Kaikki hajoaa / Chinua Achebe
Achebe, Chinua: Kaikki hajoaa
Things fall apart, suom. Heikki Salojärvi
Basam Books, 2014, 239 s.
Basam Books Klassikko
"Rummut pärisivät ja huilut soivat ja katselijat pidättelivät hengitystään. Amalize oli ovela ammattilainen, mutta Okonkwo oli liukas kuin kala vedessä. Jokainen hermo ja jokainen lihas pullisteli heidän käsivarsissaan, selässään ja reisissään, sen melkein kuuli miten ne kiristyivät lähes katkeamispisteeseen saakka. Lopulta Okonkwo heitti Kissan selälleen.
Siitä oli jo monta vuotta, ainakin kaksikymmentä vuotta tai enemmänkin, ja koko sen ajan Okonkwon maine oli levinnyt kuin pesaikkopalo harmattanin puhaeltaessa. Hän oli pitkä ja kookas mies, ja tuuheiden kulmakarvojen ja leveän nenän vuoksi hänen kasvoillaan näytti olevan aina hyvin tuima ilme. Hän hengitti raskaasti, ja sanottiin että hänen vaimonsa ja lapsensa saattoivat kuulla hänen hengityksensä majoihinsa."
Chinua Achebe vie lukijan yli sadan vuoden taakse, painiotteluun nigerialaisen kylän keskusaukiolle. Päähenkilö esitellään heti tavalla, jossa ei jää arvailujen varaan millaisesta miehestä on kysymys. Maineikas sankari kunnioittaa perinteitä vaikka haluaakin unohtaa isänsä, hellämielisen haihattelijan joka ei kyennyt maksamaan velkojaan, saati jättämään pojalleen perinnöksi arvonimeä, asuntoa tai edes nuorta vaimoa.
Okonkwo haluaa valtaa ja korkean aseman klaanissa. Ne hän vähitellen saavuttaakin viisaudella, rohkeudella ja kovalla työllä. Tärkeä tekijä kunnian kasvussa on myös se, että Okonkwo osaa pitää vaimot lapsineen kurissa. Kiivas ja äkkipikainen luonne aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia. Okonkwo satuttaa juhlan humussa vanhingossa väärää ihmistä ja joutuu lähtemään maanpakoon äitinsä synnyinsijoille.
Valta-asema oman klaanin mahtimiesten joukossa on menetetty, eikä äidin suvun miehissä ole sellaista urheutta, jota Okonkwo ihailee. Samaan aikaan kotoa kuuluu huolestuttavia uutisia. Valkoisen miehen kirkko levittää kummallisia oppejaan ja Okonkwon vanhin poikakin on harhautunut niitä kuuntelemaan. Klaanin arvovalta on murenemassa, vanhoja jumalia ja esi-isien henkiä ei enää kunnioiteta ja lakiakin aletaan lukea niin kuin valkoiset ovat sen laatineet.
Achebe kirjoittaa kiihkottomasti, mutta pystyy silti tuomaan kirkkaasti esiin ristiriidan 1800-luvun lopun afrikkalaisen klaanikulttuurin ja siirtomaavaltaa edustavien lähestyssaarnaajien välillä. Samat asiat, jotka valkoisille näyttäytyivät pelkkänä taikauskona ja heikompia sortavana mielivaltana, olivat alkuperäisasukkaille tärkeitä perinteitä joiden mukaan yhteiskunta oli järjestäytynyt vuosisatoja. Vaikka Achebekin selvästi haluaakin tuoda esille mm. naisten alistetun aseman tai sairaiden ja vammaisten huonon kohtelun, hän silti näkee väkivaltaa siinä, kuinka itsevarmasti uudisasukkaat ryhtyivät uudistamaan klaanien tapoja ja lakeja.
Tarina etenee näennäisesti arkielämän kuvauksena. Perhe-elämä, sukulaisuussuhteiden merkitys, ruokailutavat, viljelykulttuuri, uskonnolliset menot ja juhlat ja monet muut pikkuseikat yhdistyvät vähitellen syväksi ja eläväksi kuvaksi ihmisestä joka on meistä kaukana niin ajassa kuin paikassakin. Kuva on värikäs ja outo, mutta se on mahdollista ymmärtää. Taitavan kirjailijan ansiota lienee, että sen myös haluaa ymmärtää.
