tiistai 24. syyskuuta 2013

Jumala / Erik Wahlström

Wahlström, Erik: Jumala
Gud, suom. Leena Vallisaari
Schildts, 2012, 281 s.
Kannen suunnittelu Anders Carpelan

Teoksen aiheena on raamattu ja kirkkohistoria, mutta kovin monille uskonnollisen kirjallisuuden etsijöille tätä ei silti kannattane suositella. Tyylilaji on nimittäin satiiri. Mukana on vakaviakin teemoja, mutta teksti on koko ajan hauskaa ja terävää. Kristinuskon opinkappaleita ja aatehistoriaa käydään läpi laajasti, hienostuneesti ja riemukkaasti rienaten!

Kertomuksen alussa Jumala on nuori, kiimainen kloppi. Kiihkoissaan ja mielettömässä luomisen halussaan hän tarttuu jäykkänä sojottavaan siittimeensä, ja ahtaasta esinahasta huolimatta purskauttaa ilmoille alkuräjähdyksen, josta aika alkaa kiertyä esille. Aluksi kaikki on ihanaa, eläimet laiduntavat rinta rinnan virvoittavien vetten luo ja Aadam ja Eeva kisailevat viattomina vehreillä niityillä.

Mutta kauan tämä onni ei Jumalaa tyydytä. Taivaassa sentään arkkienkelit Mikael, Gabriel ja Rafael kumartavat auliisti päänsä ja osoittavat nöyrää alamaisuutta, mutta alhaalla maassa Jumalan voima ja kunnia ei ilmene tarpeeksi! Niinpä levoton kaikkivaltias käy toimeen ja saa aikaan mm. paratiisista karkoittamisen, vedenpaisumuksen ja valtaisan näyttelyhallin, jonka hyllyille on naulattu näytille valittuun kansaan syntyneiden poikalasten ympärileikatut esinahat.

Aika kuluu, historia kulkee kulkuaan ja Jumala vanhenee. Ajanlaskun alussa hän pohtii vanhemmuutta ja huomaa olleensa aika ankara isä. Hän kyynistyy ja vetäytyy yhä useimmin yksinäisyyteen. Vähitellen Jumala alkaa tinkiä periaatteistaan ja päästää jopa naisen, Marian, lähipiiriinsä. Lopuksi hän on valmis luovuttamaan kokonaan, ottaa mukaansa vanhan kaverinsa Saatanan, vetäytyy syrjään ja jättää vastuun Jeesukselle.

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kirkkohistoriasta, mutta tätä lukiessa aloin miettiä sitä, kuinka kauaskantoisia ja yhäkin arkielämään vaikuttavia juttuja sieltä löytyy. Hämmästyttävän monia asioita koulun uskonnontuntien perusteella onneksi kuitenkin tunnistin ja lopuista googlettelin innolla, milloin tahdoin tarkentaa tietojani kulloisestakin irvailun aiheesta.
"Luther.
Hän halusi, että kaikki ihmiset olisivat yhtä onnettomia kuin hän. Heidän piti tuntea itsensä toivottoman arvottomiksi ja ikuiseen piinaan tuomituiksi. Mitkään teot eivät voisi pelastaa heitä siltä. Eivät ansiot de congruo eivätkä de condigno.
Lutherin toivottomuus ja arvottomuuden tunne oli lähtöisin hänen synnystään ja kasvatuksestaan, mutta useimmilla tavallisilla ihmisillä oli jäljellä tietty määrä itsekunnioitusta. He eivät tienneet olevansa arvottomia. Luther kuitenkin oli mielihyvin valmis valistamaan heitä.
Hän halusi hieroa heidän nenäänsä heidän omiin ulosteihinsa kuin koiranpentujen, joita opetetaan sisäsiisteiski.
Vasta sitten Jumalan armo pelastaisi heidät."
Wahlströmin laatima Jumalan elämäkerta on paitsi hauska, myös ajatuksia herättävä. Huumorin keinoin on kautta aikojen riisuttu kuninkailta uusia vaatteita ja paljastettu totuuksia, nyt vuorossa on itse Jumala arkkienkeleineen ja kirkkoisineen. Inhimillistäessään kohdettaan Wahlströmin voisi ajatella jopa luoneen Jumalan omaksi kuvakseen. Niin hauska kuin tuollainen ympärikäynti olisikin, ei väite kuitenkaan pitäisi paikkaansa. Sen verran selvästi kirjailija pyrkii rikkomaan luutuneita valtarakenteita ja herättelemään meitä kantamaan vastuun ratkaisuistamme itse, oman moraalimme kannattelemina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!