Harjoitukset / Eleanor Catton

Catton, Eleanor: Harjoitukset
The rehearsal, suom. Tero Valkonen
Siltala, 2010, 332 s.

Uusseelantilainen Eleanor Catton sai äskettäin Man Booker -palkinnon romaanistaan Luminaries. Siltala-kustantamo julkaisee kirjasta suomennoksen ensi vuonna, sitä odotellessa lainasin kirjastosta kirjailijan esikoisteoksen, Harjoitukset.

Romaani sijoittuu kahdelle toisiaan muistuttavalle näyttämölle. High schoolin oppilaat Bridget, Julia ja Isolde opiskelevat saksofoninsoittoa. Opettajansa kyynisyydestä huolimatta tytöt kertovat tälle asioitaan estoitta, melkein kuin rippituolissa. Saksofoninopettajan suhtautuminen sekä tyttöihin että näiden äiteihin on erikoista; hän tekee huomioitaan molempien pyrkimyksistä hyvin kylmästi, liki tyystin vailla empatiaa.

Kadun toisella puolella teatterikoulussa oppilaiden on menestyäkseen oltava valmiita paljastamaan intiimeimmät hetkensä ja käyttämään niitä ilmaisunsa kehittämiseen. Liikunnanopettaja ja näyttelijätyön opettaja seuraavat ponnistuksia herkeämättä mutta kyllästyneinä, kaiken jo moneen kertaan nähneinä.

Näyttämöt yhdistää skandaali. High schoolissa paljastuu alaikäisen tytön ja jazzopettajan suhde. Teatterikoululaiset ottavat häväistysjutun lopputyönsä aiheeksi ja juorujen verkosto alkaa velloa, jokainen haluaa skandaalista osansa. Totuus jää toisarvoiseksi ja tapahtumasta tulee pelkkää materiaalia mitä moninaisempiin tarpeisiin.
"Isolde kävelee hitaasti, katsoo miten harmaan mudan ja leikatun ruohon likavana kohoaa yli hänen koulukenkiensä reunan aina sukkien nahkeaan villaan. Suurin osa tytöistä käyttää pääsisäänkäyntiä, ja Isolde on onnekseen täysin erityksissä kulkiessaan kohti kotiluokkaansa. Isolde on saanut tähän asti nauttia aivan erityisestä vapaudesta siitä lähtien kun herra Saladin lähti koulusta, sillä kaikki oppilaat ovat vaivaantuneita ja kiertävät häntä niin kuin hän olisi todella hauras, kun taas kaikki opettajat ovat tomeria ja poissaolevan tuntuisia ja pyrkivät ilmiselvästi kohtelemaan Isoldea täysin tavalliseen, näkymättömään tapaan. Yksityisyys on tervetullutta, mutta Isolde tietää että hänen muualta saadun maineensa varanto loppuu pian. Hän on pannut välinpitämättömän paheksuvasti merkille, että yksikään opettaja ei enää vertaa häntä hänen siskoonsa, ei edes verkkopallo-opettaja, joka toisteli yhteen aikaan mielellään: "Siis te kaksi - voisin vaikka vannoa että teidän kotinne vedessä on jotain."
Kirjan henkilöiden lähes absurdi rehellisyys riemastutti minua aluksi. Jatkuessaan aina vain yhtä säälimättömänä tyyli alkoi loppua kohden kuitenkin ahdistaa, hetkittäin jopa nolostuttaa. Kirjassa on runsain määrin dialogia, ja keskustelut käydään kuin mitään teeskentelemättömien alitajuntojen kesken, täysin häpeämättä, minkäänlaista syyllisyyttä tai myötätuntoa tuntematta. Romaani on monellakin tavalla taidokas, mutta mikään kepeä lukukokemus se ei ole.

Kirjan rakenne on monimutkainen mutta tarina pysyy kuitenkin hyvin koossa ja helposti ymmärrettävänä. Kronologia vaihtaa suuntaa kesken kaiken, eri aikatasojen tarinat kulkevat ristikkäin ja saattavat sekoittua toisiinsa ja joskus tuntuu jopa siltä, että puhuja vaihtuu kesken lauseen. Silti kokonaisuuden läpäisevä omaperäinen tyyli kokoaa kirjan johtoajatuksen selkeästi esille. Se usuttaa miettimään totuuden ja tarinoiden suhdetta sekä sitä, miten monenlaisia variaatioita näistä molemmista ihmiset eri tilanteissa ja erilaisin tarkoitusperin toisilleen kertovat.

Kommentit

  1. Luin Harjoitukset aiemmin tänä syksynä, ja pidin kirjasta kovasti. En ahdistunut, vaan ihastuin. :) Odottelen uutukaisen suomennosta, toivottavasti se vain on yhtä hyvä kuin Harjoitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odotan voittoromaanilta jopa enemmän kuin tältä esikoiselta, ainakin sen aihepiiri vaikuttaa kiinnostavalta ja voisin kuvitella, että Cattonin tyyli sopii hienosti 1860-luvun ankarien olosuhteiden kuvaamiseen. Tai ehkä meidät yllätetään taas jollain aivan uudella jutulla!

      Poista
  2. Ai esikoinen onkin jo suomennettu? Ohhoh, on oltu Siltalalla hyvin hereillä. Arviosi perusteella voisin kuvitella, että jopa pitäisin teoksesta, vaikka kansi onkin ihan kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että pidät tästä, Noora.

      Teos ei päästä helpolla enkä voi väittää että se erityisesti palkitsisi lukijaansa urakan loputtuakaan, mutta jotain maagista siinä on. Piittaamatonta alitajunnan naturalismia, kyynistä ja viiltävää.

      Joo, ja kansi on kamalan ruma mutta samalla jotenkin niin sopiva :)

      Poista
  3. Odotan kovasti Cattonin keväällä suomennettavaa teosta, mutta nyt sait minut kyllä kiinnostumaan tästäkin. (Vaikka komppaan kyllä Nooraa, tuo kansi on aikamoinen kammotus. :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin odotan suomennosta, googlasin tuolta että sitä tekee Tero Valkonen. Englanninkielisen romaanin kansi on tosi kaunis ja romanttinenkin, mielenkiintoista nähdä millaiseen ratkaisuun täällä päädytään :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!