lauantai 6. huhtikuuta 2013

Totuus naisista / Joonas Konstig


Konstig, Joonas : Totuus naisista
Gummerus, 2013, 348 s.

Joonas Konstigin nimi oli tarttunut korvaan jostain aiemminkin ja tämän uutuuden loistavan provosoiva nimi sai tarttumaan kirjaan. Eikä tätä sitten oikein malttanut käsistään laskea, tarina vetää lukijaa eteenpäin harvinaisen vangitsevasti.

Kirjasta on jo lyhyessä ajassa kirjoitettu paljon blogeissa, viimeksi taisin lukea Ilselästä Minnan ihastuneita totuuksia ajassa kiinni olevasta ja elävästä suomenkielestä. Leena Lumi kertoo hioneensa sanansa säilän etukäteen valmiiksi tehdääkseen hakkelusta katkeroituneista väittämistä joita kirjan nimi antoi odottaa, mutta toisin kävi, naistensa kanssa aika lailla eksyksissä oleva päähenkilö saikin Leenan sympatiat heräämään. Arja blogissa Kulttuuri kukoistaa näkee tämän ennenkaikkea isän tarina, aiheeltaan harvinaisena ja jo siksi tärkeänä.

Totuutta naisista kertoo siis Tapani, tyhjän pesän syndroomaan tahollaan omalla tavallaan  valmistautuvan Tiinan aviomies, idealistisen Ronjan ja voimiaan kaveripiirin valtaverkostoissa mittelevän Roosan isä. Tiina ja Ronja jäävät selvästi taustalle, Tapani pohtii lähinnä omaa mielenmaisemaansa ja asemaansa kotona ja työpaikalla. Mukana on paljon hienoja, paljastavan tarkkanäköisiä ajatuksia parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Tapahtumien tasolla tunnelma on alusta asti hieman pahanenteinen, paine perheessä kasvaa, jonkinlainen räjähdys on väistämättä edessä.

Lukioikäisen Roosan maailmaa kuvataan paljon, näkökulma on tyynen viileä, kertoja jättäytyy näissä kohdin kuin tarkoituksellisesti ulkopuoliseksi. Kerrontatapa luo tehokkaasti illuusiota objektiivisuudesta, repliikit ovat suoria ja tapahtumat kirjattu ylös raportinomaisesti. Tapanin asenteista saadaan tietoa toisaalta, esimerkiksi keskusteluista veljen kanssa. Paitsi isän puheenvuorona, teksti on tärkeä ja uudenlainen myös kertomuksena siitä, miltä tyttöjoukon arki näyttää aikuisen miehen silmissä. Tapani myöntää olevansa tyttären kanssa hieman hukassa, mutta on kuitenkin ihmeen itsevarma siinä, kuinka tyttären hänen mielestään tulisi käyttäytyä.

Roosan murrosikä on rankassa vaiheessa. Suosittuna olemiseen vaaditaan röyhkeää sanavalmiutta, teräviä kyynärpäitä, uskallusta tehdä kaikkea sitä mitä muutkin ja mieluummin vielä vähän enemmän. Ja kaiken on tapahduttava nopeudella jossa ei jää pienintäkään sijaa harkinnalle, on reagoitava heti! Moni kirjan lukenut on sanonut luulleensa Roosaa kavereineen hieman nuoremmiksi. Minustakin jutut vaikuttavat enemmän yläasteen pissismeiningiltä, mutta pari vuotta sinne tai tänne, kuvaus kaikessa ahdistavuudessaan on vaikuttavaa.

Niin paljon kuin tarinasta pidinkin, yksi asia sain minut aina silloin tällöin, ja vähän liian tiuhaan tahtiin jopa, huokaisemaan nolostuneena. Tapanin tausta villakankaita valmistavan suvun vesana ja hyvää pukeutumista arvostavana vanhan ajan herrasmiehenä tuli kyllä selväksi, mutta en silti olisi tahtonut aina tietää, miten kukakin tarinaan poikkeava henkilö milloinkin oli pukeutunut. Vaateilla voi toki ilmentää persoonallisuutta, mutta liika on liikaa, kangaslaatujen selostukset toistuessaan parin sivun välein olivat jo aika koomisia.

Myös kirjan opettavaiseen loppuun olin vähän pettynyt. Hieman kärjistäen voi sanoa, että tyhmän ylpeä tyttö sai nöyrtyä ja huomata, että olisi sittenkin pitänyt noudattaa isin neuvoja. Olisin ennemmin toivonut, että Roosa olisi nakannut niskojaan petolliselle poikaystävälle Micolle ja halannut Tapania hyvästiksi. Vetänyt taas päälleen sen ärsyttävän niukan topin ja lähtenyt uusiin bileisiin, kohti uusia ihastuksia, hieman vain viisaampana ja valmistautuneenpana. Mutta ehkä on vähän liikaa vaatia sitä tarinaa vielä isiltä, ja siskothan niitä jo kirjoittaakin, muistetaan lukea niitäkin!

