästi aiheutuu myös ongelmia? Mitä tapahtuu F-Remediumin toimistorakennuksen yläkerroksissa tänä Euroopan historian sateisimpana kesänä? Missä ovat ulkomaille jatkokoulutukseen lähetetyt hoitajat ja miksi Juditin ympärillä alkaa pyöriä katsetta väistäviä varjoja?

Jännitys kohoaa samaan tahtiin Juditin kriittisyyden kanssa. Samalla syvenevät kirjan teemat uskonnollisuuden ja vapaa-ajattelun ympärillä. Joukkoon sopeutumisen ja yksilön vastuun teemat ovat mielenkiintoisia ja vakaviakin, mutta tosikkomaista niiden käsittely ei ole. Rakkauteen ja ystävyyteen sekoittuva kilpailu ja kateus, ihmisten näkyvät ja sisäiset päämäärät ja niiden ristiriitaisuus ovat pohdinnan arvoisia aiheita. Jääskeläinen taitaa tunteisiin vetoamisen, mutta ei sorru pateettisuuteen. Jos sellaista vaaraa joskus ilmeneekin, vaikuttaa kirjailija saman tien työntävän kielen poskeen ja rientävän vapauttaman lukijan ahdingosta jollakin sopivasti nyrjähtäneellä nopealla leikkauksella.

Nautin suunnattomasti tarinan kehittelystä kirjan alkupuolella. Kauhu ja jännitys ovat aina parhaimmillaan, kun ilmassa on pelottavia kysymyksiä mutta vastausta ei vielä näy. Niin nytkin. En kyllästynyt arvailuun hetkeksikään, mutta sen sijaan kauhuelementtien pitkähkö vatvominen tarinan loppupuolella tuntui hieman sekavalta. Ehkä puutumiseni johtui siitä, etten tunne näitä Haamulinnojen perillisiä juuri lainkaan. Kirjassa vilisevät viittaukset muihin kauhutarinoihin menivät siis ohi. Niinpä lopun kammottavat tapahtumat olisivat minulle toimineet paremmin tiivistettyinä, hämärämpinä välähdyksinä.

Lopuksi on aivan pakko palata vielä uudelleen alkuun. Kirja nimittäin alkaa hykerryttävän mieltä lämmittävällä omistuskirjoituksella, se on "omistettu kirjabloggareille - verkossa laulaville kirjallisuuden seireeneille!" Lukija huomioidaan tarinan kulkiessa koko ajan muutenkin, intertekstuaalisuus ja viittaukset varsinkin kirjallisuushistoriaan riemastuttavat varmasti monia. Aivan ihastuttava yksityiskohta kertomuksessa on mystinen Nomi, Moreaun kotona vaelteleva herkeämättä romaaneihin keskittyvä perintözombie tai mikälie, isäntänsä useampaankin otteeseen pelastava lukija!

Lisää kirjasta ja kirjailijasta Pasi Ilmari Jääskeläisen omilta sivuilta: Kirjailija joka varasti Morfeukselta.