torstai 2. heinäkuuta 2015

Kaikkein vähäpätöisin asia / Kate Atkinson

Atkinson, Kate: Kaikkein vähäpätöisin asia
One good turn, suom. Kaisa Kattelus
Schildts & Söderströms, 2012, 388 s.

Kate Atkinsonin kirjoja on suositeltu minulle jo monelta luotettavalta taholta. Nyt tartuin ensimmäiseen. Tarkoituksena oli osallistua dekkariviikkoon, mutta aikapula teki tepposet ja myöhästyin auttamattomasti. Sen verran kiinnostava Atkinsonin dekkari kuitenkin oli, että luin sen mielihyvällä loppuun vaikken kotimaisten kirjabloggreiden kesäkuiseen tempaukseen ehtinytkään mukaan.

Atkinsonin henkilöt ja miljööt ovat taitavasti luotuja. Tässä tarinassa seurataan samanaikaisesti useita henkilöryhmiä. Aluksi tapahtumat vaikuttavat erillisiltä, mutta tarinan edetessä yhteyksiä ryhmien välillä alkaa löytyä. Näkökulmien vaihtelu tuo aiheen käsittelyyn mielenkiintoista monipuolisuutta, mutta toisaalta jatkuva siirtyileminen henkilöistä toisiin on hieman sekavaa ja vaati ainakin minulta lukijana tavallista tarkkaavaisempaa lukutyyliä.

Tapahtumat sijoittuvat kesäiseen Skotlantiin. Teatterijuhlille Edinburghiin on saapunut myös entinen poliisi Jackson Brodie jonka naisystävällä Julialla on osa yhdessä festivaaliin kuuluvista esityksistä. Julia rientää harjoituksesta toiseen ja Jackson viettää aikaa yksikseen kuljeskelemalla kaupungilla. Miehen on tarkoitus lomailla, mutta hän joutuu yllättäen todistamaan kolaria ja sitä seuraavaa raakaa päällekarkausta. Kun läheiseltä rannalta vielä löytyy nuoren naisen ruumis, entinen poliisi ja yksityisetsivä ei voi mitään luonnolleen, vaan alkaa ottaa selvää tapahtumista.

Mukana kuvioissa ovat myös epäonninen rikoskirjailija Martin Canning, palkkatappajaksi paljastuva päällekarkauksen uhri Paul Bradley ja Martinin öykkärimäinen toveri Richard Moat, surkea koomikko jonka kohtaloksi tulee joutua murhatuksi Martinin sijasta. Hmm, jokseenkin noin se tragikoominen juoni kai meni, nyt kun lukemisesta on jo jonkin aikaa, en kyllä uskalla enää vannoa muistavani tarkasti.

Yhtäällä seurataan vielä Gloriaa joka katselee taaksepäin elämäänsä sairaalassa koomassa makaavan huijariliikemiehensä Grahamin kanssa. Ja koko ajan mukana sopassa on vielä rikoskomisario Louise Monroe, joka rikosvyyhdin selvittämisen lisäksi onnistuu herättämään Jacksonissa monenlaisia tunteita.

Vaikka tästä romaanista aikalailla pidinkin, sen verran sekavasti ja poukkoilen tarina kuitenkin rönsysi, että hieman ihmettelin kaikkia niitä vuolaita kehuja, joita Atkinsonista olin kuullut. Kirsin kirjanurkasta löytyi kuitenkin hieman selvennystä asiaan ja ajattelenkin nyt, ettei tätä kannattane jättää ainoaksi tutustumiseksi kirjailijan tuotantoon.

12 kommenttia:

  1. Kauhean paljon kehuja olen minäkin tästä dekkaristista kuullut, mutta jotenkin vain virta vie ohi. No eipä ole ollut kehumista minunkaan kahdessa justu lukemassani dekkarissani, sillä en aio niistä edes kirjoittaa! Aikaa meni hukkaan suotta.

    Tämä ei ainakaan olisi minun kirjani, sillä sekavuus on ihan yhtä paha kuin vaikka kirjan tylsyys.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian paljon henkilöitä, se se syy sekavuuteen varmaan oli. Toisaalta he kaikki olivat taiten luotuja ja mielenkiintoisia, mutta ärsyttäväähän se on silti, kun pitää selailla kirjaa taaksepäin, että kuka se tämä nyt olikaan ja kenen kanssa :)

      Kirsi sanoo tuolla jutussaan, että tämä poikeaa sarjan muista osista juuri tuossa sekavuudessa, eli minä varmaan luen Atkinsonilta vielä muutakin. Kun henkilökuvaus oli kuitenkin niin hyvää ja juonikin sellainen realistisen mielenkiintoinen. Ei mitään kammottavien raakuuksien kuvauksia vaan ennemminkin tarkkanäköistä kuvausta siitä, miten erityyppiset ihmiset suhtautuivat erityyppisiin rikoksiin.