11 kommenttia:

  1. Erja, osuit suoraan suoneen: Tarinan suuri veto johtuu tuosta viileästä kerronnasta, jossa Tapani, vaikka onkin keskiössä, kuitenkin toimii kuin syrjästäkatsojana, tai ainakin kertoo, kuin olisi syrjässä ytimestä.

    Minä niin pidin lopusta, sillä tässä oli paljon samaistumista R:ään ja tyttäreemme, myös Tapanin ammatti liippasi kohti miestäni ja kaiken huipuksi, vaikka R. ei sitä ikinä myöntäisi, hän on just tuollainen laatuvaatefriikki. Ostaa harvoin, mutta sitten laatua ja osaa vertailla pukujen materiaaleja etc. Oi, voikohan Konstig enää kirjoittaa näin minulle sopivaa kirjaa.

    Tästä kuitenkin on jo nyt tullut minlle vuoden kova kotimainen. Luen enemmän käännöskirjallisuuutta, joten ans katsoa sailyttääkö kirja asemansa kuumassa ryhmässäni.

    VastaaPoista
  2. PS. Siis kiitos sinulle, että tietämättäsi kerroit minulle, miksi niin pidin tästä kirjasta: Se oli tuo etäännyttämisen tyyli! En vain nyt tajunnut sitä, kun tarinakin niin veti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuossa tyylissä piilee tarinan suola.

      Siinä jotenkin jännästi kertautuu se, että vaikka Tapani on tyttärensä elämästä pihalla hän kuitenkin rakastaa tätä.

      Siis jos Tapanin annettaisiin kertoa Roosan tarina, se ei olisi Roosaa kohtaan niin kunnioittavaa kuin tämä viileän toteava raportointi, joka kuitenkin kaikessa raadollisuudessakin antaa Roosalle omaa vapautta, ehkä jopa pienen mahdollisuuden tulkintaan, että Roosan pyristelyssä sittenkin on jotain järkeä, vaikkei isä sitä kykenekään näkemään.

      Voi kiesus mikä selitys, ymmärtääköhän kukaan mitä yritän sanoa :D

      Poista
    2. Minä ymmärsin just sataa. Roosaa ei nostettu seinälle, ei lytätty päin teiniegoa, vaan Rosalle jätettiin oma tila. Tyylikästä, eikä monelta onnistu. Tässä oli paljon sitä selvitymistä, jota meillä oli vahvan ja temperamenttisen Merimme kanssa. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, vaikka välillä heikotti.

      Sitä ei vain jaksa käsittää, miten tuollaiset söpösti hukassa olevat miehet saavat puolelleen kaikki sympatiat - ainakin minulta.

      Poista
    3. Oli kiva lukea siitä kuinka sulit Tapanin eksymisille, aloin itsekin nähdä hänet paljon paremmassa valossa.

      Ja tuosta Roosasta vielä, tuolla ulkopuolisella kerronnalla Konstig saa hyvin esille sitäkin, kuinka vahvaa nuorten kieli on. Kai sen on myös tarkoituskin olla sellaista koodia jota vanhemmat ei ymmärrä, jotain omaa.

      Poista
  3. Olen lukenut Konstigin Kaikki on sanottu-teoksen. Päätin lukemani perusteella jättää tämän väliin, mutta ehkä luen joku päivä...kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen tutustuminen Konstigin kirjoihin, ihan mielenkiinnolla aioin kyllä seurata mistä hän seuraavaksi kirjoittaa.

      Kaikki on sanottu ei oikein aiheensa puolesta saanut minua kiinnostumaan, nyt kun tiedän kuinka taitavasti Konstig kuljettaa tarinaa, saattaisin tarttua siihenkin.

      Poista
  4. Konstig yllätti - en tiennyt mitä odottaa ja sen takia mies veikin ja lujaa :)

    VastaaPoista
  5. Hienosti kuvasit tätä! Totta, että se vaateasia pisti silmään; Tapanin alan ja persoonien kuvauksen lisäksi, ehkä se on myös kannanotto ulkonäön ja fasadin merkitykseen tai jotain tällaista... Mutta kiinnostava kirja, kaiken kaikkiaan, ei-niin-tavallisen näkökulmansa vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämän kanssa sai juuri sopivassa suhteessa ärsyyntyä ja ihailla, kaikenkaikkiaan tästä jäi oikein raikas tuuletus päähän!

      Poista

Kiitos kommentistasi!