Kaikki hajoaa on julkaistu englanniksi jo vuonna 1958, siis yli 50 vuotta sitten. Achebe sai kansainvälisen Man Booker -palkinnon 76-vuotiaana, vuonna 2005. Tuolloin palkintolautakunnassa istuneen Nadine Gordimerin mukaan Achebea voidaan pitää afrikkalaisen kirjallisuuden isänä. Hän julkaisi elämänsä aikana parikymmentä teosta, romaanien ohella myös runoja, satuja, novelleja ja erityisesti siirtomaa-ajan kysymyksiin pureutuvia esseitä.
Aikaisemmin Achebelta on muutaman sadun lisäksi suomennettu vain yksi romaani, vuonna 1969 julkaistu Kansan mies (WSOY, suom. Eila Pennanen). Acheben pääteoksena pidetty Kaikki hajoaa saatiin suomeksi vasta viime vuonna, heti Acheben kuoleman jälkeen. Heikki Salojärven taidokkaan ja tuoreen käännöksen ansiosta tarinasta ja kielestä ei löydy mitään vanhentunutta. Aihe toki on historiallinen, mutta kertomus voisi olla kirjoitettu tänä vuonna.
Kirjanurkkauksessa Things Fall Apart oli luettu jo ennen suomentamista, helmikuussa 2010.
Things fall apart, suom. Heikki Salojärvi
Basam Books, 2014, 239 s.
Basam Books Klassikko
"Rummut pärisivät ja huilut soivat ja katselijat pidättelivät hengitystään. Amalize oli ovela ammattilainen, mutta Okonkwo oli liukas kuin kala vedessä. Jokainen hermo ja jokainen lihas pullisteli heidän käsivarsissaan, selässään ja reisissään, sen melkein kuuli miten ne kiristyivät lähes katkeamispisteeseen saakka. Lopulta Okonkwo heitti Kissan selälleen.
Siitä oli jo monta vuotta, ainakin kaksikymmentä vuotta tai enemmänkin, ja koko sen ajan Okonkwon maine oli levinnyt kuin pesaikkopalo harmattanin puhaeltaessa. Hän oli pitkä ja kookas mies, ja tuuheiden kulmakarvojen ja leveän nenän vuoksi hänen kasvoillaan näytti olevan aina hyvin tuima ilme. Hän hengitti raskaasti, ja sanottiin että hänen vaimonsa ja lapsensa saattoivat kuulla hänen hengityksensä majoihinsa."
Chinua Achebe vie lukijan yli sadan vuoden taakse, painiotteluun nigerialaisen kylän keskusaukiolle. Päähenkilö esitellään heti tavalla, jossa ei jää arvailujen varaan millaisesta miehestä on kysymys. Maineikas sankari kunnioittaa perinteitä vaikka haluaakin unohtaa isänsä, hellämielisen haihattelijan joka ei kyennyt maksamaan velkojaan, saati jättämään pojalleen perinnöksi arvonimeä, asuntoa tai edes nuorta vaimoa.
Okonkwo haluaa valtaa ja korkean aseman klaanissa. Ne hän vähitellen saavuttaakin viisaudella, rohkeudella ja kovalla työllä. Tärkeä tekijä kunnian kasvussa on myös se, että Okonkwo osaa pitää vaimot lapsineen kurissa. Kiivas ja äkkipikainen luonne aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia. Okonkwo satuttaa juhlan humussa vanhingossa väärää ihmistä ja joutuu lähtemään maanpakoon äitinsä synnyinsijoille.
Valta-asema oman klaanin mahtimiesten joukossa on menetetty, eikä äidin suvun miehissä ole sellaista urheutta, jota Okonkwo ihailee. Samaan aikaan kotoa kuuluu huolestuttavia uutisia. Valkoisen miehen kirkko levittää kummallisia oppejaan ja Okonkwon vanhin poikakin on harhautunut niitä kuuntelemaan. Klaanin arvovalta on murenemassa, vanhoja jumalia ja esi-isien henkiä ei enää kunnioiteta ja lakiakin aletaan lukea niin kuin valkoiset ovat sen laatineet.
