Parempaa väkeä / Sarah Waters

Waters, Sarah: Parempaa väkeä
The paying guests, suom. Helene Bützow
Keltainen kirjasto 462
Tammi, 2015, 598 s.

Champion Hillin hienostoalueella Lontoossa, yhdessä sen hiljalleen rapistuvista taloista tarjotaan vuokralle yläkerran huoneita. Vuokralaisten ottaminen on noloa mutta välttämätöntä. Perheen aikuinen tytär Frances on huolehtinut taloudesta parhaansa mukaan, mutta ilman lisätuloja hän ja äiti eivät tule enää toimeen.

"Hän teki ostokset Strutton Groundin torikojuissa, kierteli myyjältä toiselle ennen ostopäätöstä, halusi varmistaa että oli varmasti kartoittanut halvimmat hinnat; lopulta hän hankki kolme rullaa ompelulankaa, kuusi paria kakkoslaadun silkkisukkia ja laatikollisen kynänteriä. Kävelymatka Vauxhallista oli tehnyt hänet nälkäiseksi, ja kun ostokset olivat laukussa, hän alkoi ajatella lounasta. Tällaisilla retkillä Frances söi usein National Galleryssa, Tate Galleryssa - jossakin sellaisessa paikassa, jossa kahvila oli niin täynnä, että siellä saattoi tilata kannullisen teetä ja kaivaa vaivihkaa kotitekoisen sämpylän sen seuraksi. Mutta se oli vanhapiikamaista, eikä hän halunnut olla tänään vanhapiika. Herranen aika, hänhän oli vasta kahdenkymmenenkuuden! Hän huomasi mukavan kulmakahvilan ja tilasi lämpimän lounaan: munia, ranskalaisia perunoita, leipää ja voita, eikä se maksanut kuin shillingin ja kuusi pennyä ja siihen sisältyi pennyn juomaraha tarjoilijalle. Frances tukahdutti kiusauksen pyyhkiä lautanen leivänpalalla, mutta oli niin rahvaanomaisella tuulella että saattoi kääriä itselleen savukkeen. Hän poltteli sitä nauttien pohjakerroksen keittiön äänistä, astioiden kalinasta ja veden loiskeesta: äänistä jotka syntyivät jonkun toisen tiskatessa."

Vuosi on 1922, sota on juuri päättynyt. "Parempi väki" yrittää pitää kiinni tavoistaan ja asemastaan, mutta luokkayhteiskunnan mureneminen näyttää jo väistämättömästi alkaneen. Oikeuksiaan vaativat niin naiset kuin työttömiksi joutuneet sotaveteraanitkin. Franceskin on ollut kapinallinen, suffragetti joka halusi heittää romukoppaan avioliiton, perinteet ja kaiken vanhan ja luutuneen. Veljien kaaduttua ja isän kuoltua hän on kuitenkin taipunut jäämään äidin turvaksi kotiin, huolehtimaan talosta, ainoasta omaisuudesta joka perheen varallisuudesta on jäljellä.

Moderneista mielipiteistään huolimatta Francesinkin on vaikea sopeutua siihen, että vuokralaiset asettuvat taloksi. Miksei olisi, joutuuhan hän jakamaan vieraiden kanssa kotinsa, oman yksityisen tilansa. Aluksi Francesin hermoille käyvät molemmat Barberin pariskunnan aviopuolisoista. Jännitteitä on monenlaisia. Barberit ovat varakkaita, mutta Wrayt kuuluvat hienostoon. Eron huomaa pukeutumisesta, tavoista ja puheesta, eikä ole yksimielisyyttä siitä, kenen tulee kunnioittaa ketä. Leonard Barberin seurallisuus miellyttää rouva Wrayta, mutta Francesia ärsyttää miehen flirttailu. Lilian Barber on naisten mielestä kaunis ja muodikas, mutta samalla vulgaari kuin baarityttö.

Vähitellen nuorten naisten, Francesin ja Lilianin välille syntyy ystävyyttä. Luottamuksen syvetessä ystävyys muuttuu rakkaudeksi. Seuraa salailua, kuumeista kaipuuta ja hurmioituneita onnenhetkiä. Frances ja Lilian suunnittelevat jo yhteistä elämää, kunnes yhden illan väkivaltaiset tapahtumat muuttavat silmänräpäyksessä kaiken. Surmatyötä seuraavat poliisitutkinnat ja oikeudenkäynnit käyvät varsinkin Lilianin terveydelle. Mikään ei ole enää kuten ennen, epäilykset täyttävät naisten mielet eikä rakkaudelle tunnu enää jäävän mahdollisuuksia.

Waters kirjoittaa nautittavan pikkutarkkaa ajankuvaa, hän kuvaamansa näkymät vaikuttavat hyvin autenttisilta. Kirjoitustyylissäkin on pieni vivahdus vanhanaikaisuutta, juuri sopivasti niin ettei se vaikeuta lukemista, helpottaa vain sopivasti lukijan solahtamista 1920-luvun Lontoon kaduille ja aikalaisten seuraan. Watersin henkilöt ovat mielenkiintoisen ristiriitaisia ja niin monipuolisesti kuvattuja, että historiallisen romaanin kaavamaisuudesta ei ole tietoakaan.