Kiinalainen puutarha / Markus Nummi

Nummi, Markus: Kiinalainen puutarha : romaani
Kansi: Timo Numminen
Otava, 2004, 507 s. : kuv.

Markus Nummen Kiinalaisen puutarhan mukana pääsee siirtymään ajassa taaksepäin satakunta vuotta, kauas Itä-Turkestaniin. Kiinan, Venäjän, Intian ja Afganistanin rajamaille, aina Taklamakanin autiomaan reunalle asti.

Tapahtumat käynnistyvät lapsijoukon temmellyksen tuodessa vanhan marsalkan mieleen valokuvaan tallennetun hetken kauan sitten. Silloinkin kuvaan tuli mukaan jotain odottamatonta. Jotain, jota moni ei edes näe, mutta joka oikealla hetkellä paljastettuna pelastaa ihmishenkiä.

Pieni tyttö kyyhöttää pimeässä setänsä vierellä ja pyytää kiihkeästi tätä jatkamaan kertomusta. On vuosi 1933 ja alueella riehuu sota. Toisiaan tappavat ja ryöstävät kiinalaiset, venäläiset ja uiguurit; ateistit, muslimit ja kristityt. Jos näiltä jotain vielä jää jäljelle, siitä tekevät selvää vuoristoa kiertelevät rosvojoukot.

Tytön ja miehen pakomatka on päätynyt tällaisen rosvojoukon kynsiin. Seuraavan päivän valkenemisesta ei ole takeita, tyttö on peloissaan ja siksi sedän on kerrottava kaikki, alusta lähtien.

"Entä ... No kerrotko sitten..." aloitti Nora, epäröi, käänsi päänsä poispäin vaikka majassa oli niin hämärää, ettei Kamil erottanut hänen kasvojensa piirteitä.  
"Kerrotko millaista on aikuisten rakkaus." 
"Sinun täytyy malttaa", sanoi Kamil. "Me olimme silloin lapsia. Sinä olet lapsi." 
"Voi olla, ettei minusta tule koskaan aikuista", sanoi Nora. "Minä haluan tietää. Minä haluan tietää sinusta ja Rahila-tädistä." 
"Hyvä on", sanoi Kamil. "Minä kerron. Mutta ensin Kamilin ja Rahilan täytyy kasvaa aikuisiksi. Siihen voi mennä koko yö." 
"No jatka sitten", hoputti Nora.
Pimeässä tyrmässä käydyt keskustelut rytmittävät Kamilin tarinaa aurinkoisista päivistä kristityllä lähetysasemalla Kashgarissa. Lapsista suurin osa on orpoja, mutta kaukaa tulleet muukalaiset eivät ole pahoja, niin kuin kirjassa moneen kertaan todetaan. Ruotsalaiset sahibit ja khanimit eivät ehkä ymmärrä millaisia ristiriitoja heidän puheensa kolmipäisestä jumalasta aiheuttavat muslimiväestössä, mutta lapsille he osaavat luoda turvallisen kasvuympäristön.

Kun sota alkaa, kaikki muuttuu. Muutaman aluetta pelossa pitävän hirmuvaltiaan tyrannia muuttuu yleiseksi kaaokseksi, jossa tavalliset ihmiset kohtelevat toisiaan uskomattoman julmasti. Koston kierre kiihtyy ja pahiten tästä kärsivät naiset ja lapset. En oikein tiedä, miten väkivallasta pitäisi kirjoittaa, mutta pitkä ja paatoksellinen tarina pikkutyttöjen raiskaamisesta tuntui turhalta, jopa mauttomalta. Sen sijaan varkaan pojan, Hassanin tarina toi syvyyttä surulliseen kertomukseen. Ei pahuutta voine ymmärtää, mutta taustansa silläkin aina on.

Tarina on pitkä, 30 vuoden ja tuhansien kilometrien kulkemiseen Kashgarista Bombayhin tarvitaan yli 500 sivua. Mukana on paljon henkilöitä ja erilaisia ihmiskohtaloita, mutta kertomus säilyy silti eheänä ja elävänä. Vieras kulttuuri suodattuu nähtäväksi meille tutumpien silmien läpi, siinä on sekä outoja että helposti ymmärrettäviä piirteitä.

Kiinalainen puutarha kertoo sodasta ja ristiriidoista ryhmittymien välillä, mutta tarinan läpi kulkee myös valoisampi juonne. Se antaa toivoa siitä, että eri uskontokuntiin kuuluvien yksilöiden on mahdollista elää toisensa ja erilaisuutensa hyväksyen, jopa toisiaan rakastaen, ihmisinä ihmisten joukossa.

Kommentit

  1. Tämä on yksi lempikirjojani. <3 Pitäisikin lukea pitkästä aikaa uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin tästä! Varsinkin alussa olin aivan ihastuksissani, loppua kohti pientä puutumista kyllä tapahtui, saattoi johtua vain siitäkin, että tuli vähän kiire :)

      Viikon päästä pääsen keskustelemaan tästä lukupiirin kanssa, on tosi mielenkiintoista kuulla, mitä he ovat tästä pitäneet. Hämmästyn kyllä, jos eivät ole tykänneet.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!