Achebe kirjoittaa kiihkottomasti, mutta pystyy silti tuomaan kirkkaasti esiin ristiriidan 1800-luvun lopun afrikkalaisen klaanikulttuurin ja siirtomaavaltaa edustavien lähestyssaarnaajien välillä. Samat asiat, jotka valkoisille näyttäytyivät pelkkänä taikauskona ja heikompia sortavana mielivaltana, olivat alkuperäisasukkaille tärkeitä perinteitä joiden mukaan yhteiskunta oli järjestäytynyt vuosisatoja. Vaikka Achebekin selvästi haluaakin tuoda esille mm. naisten alistetun aseman tai sairaiden ja vammaisten huonon kohtelun, hän silti näkee väkivaltaa siinä, kuinka itsevarmasti uudisasukkaat ryhtyivät uudistamaan klaanien tapoja ja lakeja.
Tarina etenee näennäisesti arkielämän kuvauksena. Perhe-elämä, sukulaisuussuhteiden merkitys, ruokailutavat, viljelykulttuuri, uskonnolliset menot ja juhlat ja monet muut pikkuseikat yhdistyvät vähitellen syväksi ja eläväksi kuvaksi ihmisestä joka on meistä kaukana niin ajassa kuin paikassakin. Kuva on värikäs ja outo, mutta se on mahdollista ymmärtää. Taitavan kirjailijan ansiota lienee, että sen myös haluaa ymmärtää.
Kaikki hajoaa on julkaistu englanniksi jo vuonna 1958, siis yli 50 vuotta sitten. Achebe sai kansainvälisen Man Booker -palkinnon 76-vuotiaana, vuonna 2005. Tuolloin palkintolautakunnassa istuneen Nadine Gordimerin mukaan Achebea voidaan pitää afrikkalaisen kirjallisuuden isänä. Hän julkaisi elämänsä aikana parikymmentä teosta, romaanien ohella myös runoja, satuja, novelleja ja erityisesti siirtomaa-ajan kysymyksiin pureutuvia esseitä.
Aikaisemmin Achebelta on muutaman sadun lisäksi suomennettu vain yksi romaani, vuonna 1969 julkaistu Kansan mies (WSOY, suom. Eila Pennanen). Acheben pääteoksena pidetty Kaikki hajoaa saatiin suomeksi vasta viime vuonna, heti Acheben kuoleman jälkeen. Heikki Salojärven taidokkaan ja tuoreen käännöksen ansiosta tarinasta ja kielestä ei löydy mitään vanhentunutta. Aihe toki on historiallinen, mutta kertomus voisi olla kirjoitettu tänä vuonna.
Kirjanurkkauksessa Things Fall Apart oli luettu jo ennen suomentamista, helmikuussa 2010.
Näin tämän Acheben teoksen juuri tällä viikolla kirjakaupassa ja tulin tosi iloiseksi siitä, että tämä on vihdoin suomennettu, kuten myös siitä, että sinä olet blogannut tästä teoksesta. Hienosti kuvaat tätä teosta.
VastaaPoistaTämä teos on usein mainittu tai siihen viitataan afrikkalaiaissa romaaneissa, joten ei varmasti ole kovinkaan liioiteltua todeta, kuten Gordimer, että Achebe on afrikkalaisen kirjallisuuden isä. Myös esim. Adichie on puhunut Acheben teosten tärkeydestä. Minulle tuosta "kaikki hajoaa" on tullut jonkinlainen afrikkalaisen yhteiskunnan muutoksen metafora. Huomaan, että luen afrikkalaista kirjallisuutta tämän metaforan kautta/tämä metafora mielessä.
Luen juuri parhaillaan nigerialaista Sefi Attaa, josta blogatessani aion käsitellä myös afrikkalaisen kirjallisuuden vastaanottoa yleisemminkin (kun nyt vaan löytäisin aikaa tuon bloggauksen kirjoittamiselle. Asiaa olisi paljon :) ).
Oi, koeta nyt löytää aikaa, tahdon päästä lukemaan!
PoistaPidin tästä kirjasta paljon, sen näennäinen arkipäiväisyys kätkee rivien väliin niin monenlaista symboliikkaa ja uusien tarinoiden alkuja.
Kuulostaa hirveän mielenkiintoiselta! Minulla on ollut suunnitelmissani lukea muutakin afrikkalaista kirjallisuutta, tähän mennessä lukemiseni ovat rajoittuneet Adichieen ja McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjoihin.
VastaaPoistaSuosittelen tätä lämpimästi, jostain kumman syystä yleensä epäileväinen sieluni luki tätä jotenkin autenttisena ja hyvinkin luotettavana kuvauksena.
