Villa Vietin linnut / Kirsi Alaniva

.

Savukeidas tunnetaan lähinnä esseistä, runokirjoista ja muilta unohtuneiden klassikkojen käännöksistä. Nyt kustantamo laajentaa myös uuteen proosaan, ja ensimmäisenä julkaistaan turkulaisen toimittajan Kirsi Alanivan esikoisromaani Villa Vietin linnut. Teos voitti Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeitaan yhdessä järjestämän käsikirjoituskilpailun viime talvena.

Kirjan takaliepeessä kerrotaan Alanivan aloittaneen romaanin kirjoittamisen ruissalolaisen huvilan pihamaalla. Tunnelma on helppo aistia, voin kuvitella loppukesän täyteläisen kostean, hiljalleen viilenevän illan. Meren tuoksu on tuttu, mutta siinä on mukana myös jotain salaperäistä, jotain joka on tullut kaukaa merivirtojen mukana. Vanhojen tammien varjot venyvät pitkiksi ja tuuli suhisee rannan ruovikossa punoen tarinaa sille, joka haluaa kirjata sen muistiin.

Ehkä hiukkasen tuossa romantisoin kirjoitusprosessia, mutta Villa Vietin lintujen vahva tunnelma on omiaan innoittamaan moiseen. Romaanin miljöö on upeasti kuvattu. Saaren eristyksessä sijaitseva vanha huvila kiihottaa mielikuvitusta. Rakennus on rapistunut, mutta sen seinät huokuvat mennyttä loistoa, unohtuneista huoneista voi löytää aarteita tai ainakin todisteita menneiden sukupolvien salaisuuksista.

Myös luontokuvaus on voimakasta ja kiehtovaa. Alanivan kieli on maagista ja rehevää, kielikuvat uusia ja osuvia. Lounaisrannikon leuto ilmasto, rannoilla ryöppyävät kosteikot ja pähkinälehtojen vehreys tulevat eläviksi väreinä, tuoksuina ja yksityiskohtaisina kuvina. Luontokuvaus ja henkilökuvaus liittyvät usein tiiviisti yhteen. Sumu nousee rannalta mieliin ja metsä kadottaa ajantajunsa ihmisen tuntiessa joutuneensa eksyksiin elämässään.
"Aluskasvillisuuden lomaan on laskeutunut satojen suruvaippojen parvi. Niiden sametinruskeat siivet avautuvat ja sulkeutuvat kuin kirjan kannet, ja hetken näyttää siltä, että maankuori on aukeamassa. Valo tihkuu lehtikatoksen läpi vihreinä ja kultaisina pisaroina, ja jossain visertää lintu, jonka laulua en tunnista. Perhoset lehahtavat ilmaan, kun astun niiden keskelle. Siiveniskut saavat aikaan humisevan äänen, joka nousee oksien väliin jäävää tunnelia pitkin ylös. Käyn maan päälle makaamaan. Sen sydän lyö kumeasti kalloani vasten ja nostaan pintaan mullan väkevän tuoksun. Työnnän käteni juurien keskelle, kastemadot luikertavat sormieni välissä, ryömivät mustissa onkaloissaan ja tekevät tilaa uudelle elämälle. Jokainen hengenveto painaa ruumiini tiiviimmin kiinni maahan, lähemmäs heitä jotka ovat jo menneet. Kun aurinko on siirtynyt puiden taakse ja heittänyt niiden varjot päälleni, nousen viimein ylös ja otan kuolleet kukat käteeni. Murskaan ne yksi kerrallaan rikki ja taputtelen sitten pehmeän mullan sekaan. Pidä huoli Marthan lapsesta, sanon äänettömästi. Sen jälkeen lähden kävelemään tuttua polkua pitkin kohti Villa Sylviaa."
En tiedä, onko kirjailija tehnyt henkilönsä tarkoituksella toistensa kaltaisiksi, mutta tarinaa tuntuu vievän eteenpäin yhden ja saman naisen jatkumo. Äideillä ja tyttärillä on toki kullakin ominaispiirteensä, mutta silti koko kertomuksen läpi lyö jokin universaali naiseus ja siihen aika tyypillisesti liittyvä ruumiillisuus. Mukana olevat muutamat mieshahmot on kuvattu melko kliseisesti,  ja miesten rooliksi jääkin lähinnä vain taustoittaa eri sukupolviin kuuluvien naisten jokseenkin samankaltaisia elämänvaiheita.

Pidin paljon romaanin vahvasta tunnelmasta ja siitä, kuinka unet, luontokuvat ja arkinen elämä sekoittuvat kerronnassa. Mukana on ahdistavia teemoja; mielen järkkymistä, väkivaltaa, kaunaa ja yksinäisyyttä. Silti lukemisen jälkeen päällimmäiseksi nousee jonkinlainen elämänvoima, joka kantaa kaiken pahan yli ja paljastaa Villa Vietin maailman kauneuden.

Alaniva, Kirsi: Villa Vietin linnut
Savukeidas 2016, 184 s.

Kommentit

  1. Miljöökuvaus tässä vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Saaret ovat aina juttunsa ja niissä olevat ränsistyneet rakennukset. Kiitos esittelystä. En tiennyt tästä kirjasta mitään ennen tekstiäsi. Kieli teoksessa vaikuttaa puhuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli on runollista, sopii hyvin tämän tapaiseen "puolimaagiseen" tekstiin.

      Ja saari sumuineen on tosiaan ihana, vielä jotenkin tavallistakin mielenkiintoisempi kun voi mielikuvissa sijoittaa näitä juttuja ihan tuohon lähelle, Ruissaloon.

      Poista
  2. Ruissalo on meidän retkeilypaikka ja sen vanhat huvilat ovat todella mielenkiintoisia. Tämä kirja tuo vahvasti esille saariasumisen, harvat asumukset, yksinäisyyden ja luonnon. Tyhjä aika on täytettävä jotenkin ja vanhan kartanon maaginen tunnelma vanhoine aarteineen on hyvin käytetty kirjan juonikuvioissa. Kirja minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, mekin käydään Ruissalossa silloin tällöin, ennen käytiin vielä useammin kun tyttäret oli pieniä. Siellä on monta todella ihanaa huvilaa ihan polkujen vierillä. Niiden pihat on aika hiljaisia, siinä alkaa mielikuvitus lentää kun miettii kuka siellä sisällä piileksii...

      Poista
  3. Aivan uusi tuttavuus, tämä kirja, kiva kun kerroit siitä! Blogissani on sinulle pieni tietokirjahaaste, jos ehdit ja haluat "elämäsi tietokirjoja" paljastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä kirjailija että kustantajakin (ainakin alunperin) ovat molemmat turkulaisia, julkkaritkin taisi olla tuossa ihan kirjaston kulmalla. Tieto taitaa levitä vähän hitaammin täältä sinne kuin toisinpäin :)

      Kiitos haasteesta, luen kyllä ihan nolostuttavan vähän tietoa nykyisin, esseitä sentään joskus. Mutta katsotaan, jos pystyisin silti vastaamaan.

      Poista
  4. Löysin tämän sattumalta kirjastosta ja olipa mahtava lukukokemus! Taidokas kuvaus, vahva tunnelataus.

    VastaaPoista
  5. Just tuommoset onnelliset sattumat on niitä ihan parhaita lukukokemuksia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!