      Kiitos muuten siitä helmiorapihlajajutusta, se pikkupuu sopisi meidänkin pihalle <3

      Poista
  2. Atkinsonin kirjat, harmittavasti en ole päässyt sisälle niihin - jotenkin ne ovat sekavia, tosi helpottavaa kuulla että joku muu on samaa mieltä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole lukenut Atkinsonilta vielä mitään muuta, ja ajattelin vielä jatkaa harjoituksia. Jossain vaiheessa, sitten kun taas kaipaan dekkaria, näin kesällä sellainen ihme saattaa tapahtua piankin.

      Vähän laiskaksi tunsin itseni kun ärsyynnyin tuosta poukkoilusta, tai ainakin mietin, että olenko jo liiankin mukavuudenhaluinen. Että pitääkö lukemisen aina olla helppoa? Ei pidä, mutta ei kyllä sekavuuskaan mikään laadun tae ole! Varmaan tästäkin romaanista olisi saanut jäntevämmän ja helpommin seurattavan huolellisemmalla muokkaamisella, eikä sisältö olisi kärsinyt yhtään, päinvastoin.

      Poista
  3. En lue yleensä dekkareita, mutta Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä oli omalla mittapuullani hyvä. En minäkään sille välttämättä jatkoa jaksa lukea, mutta dekkareiden seassa positiivisen kaunokirjallinen ja hyvin kirjoitettu. Paljon siinäkin oli hahmoja, mutta kärryillä pysyi kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan juuri se eka osa sarjasta, eikö vain? Sen voisin hyvinkin lukea seuraavaksi, kun kumminkin lomalla kaipaan dekkaria luettavaksi. Ellei varauksesta ehdi tulemaan uusin suomennettu Harlan Coben. Se oli viime kesän hitti mulle ja nyt tulossa vaikuttaa olevan edellisen toisinto, samalla kaavalla, päähenkilön sukupuoli vain on vaihdettu...

      Ja asiasta toiseen, se kahvi jota sain sulta oli taivaallisen hyvää, kiitos siitä! Mistä sitä saa lisää?

      Poista
  4. Minä löysin Kate Atkinsonin jo 1990-luvulla ja ihastuin tuolloin täysillä hänen kirjoihinsa Museon kulisseissa ja Ihmiskrokettia. Mielestäni Atkinsonin dekkarit eivät yllä samalla tasolle kuin romaanit, joista myös Elämä elämältä on huikea. Siitä syystä minua harmittaa, että niin monet ovat tutustuneet Atkinsoniin vain noiden dekkareiden kautta, sillä niissä hän ei ole parhaimmillaan (siis ainakaan minun mielestäni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä elämältä on ollut myös ajatuksissa lukea, mutta pelottaa se rakenne. Eikös siinä jotenkin aina aloiteta uudestaan, onko siinä paljon toistoa?

      Äkkiä ajateltuna se vaikuttaa tylsältä, mutta ei kai voi olla, kun niin monet kehuvat, sinäkin :)

      Poista
    2. Itse asiassa sitä rakennetta ei edes pahemmin ajattele, kun se kirja vaan soljuu hienosti eteenpäin. Ei ne uudet alut minun mielestä tee siitä kirjasta tylsää enkä kokenut sitä toistoa mitenkään hankalana. Unisilla aivoillani en nyt keksi, miten sitä kirjaa kehuisin tai kuvailisin jotenkin hienosti. ;-) Kokeile ihmeessä. Luulen, ettet pety.

      Poista
    3. Noo, ei sun tarvitse keksiä mitään erikoisperusteluja, luotan mä sun sanaasi muutenkin :)

      Sikälikin uskon, että vaikka kirja ei ole enää edes ihan uusi, siitä on meiltä kaikki niteet jatkuvasti lainassa. Eli muutkin tykkää. Laitan varauksen.

      Poista
  5. Brodie vain vei jalta altani, ja siksi hyväksyn höttöiset sarjan osat. Jotain selittämätöntä tapahtui välillämme. Ja siksi Brodie valinnee kirjoissa aivan vääriä naisia.

    Sarjan aloitus on kiehtova, ja tämänkeväinen osa viehätti taas juonenkuljetukseltaankin. Ja Atkinsonin ei-dekkari Elämä elämältä on yliveto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon :) Multa ei ihan menneet jalat alta, mutta kieltämättä kiinnostus kyllä heräsi. Ei mikään ihan yksinkertainen persoona, voisi hänen kanssaan ihan mielellään seurustella uudelleenkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!