PoistaKirja on paitsi kiehto pulahdus esiteolliseen nigerialaiseen elämään myös erinomainen kuvaus yhteiskunnallisesta murroksesta. Verikostokierteen jarruttelussa, häissä ja hautajaisissa on paljon samaa kuin islantilaissaagoissa. Achebe sai muistaakseni pyyhkeitä kielivalinnasta: alkuperäisteos on englantia. Kieli oli suoraa ja vailla koukeroita. Hieno, tiivis teos.
VastaaPoistaThings Fall Apart on ensimmäinen osa Afrikka-trilogiaa. Kaksi osaa odottaa lukemattomina hyllyssä (kun on tuo ihminen sodassa -haaste päällä).
Juu, aika erikoista että Achebe halusi julkaista tämän englanniksi, vaikka oli kai aikamoinen alkuperäiskielten puolestapuhuja, perusti ensimmäisen igbonkielisen kirjallisuuslehdenkin. Mutta toisaalta, ehkä englanniksi julkaiseminen oli viisasta, jos halusi tulla kuulluksi muuallakin kuin kotimaassa.
PoistaSanottakoon vielä, että suomennoksen kansi on tyylikäs.
VastaaPoistaJuu, minulle tulee siitä mieleen äidin koriste-esineet 60-luvulta. Alastomat mustat naisfigurit olivat minusta lapsena noloja, mutta nyt antaisin pitkän pennin jos saisin ne takaisin, mihin ovat mahtaneet joutua :)
PoistaTaas uusi afrikkalainen kirjailija, siis minulle uusi, mutta oikeasti taitaa olla edelläkävijöitä, tässä nykyisessä afrikkalaisbuumissa. Kiinnostava kirja ja kirjailija ja kiinnostavasti kirjoitit, kiitos! Ja ne lapsena nolot koriste-esineet... muistan eräänkin Eiffel-tornin, jonka sisällä oli hajuvettä...
VastaaPoistaMinäkin muistan sellaisen tornin, paitsi että se taisi olla jonkun kaverin äidillä, ei meillä.
PoistaAfrikkabuumiin tämäkin suomennos varmaan kuuluu, ja hyvä niin, kannattaa lukea tämäkin vaikka onkin vähän vanhempaa perua. Afrikkalainen kirjallisuus on jo aika kauankin ollut ikäänkuin pinnan alla kuplimassa, sitä on kyselty kirjastosta ja koetettu meilläkin kartoittaa erilaisin valikoimaluetteloin, mutta suomennoksia on ollut aika vähän. Nyt näitä sitten putkahtelee koko ajan, ja toinen toistaan parempia kirjoja vielä, upeaa!
Nämä jonkin maan tai alueen kirjallisuuden nousut on jännittäviä, aikaisemmin tuntui että vain itse jostain syystä kiinnostui jostain alueesta, tai melkein kuin vahingossa sattui lukemaan peräkkäin paljon samalta alueelta peräisin olevia kirjailijoita. Muistan 80-luvulta ainakin Etelä-Amerikka - ja Itävaltakauden. Olikohan nekin samanlaisia suomennosbuumeja, ja luulin vaan silmälappuisena teininä olevani ainoa joka yhtäkkiä kiinnostui :)
Lukupinossa tämäkin odottelemassa. Viime vuoden Afrikka-haasteen jälkeen en ole jaksanut kuitenkaan tarttua afrikkalaiseen kirjaaan pitkään aikaan. Näitä on kyllä kiinnostava lukea!
VastaaPoistaJoo, hyväänkin voi kyllästyä. En muista niin tarkkaan mitä kaikkea luit, mutta tämä saattaisi olla vähän erilainen. Itse olen lukenut vain muutaman uudemman, siis nyt ihan viime vuosina alkuperäiskielelläkin ilmestyneen, ja tässä oli jotenkin erilainen tunnelma.
PoistaMinäkin tulin iloiseksi havaitessani, että tämä vihdoin on suomennettu! Olen lukenut tämän enkuksi jokunen vuosi sitten ja olen ajatellut lukea uudelleen virkistääkseni muistiani. Yritin näet lukea kakkososaa, mutta alkoi ärsyttää kun en muistanut tarpeeksi ykkösestä. :)
VastaaPoistaJoo, parempi myöhään...eikä aihe ole vanhentunut, vaikka oikeastaan vois toivoa että olisi.
Poista